Kala-apajilla

BLOGIT | Kala-apajilla

Salakalastus kuriin jo ensi kesänä

Viime vuonna sain joulutaimenen pyydettyä pöytään vasta aatonaattona.  Tänä vuonna näyttää käyvän samalla lailla, toivon yhä. Viime viikonvaihteessa pyysin taas aivan tyhjää ja vieläpä aika hankalissa olosuhteissa, kun vaparenkaat jäätyivät tämän tästä.

Kaiken lisäksi tein sen alokasmaisen virheen, että jätin pakkasyöksi virvelit veneeseen. Kelat olivat sen seurauksena aivan jäässä.

Siinä sitä oli sulattelemista ennen kuin pääsin heittotouhuihin. Sulattamista varten sytyttämäni nuotion sammuttaminenkin veneen pohjalta vei aikansa, kun apuna oli vain äyskäri. (Älkää hullua uskoko. Ei ollut äyskäriä.)

Joulukalat ovat muutenkin tänä vuonna kiven tai rakkolevän takana. Viikonvaihteen ainoa verkkosiika löytyi toisen verkon aivan viimeiseltä metriltä. Lieneekö syynä siikakatoon se, että hylje seilasi salmessamme taas ristiin rastiin? Hylkeitä on muuten näkynyt aika vähän, mikä saattaa johtua siitä, ettei Korppoosta löydy edes niille enää syötävää.

Istutetun taimenen saanti joulupöytään voi väistämättä jäädä haaveeksi, sillä  sääennuste lupaa saaristoon taas loppuviikoksi kiristyvää pakkasta. Neljä pakkasastetta ja 10 metriä tuulta ovat sellainen yhdistelmä, että siinä kelissä heittokalastus on jo mahdotonta.

Vaikka mies kelin sietäisikin, välineet eivät, jos joku ei keksi siihen mennessä kovasti ennenkin kaipaamiani lämmitettäviä vaparenkaita. Vaparenkaiden sulattaminen nimittäin kuumalla glögillä on osoittautunut aika hankalaksi. Jos toimii liian hätäisesti, siinä hommassa voi aluksi jäätyä kieli kiinni vaparenkaaseen, mikä on kyllä aika hassu näky. Eihän hyvää glögiä voi veneen pohjallekaan päästää valumaan.

Jotkut matalat lutakot näyttivät jo olevan jäässä, mutta ei merellä sentään vielä jäätä ollut, kun veden lämpötilakin oli vielä yli neljän asteen. Joku  muukin näyttää vielä pitävän venettä vesillä kuin meikäläinen.

Uskoisin, että ne, jotka haluavat joulua viettämään saarimökille sinne kyllä veneellä vielä pääsevät. Eri juttu on, pääsevätkö he sieltä pois, mutta kukapa mökiltä pois haluaisikaan.

Panin iloiten merkille ensi vuoden kalastuksenhoitomaksua maksaessani, että nyt siitä saa tulosteena ihan järkevän kalakortin. Mielestäni kalakorttiin pitäisi liittää kuitenkin jonkinlainen takuu. Jos saa niin vähän saalista kuin minä, pitäisi ainakin puolet korttimaksusta saada takaisin.

Jos ei tule joulupöytään taimenta, ainahan sen voi korvata tällaisella kauniilla simpulla. (Kuvat: Jukka Vehmanen)

Ja sitten höpinöistä kalastusuutisiin. Valtioneuvosto antoi viime torstaina eduskunnalle kalastuslain muutosta koskevan hallituksen esityksen. Sen muutosehdotukset koskevat muun muassa uhanalaisten ja taantuneiden kalalajien laittomaan pyyntiin liittyvän rangaistusjärjestelmän kehittämistä.´

– Mikäli eduskunta hyväksyy muutokset, ne astuvat voimaan jo ensi kesäksi, kommentoi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, jonka mukaan salakalastuksen torjunta saa nyt lisäpontta.

Salakalastaja tuomitaan jatkossa menettämään itse kala ja lisäksi sille määritelty rahallinen arvo. Luonnonvarakeskus määrittelee arvot myöhemmin ja ne vahvistetaan asetuksella.

Tavoitteena on tehostaa uhanalaisten ja taantuneiden kalalajien suojelua ja kantojen elpymistä. Seuraamusmaksun tarve nousi esille jo vuonna 2015 voimaan tulleen kalastuslain valmistelun yhteydessä, jolloin asian selvittäminen luvattiin aloittaa jatkotyönä erillisenä prosessina.

Hinta on tarkoitus määritellä lohelle, järvilohelle, taimenelle, ankeriaalle, nahkiaiselle, harjukselle, nieriälle ja siian vaelluskannoille. Sen sijaan kuhalle arvoa ei ole tulossa, vaikka sille on määritelty alamitta. Kuhaa ei kuitenkaan pidetä uhanalaisena.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö katsoi lausunnossaan, että lakimuutosta ei tule hyväksyä. Järjestö totesi, että uhanalaisten vaelluskalojen salakalastamisen sanktioita on odotettu pitkään, mutta moitti sitä, että lakimuutos sisältää vaelluskalojen suojelua heikentäviä muutoksia, kuten verkkojatojen lukumäärän lisäämisen. Ministeriön mukaan verkkomäärää ei ole tarkoitus lisätä.

KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ kiropraktikot vetävät jouluna lonkkaa.

Vastaa