Kala-apajilla

BLOGIT | Kala-apajilla

Olo on kuin merikotkalla

Merikotka on taivaalla iso näky, mutta sylissä se on näkyyn verrattuna yllättävän pieni: pituutta 85 senttiä ja painoa 4,5 kiloa. Tämän totesin löydettyäni Houtskarin Kittuisten lähellä olevasta Sandholmista kuolleen, mutta muuten hyväkuntoisen merikotkan rannalla tallusteltuani.

Kalamitalla voi selvittää myös merikotkan pituuden: ei ollut alamittainen. Pyrstö yhteen puristettuna mittaa oli noin 85 senttiä. (Kuvat:Jukka Vehmanen)
Siipien väliä oli niin paljon ettei enemmästä väliä. (Kuva Kristiina Jurvainen)

Päätin ensi töikseni tiedustella Turun lintutieteellisen yhdistyksen Jorma Hellsteniltä, mitä kotkalle pitäisi tehdä. Hän neuvoi lähettämään siitä tiedot Rengastustoimistoon, koska merikotka oli rengastettu. Näin teinkin ja muutamaa päivää myöhemmin sain ilokseni vastapalveluna tiedot muun muassa siitä, kuka kotkan oli rengastanut ja siitä, että kyseessä oli kahdeksan vuotta sitten pesäpoikasena rengastettu yksilö.

Hellstenin neuvosta ilmoitin kotkalöydöstä myös Eviraan, koska viranomainen on kiinnostunut merikotkista mahdollisesti löytyvistä lintuinfluenssatapauksista. Tosin jostain kuulin, että merikotkien yleisin kuolinsyy on lyijy. Näinköhän tämäkin kotka oli lyijyn painosta mätkähtänyt maahan ja taittanut siinä rytäkässä niskansa….

Evira reagoi nopeasti, sillä heti netti-ilmoituksen lähetettyäni sieltä soitti eläinlääkäri, joka toivoi, että lähettäisin merikotkan heille tutkittavaksi. Ongelmaksi osoittautui se, että edessä oli viikonloppu ja vappu, jotka olisivat hidastaneet kotkan matkaa Korppoosta Eviran villieläinten tutkimusyksikköön Ouluun.

Säilyvyyden turvaamiseksi kotka olisi kuulemma pitänyt pakastaa ennen viimeistä retkeään. Vaikka kova kalamies olenkin, ei minulla mökillä sentään kotkan mentävää pakastinta ole. Naapuritkaan tuskin olisivat halunneet pakasteeseensa mahdollisesti lintuinfluenssaa kantavaa merikotkaa.

Kun kaiken lisäksi kävi ilmi, että Korppoosta oli matkahuolto lopetettu, nostin kädet pystyyn. Jäin miettimään, kuinka monta muuta merikotkaa Eviralta jää saamatta siksi, että saaristosta ei ole kovin yksinkertaista saada merikotkaa satojen kilometrien päähän varsinkaan silloin, kun sitä itseään ei sinne saa enää lentämään.

Päässä näkyi selvimmät merkit siitä, ettei tämä kotka ole enää lentoon lähdössä.

Eviran eläinlääkäri neuvoi vaihtoehtoisesti hautaamaan kotkan, jottei mahdollinen lintuinfluenssa tartu raadosta muihin eläimiin. Itse suojauduin kotkaa käsitellessäni käyttämällä käsineitä, vaikka lintuinfluenssan ei tiedetä tarttuvan helposti ihmiseen. Pariin otteeseen tulin kuitenkin koskeneeni siihen myös paljain käsin, joten pian tiedetään sekin, tiedetäänkö taudin sittenkin tarttuvan ihmiseen. Epäilen, että tarttuu, koska oloni on ollut viime aikoina kotkamaisen uljas.

Vaimo tosin väittää yhtä perustellusti, että näytän lomani jälkeen ihan raadolta.

Jos olet heikkohermoinen, älä lue seuraavaa, vaikka luet kuitenkin. Ennen hautajaisia ja virren veisaamista en voinut olla leikkaamatta oksasaksilla merikotkan komeita rengastettuja jalkoja talteen ja ottamatta myös sulkia muistoksi. Jo kotkan valokuvassa retuuttaminen teki vähän pahaa, niin komea ja kunnioitettava eläin se oikeasti on.

Mielipahaahan tällainen toiminta saattaa aiheuttaa, minkä vuoksi katson aiheelliseksi kertoa tähän muistutuksena merikotkaan liittyvän tarinan.

Vaimoni opettajakollega kysyi hämmästyneenä valokuvat nähtyään: miten te saitte tuon kotkan kiinni. Siihen vaimoni totesi: se oli kuule kuollut.

Onneksi kotka ei ollut elävä, koska kotkien tiedetään vieneen mennessään muun muassa koiria ja pieniä vaimoja.
Tämä kuva painetaan mökkimme makuuhuoneen pimennysverhoon.
Kalastajat tietävät, että tietynlaisia vieheen koukkuja kutsutaan kotkankynsiksi. Harvalla on aidot.

 

Sitten kalastusuutisia.

Vaimo sanoi: tässä on ottipaikka. Vastasin viisi sekuntia myöhemmin: Niinpä näkyy olevan, koska viehettäsi seuraa taimen…. joka otti nyt kiinni. Heittokalastuksesta innostuneen vaimoni riemulla ei ollut rajoja hänen saatuaan elämänsä ensimmäisen taimenen jo kolmannella kalaretkellään, vieläpä itse ostamallaan ja valitsemallaan vieheellä. On se kone. Se viehe.

Vaimon ensimmäinen meritaimen oli 43 senttiä pitkä. Sain osakseni motkotusta, kun vapautin alamittaisen kalan.
Oma taimeneni oli 54 senttiä pitkä.

Minua hävetti, sillä itselläni ei mennyt niin hyvin kolmen viikon lomaputkellani. Olin paria päivää lukuunottamatta joka päivä kalassa 6-8 tuntia, joista keskimäärin yli puolet tosin kului siikaa onkien. Virvelöintisaaliini jäi yhteen taimeneen ja seitsemään haukeen vaikka kiersin Korppoon, Houtskarin ja Nauvon vesiä niin, että meri on siellä vieläkin pikimustaa jättämäni hiilijalanjäljen vuoksi. Jäljet aalloilla eivät siis ole Jeesuksen.

Saaliini vähyydessä on riittänyt muillakin ihmeteltävää varsinkin, kun tuo 53-senttinen taimen oli noilta vesiltä ainoa taimenhavaintoni. Kustavin pohjoispään vesillä viime viikonloppuna vierailtuani näin sentään useamman taimenen, yhden alamittaisen karkuutinkin.

Teppo Lehtovaara oli ikävä isäntä. Hän nappasi Kustavista 2,6-kiloisen, 64 senttiä pitkän taimenen, joka oli istutettu ja päätyi siten ruokapöytään.

En pyytänyt kovin aktiivisesti haukia, enkä siksi tee vaatimattomasta haukisaaliistani johtopäätöksiä. Mutta sen minä sanon, että muiden kalalajien kato näyttää vain laajenevan. Ensin hävisivät kampelat, sitten taimenet ja ahvenet. Nyt näyttävät hupenevan myös siiat. Jo viime vuonna siikaonkisaaliini väheni 50 prosentilla edellisvuodesta. Tänä vuonna saalis väheni edelleen 30 prosenttia viime vuodesta. Moni muukin on valitellut siikasaaliiden jääneen nyt selvästi edellisvuosista.

Aktiivisimpina kalapäivinäni vaihdoin siikaonkipaikkaa jopa kuusi kertaa varmistaakseni, etten ole sattunut osumaan väärään rantaan. Tulos ei paikkoja vaihtamalla juuri parantunut. Parhaimpana päivänä sain kahdeksan siikaa, mutta useimmiten pari tai en ollenkaan.

Vieraanani piipahtanut Tomi Leppänen iloitsi siiasta, vaikka se ei ollutkaan koolla pilattu.

Kaiken kukkuraksi saamistani siioista 70 prosenttia oli suurin piirtein ison silakan kokoisia. Suurin siika painoi 850 grammaa, joka on aika vaatimaton paino. Lieneekö kaksi viimeisintä kylmää kesää vaikuttanut siiankin kasvuun, kun tutkijat epäilevät, että kylmyys on voinut vaikuttaa ainakin kuhan kokoon?

En viitsi edes mainita hylkeitä ja merimetsoja, koska en oikein jaksa sitä tutkijoiden ja ammattikalastajien välistä loputonta juupas-eipäs -keskustelua, josta ei näytetä pääsevän eteenpäin. Totean vain, mitä omat kokemukseni ovat olleet.

Ei pitäisi tietenkään valittaa, kun kalaa oli lautasella monessa muodossa, ainakin välillä.

Loma sujui muuten upeasti, kun sää ja kalatuulien suunnat suosivat, ainakin periaatteessa. Olin onnellinen. Kolmessa viikossa sain seurata niin jäiden lähdön kuin kesähelteiden hyökkäyksen. Kesä ei vedä keväälle alkuunkaan vertoja.

Joten tästä eteenpäin elämä on taas pitkään yhtä helvettiä.

KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ saariston kovin lintu nyrkkeilemään on Muhammed Alli.

 

 

 

9 vastausta artikkeliin “Olo on kuin merikotkalla”

  1. Lahtinen Jukka

    Eipä voi saariston kalalautanen itse pyydystettynä paremmalta näytää ja maistua! Muistakaa kalastaa syödäksenne ja ystäville kattaaksenne!
    T : Solvikin Jukka, Finnholma
    PS: Merellämme on kaikkia noita , muiden lisäksi! Onneksi!! Ja kotkille kiitos!


  2. awelonian

    En nyt ihan ymmärrä, mikä pointti on leikata kynnet irti ja posettaa nakuna kotka selässään?


  3. Jukka Vehmanen

    Myönnettäköön, että kuvien julkaisemisessa oli provokatiivisia pyrkimyksiä. Näin uuden eläinsuojelulain valmistelun loppumetreillä halusin herättää mietteitä siitä, miten eri eläimiin tulisi suhtautua. Onko hirven pää seinällä hyväksyttävämpi kuin kotkan kynsien ottaminen muistoksi? Onko suuren hauen kanssa elvistely saaliskuvassa hyväksyttävämpää kuin kuolleen kotkan hyödyntäminen taidekuvassa? Onko merimetsojen ampuminen hyväksyttävämpää kuin kyhmyjoutsenten, kun kyhmyjoutseniakin alkaa olla saaristossa pilvin pimein, ehkä jopa haitaksi asti? Ratkaiseeko linnun ulkonäkö vai se kuinka paljon se haittaa ihmistä. Millä eläimellä on oikeus elää ja nauttia ihmisen kunnioitusta?
    Animalia on käynnistämässä kampanjaa, jossa kyseenalaistetaan kalan käyttö ravintona, koska kala tuntee kipua. Saako hyttysen tappaa? Kelpaako heinäsirkka ravinnoksi, kun sekin varmasti tuntee kipua kuollessaan?


  4. Timo

    Intohimoisimmat luontoaktivitsit ovat usein puuttuvan huumorintajun lisäksi vailla maalaisjärkeä. En yllättyisi vaikka blogisi johtaisi tutkintapyyntöön ja rangaistusvaatimuksiin.


  5. Mika Pöntynen

    Typerää pelehtiä kuolleen eläimen kanssa todella mautonta.


  6. Janne

    Jukka,
    sinun juttuja on mukava lukea, joten jatkossa ota huomioon, että lintuinfluessa on hengitystieinfektiovirus. Siltä suojautumisessa käsineistä on kovin vähän apua. Jos alkaa tulla infektio-oireita, niin ripeästi käyt testauttamassa itsesi ja hakemassa lääkehoidon. Ehkä lintu kuoli arvelemaasi lyijymyrkytykseen, mutta lintuinfluenssa ei ole leikin asia.


  7. Jukka Vehmanen

    Hupsista, tuota en tullutkaan ajatelleeksi. Tämähän on mielenkiintoista erityisesti siksi, että Evira pyytää lähettämään mahdollisesti lintuinfluenssan saaneet linnut tutkittavakseen. Miten sen voi lähettää ilman, että altistuu hengitystieinfektiovirukselle, kun eläinhän pitää mielellään pakastaa, kääriä paperiin ja panna pahvilaatikkoon? Aiheuttaako Evira tässä ihmisille tartuntariskin? Heidän eläinlääkärinsä kanssa keskustellessani sain sen käsityksen, että tauti tuskin tarttuu ihmiseen. Käsineiden käytöstä hän totesi muistaakseni niin, ettei vara venettä kaada.


  8. Lounastaja

    Tämähän on mielenkiintoinen keskustelunavaus. Miksi kuolleen merikotkan kanssa poseeraaminen eroaa mitenkään kalan kanssa poseeraamisesta? En näe kumpaankaan mitään syytä, mutta jokaisella huvinsa. Ei kotka siitä kärsinyt. Merikotka löytyi kuolleena, se on tässä pääasia. Sitä ei ole löytäjä tai kuvaaja vahingoittanut, ja löytäjä toimi oikein ottaessaan yhteyttä rengastustoimistoon ja Eviraan. Harmi, ettei kuolinsyytä saada selville!

    Kaikkia selkärankaisia eläimiä tulisi kohdella ja käsitellä kunnioittavasti ja ottaa huomioon tutkimuksen tuomat uudetkin faktat. Kun kalat kerran tuntevat kipua ja niillä on aiemmin luultua kehittyneempi mieli, ei niille saisi aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeetonta kärsimystä on esim pilkkiessä olla tappamatta kalaa heti, ja antaa sen tukehtua tai jäähtyä kuoliaaksi jäällä.

    Itse ajattelen niin, että ei ole väärin tappaa ja syödä muita eläimiä, koska kaikki me kuolemme joskus. Mutta on ehdottomasti väärin tehdä yksilön ainoasta elämästä helvettiä. Elämän laadulla on väliä, ei sillä, miksi lopulta kuolee. Minusta kaikkia eläimiä pitäisi kohdella niin, että niiden elämä on hyvää, onnellista ja todellakin elämisen arvoista. Jos sen hyvän elämän päätteeksi ruumis päätyy pataan, ei eläin siitä enää välitä. Villinä kasvanut kala (ja riista) on juuri tällaista eettisesti kestävää ruokaa! Ekologinen kestävyys on sitten ihan eri asia maailman merien romahtaneiden kalakantojen kohdalla.


Vastaa