BLOGIT | Kala-apajilla

Viikkotolkulla surkeaa syöntiä

Viime perjantaina ja lauantaina pysyttelin poissa pettymyksiä pettymysten perään tuottaneilta Korppoon, Nauvon ja Houtskarin vesiltä.  Suuntasin Kustaviin ja Iniöön.

– Eipä ole kovin paljon ollut kalastusveneitä liikkeellä, totesin Keskitalon Pasille lauantaisen kalareissumme loppumetreillä.

– Mistä mahtaakaan johtua, Pasi vastasi lakonisesti.

Vastaus oli muotoltu retoriseksi kysymykseksi, sillä tiesimme empiirisen tutkimuksemme pohjalta ja niskat vieheiden paiskomisesta turvoksissa, että kala ei taaskaan ollut syönnillä.

Kuka siis tyhjää lähtisi pyytämään, paitsi me.

Yritin ottaa kuvan Keskitalon Paista valokuvan, jossa hän olisi edukseen.
Onnistuin ensin ottamaan Keskitalon Pasista (alakulmassa oikealla) kuvan, joka oli hänelle eduksi.
Toisessa kuvassa karu totuus pukkasi esiin.

Perjantai-iltana piipahdimme taimenjahtiin Kustavin Lehmänkurkusta ulos Kaurissalon pohjoispuolelle tuloksena yksi havainto todennäköisesti alamittaisesta taimenesta.

Lauantaina kolusimme ensin Iniön aukon taimenpaikkoja ja loppupäivän lähinnä Keistiön haukimestoja. Yhdeksän tunnin uurastus tuotti yhteensä vain kolme haukea. Varsinkin haukipaikoilla sameahko vesi oli kiusana eivätkä pohjoisen puoleiset tuulet, auringonpaiste ja edelleen matalalla pysynyt merivesi edistäneet yhtään pyyntiä.

Kun emme pystyneet omilla saalillamme kehuskelemaan, pysähdyimme kysymään Kustavissa taimenmies Samuli Helteen menestystä. Hän hämmästeli itseni tapaan, kuinka hiljaista kalan syönti onkaan ollut viimeiset kolme viikkoa.

Huhtikuun alkupuolella hän oli kuitenkin ehtinyt saada muistaakseni neljä taimenta, joista suurin oli 4,7-kiloinen. Mutta hän vaikuttikin olevan taimentalentti.

Samuli Helle (vas.) osoitti Keskitalon Pasille kalapaikkoja, mutta emmehän me niitä löytäneet, vaikka olisi saavissa tuotu.
Jouduimme tyytymään lähinnä komeiden puiden ja muiden maisemien ihailuun.

Myös Kustavin komein kalaopas Liukkosen Vesa oli viikonvaihteessa asiakkaineen vesillä, mutta saalis ei heilläkään ollut erityisen komea. Hän raportoi puhelimessa, että he onnistuivat saamaan kuitenkin muutaman hauen.

– Tapasin Lootholmin rannassa neljän miehen kalastuseurueen eivätkä he olleet saaneet koko viikonvaihteessa kuin yhden ainoan hauen, Liukkonen päivitteli nihkeää syöntiä.

Liukkonen kertoi, että aiemmin haukea oli löytynyt mukavasti ulompaa, muun muassa Brändön suunnasta.

– Parina edellisenä viikonvaihteessa olemme saaneet asiakkaiden kanssa sieltä noin 25 haukea viikonloppua kohti, kertoi Liukkonen, joka on onnistunut väsyttämään pari alamittaista taimentakin.

Kevään heikkoa syöntiä kuvaa hyvin se, että normaalisti olen tähän mennessä kevättä saanut reippaasti yli puolen sataa haukea, vaikka pääosa ajasta kuuluukin keväällä taimenen ja siian pyyntiin. Nyt olen saanut hädin tuskin parikymmentä haukea. Viimeksi näin heikkoa on ollut keväällä vuonna 2011.

Ehkä ihmisen taidot uupuvat iän karttumisen myötä. Olisiko minulle käynyt kalastuksessa niin kuin tenniksessä, sulkapallossa ja muissa urheilulajeissa, joissa nuorempana voitin aina kaikki vastustajani mennen tullen, mutta nykyään en juuri ketään? Näin ainakin nuoruudestani muistaisin. Nyt odottelen, että lähimuistikin alkaisi pettää.

KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ väkivaltainen kokki löi työkaveriaan pataan.

 

 

 

Vastaa