Hyvä tietää

HYVÄ TIETÄÄ | Jonna Lankinen |

Saaristossa on paljon hautaraunioita – jätä ne koskematta

Saaristosta löytyy runsain mitoin arkeologisia jäännöksiä jopa esihistorialliselta ajalta. Kivistä ja lohkareista rakentuvat jäännökset vaurioituvat helposti niiden päällä astelemisesta tai kivien liikuttelemisesta.

 

Arkeologi Tapani Tuovinen kulkee Bussön saaren kallioilla Korppoon Brunskärissä.
Miehen katse viistää kallioperää, jossa se ohittaa kirkkaana loistavat keltamaksaruohot ja veikeästi pyrstöään heiluttelevan västäräkin.

Tuovinen etsii kiviä ja lohkareita.
Juuri sellaisia tuiki tavallisia, joita liki kaikissa ulkosaarissa on tuhatmäärin siellä täällä. Kivet ja ennen kaikkea niiden järjestys saattavat paljastaa esihistoriallisia ja historiallisia merkkejä ihmisistä jopa tuhannen vuoden takaa.

– Kun ensimmäiset saaret ovat aikoinaan nousseet merestä, niitä on alettu heti käyttää. Ulkosaariston arkeologiassa on jäännöksiä koko siltä ajalta, kun saaristossa on ollut ihmisiä, Tuovinen sanoo.

Saaristo on kokenut melkoisen muodonmuutoksen maankohoamisen myötä. Nykyiset matalat luodot ovat olleet joitakin satoja vuosia sitten vielä meren alla. Myös Bussön saaren maisema on muuttunut aikojen saatossa.
Saaristo on kokenut melkoisen muodonmuutoksen maankohoamisen myötä. Nykyiset matalat luodot ovat olleet joitakin satoja vuosia sitten vielä meren alla. Myös Bussön saaren maisema on muuttunut aikojen saatossa.

Tuhat vuotta sitten saaristo näytti hyvin erilaiselta kuin nyt. Tässä ajassa maanpinta on kohonnut noin viisi metriä.

– Se on melkoinen maisemanmuutos. Isot saaret ovat nyt entistä suurempia ja saaria on myös yhdistynyt toisiinsa. Vedenalaiset kivet ovat muuttuneet luodoiksi, Tapani Tuovinen kuvailee.

Bussön pohjoiskärjen loivilla rantakallioilla on yllättävän paljon merkkejä ihmisen menneisyydestä. Maallikon katse ei niitä kyllä huomaisi, mutta onneksi mukana on Metsähallituksessa kulttuuriperinnön erikoissuunnittelijana työskentelevä arkeologi Tuovinen.

Metsähallitus on tehnyt arkeologista inventointia Saaristomeren kansallispuistossa ja sitä jatketaan, jotta saataisiin tuoretta tietoa käytettäväksi puiston hoidon ja palvelujen kehittämiseen.

– Rannat ovat ihmisten aktiivisuusvyöhykkeitä. Siellä on oltu, rakennettu ja säilytetty varusteita. Siksi rannoilta myös löytyy tietyn tyyppisiä arkeologisia jäännöksiä.

Tapani Tuovinen liikkuu Metsähallituksen veneellä Saaristomeren kansallispuiston saarilla etsimässä arkeologisia jäännöksiä.
Tapani Tuovinen liikkuu Metsähallituksen veneellä Saaristomeren kansallispuiston saarilla etsimässä arkeologisia jäännöksiä.
Tuhannessa vuodessa maa on kohonut noin viisi metriä. Se on muuttanut Bussön saarenkin maisemaa radikaalisti.
Tuhannessa vuodessa maa on kohonut noin viisi metriä. Se on muuttanut Bussön saarenkin maisemaa radikaalisti.
Monet aiemmin veden alla olleet karikot ovat maankohoamisen myötä nousseet nyt näkyviksi luodoiksi ja pieniksi saariksi. Myös jo ennestään isot saaret ovat suurentuneet.
Monet aiemmin veden alla olleet karikot ovat maankohoamisen myötä nousseet nyt näkyviksi luodoiksi ja pieniksi saariksi. Myös jo ennestään isot saaret ovat suurentuneet, kuvailee arkeologi Tapani Tuovinen.

Pienen, pystysuoran kallioseinämän eteen on ladottu kivilohkareita, joista osa on jo vierinyt metrienkin päähän alkuperäisestä paikastaan.

Tuovinen kertoo, että paikalla on aikoinaan ollut kalastajien tilapäinen asumus. Sellaisia kutsuttiin nimellä tomtning, eikä sanalle edelleenkään ole suomenkielistä vastinetta. Näissä tomtningeissa kalastajat kalastusreissuillaan yöpyivät.

Tomtningin läheisyydessä on kaksi vanhaa kiviuunia, jotka nekin näyttävät alkuun tavallisilta kivirykelmiltä. Ne ovat kuitenkin aikoinaan olleet suljettuja ulkouuneja, joiden sisään on sytytetty tuli kivimassan kuumentamiseksi.

– Joitakin vuosia sitten teimme kopion tällaisesta uunista Korpoströmin saaristokeskuksen taakse. Siitä tuli todella kuuma, ensimmäiset leivätkin paloivat, Tuovinen kertoo.

Myös Bussön kiviuunien kivissä on näkyvissä lämpölaajenemisen aiheuttamia halkeamia. Kivien rapautuneesta pinnasta irtoaa liuskeita yhä edelleen.

Kiviuunin jäännökset näyttävät maallikon silmiin hieman epämääräiseltä kivikasalta. Tapani Tuovinen selostaa, millainen uuni on ollut käyttökuntoisena.
Kiviuunin jäännökset näyttävät maallikon silmiin hieman epämääräiseltä kivikasalta. Tapani Tuovinen selostaa, millainen uuni on ollut käyttökuntoisena.

 

Kiviuunin kivistä löytyy edelleen lämpölaajenemisen aiheuttamia halkeamia.
Kiviuunin kivistä löytyy edelleen lämpölaajenemisen aiheuttamia halkeamia.

 

Vanhan kiviuunin kivet myös rapautuvat helposti, vain sormella raaputtamalla.
Vanhan kiviuunin kivet myös rapautuvat ja liuskoittuvat helposti, vain sormella raaputtamalla.

 

Tehdään tähän väliin pieni testi.
Löydätkö tästä alla olevasta kuvasta paahuksen?

Tutki kuvaa tarkoin ja katso, löydätkö siitä linnustuksessa käytetyn kivisen suojamuurin eli paahuksen.
Tutki kuvaa tarkoin ja katso, löydätkö siitä linnustuksessa käytetyn kivisen suojamuurin eli paahuksen. Tämän jutun lopussa on kuva, johon paahus on merkitty punaisella ympyrällä.

Paahus on linnustajien suojakseen rakentama kivivalli, jonka kätköistä lintujen ampuminen on käynyt huomaamatta.

Niin Brunskärin saaristossa kuin muuallakin väli- ja ulkosaaristossa on kalliorannoilla runsaasti paahuksia. Näitä muureja on kutsuttu myös nimellä koju tai koija (ruotsiksi vettaskåra). Pelkästään Brunskärissä niitä on useita kymmeniä.

Rantaveteen, paahusten eteen, linnustajat sijoittivat puusta veistettyjä houkutuslintuja, joiden ansiosta merilinnut laskeutuivat rantaveteen. Paahusten suojista on ammuttu esimerkiksi haahkoja, telkkiä, pilkkasiipiä, mustalintuja, tukkasotkia, lapasotkia, isokoskeloita ja alleja.

Yhä edelleenkin saariston linnustajat hyödyntävät paahuksia syyslinnustuksessaan. Täällä, Saaristomeren kansallispuistoon kuuluvalla alueella, paahukset ovat kuitenkin jääneet vaille alkuperäistä käyttöä, sillä kansallispuistossa ei saa metsästää.

Tämän kuvan keskellä on melko selkeästi näkyvä paahus.
Tämän kuvan keskellä on melko selkeästi näkyvä, iso paahus.

Esihistoriallista ihmistä ja nykyihmistä on yhdistänyt mieltymys korkeisiin paikkoihin. Yhä vieläkin useimmat meistä tuntevat halua kiivetä saaren korkeimman kallion päälle ihailemaan maisemia. Sinne kipusivat aikoinaan myös esi-isämme.

On hyvin tavallista, että saarten korkeimmilta näköalakallioilta löytyy kivikasoja. Sellainen tulee vastaan myös Bussössä.

– Se on ollut siinä ehkä koko 1900-luvun ajan. Korkeat paikat ovat aina olleet merkityksellisiä ja ne on haluttu myös jotenkin merkitä. Lapin tuntureillakin tällaisia kivikasoja on, Tuovinen sanoo.

 

Bussön saaren korkealla näköalakalliolla on kivikasa, jollaisia näkee usein korkeilla kohdilla ja esimerkiksi tuntureiden huipulla. Niiden tarkkaa ikää ja merkitystä on vaikea sanoa.
Bussön saaren korkealla näköalakalliolla on kivikasa, jollaisia näkee usein korkeilla kohdilla ja esimerkiksi tuntureiden huipulla. Niiden tarkkaa ikää ja merkitystä on vaikea tietää.

Kivikasojen tarkkaa ikää tai tarkkaa merkitystä ei tiedetä. Merkkien löytäminen ja lukeminen voi joskus olla vaikeaa etenkin silloin, kun kyse on kalliosta ja kivistä.

– Kallioon on jäänyt todella vähän merkkejä ihmisistä. Maaperää ei voi kaivaa samoin kuin mantereella.

Korkeille paikoille on kuitenkin aina palattu uudestaan ja uudestaan. Ne ovat olleet paikkoja, joista on näkynyt kauas ja sitä on hyödynnetty monin eri tavoin.

– Tällaisissa paikoissa on saatettu kertoa esimerkiksi lapsille eloonjäämisen kannalta tärkeitä taitoja. On kerrottu, että tuolta suunnasta nousee siikaa keväällä, tuonne taas kannattaa laittaa rysä myöhemmin, tuonne viedään lampaat laitumelle ja tuonne lehmät.

Saariston rannoilta ei löydy samanlaisia arkeologisia jäännöksiä kuin mantereelta. Yksi suuri syy siihen on se, että kalliota ei voi kaivaa kuten maaperää mantereen puolella.
Saariston rannoilta ei löydy samanlaisia arkeologisia jäännöksiä kuin mantereelta. Yksi suuri syy siihen on se, että kalliota ei voi kaivaa kuten maaperää mantereen puolella.

Bussön varsinainen aarre, rautakautinen hautaraunio, löytyy saaren etelään työntyvältä niemeltä.
Hauta on matala, tasakokoisten kivilohkareitten latomus. Se ei sijaitse saaren korkeimmalla huipulla, mutta kuitenkin aivan sen läheisyydessä. Merenpintaan on hautaraunion juurelta korkeuseroa yli yksitoista metriä.

Haudalta avautuu hulppea näkymä isoille merenselille itään, etelään ja länteen.
Tuovinen arvioi haudan olevan enintään 2 000 vuotta vanha.

– Tällaiset haudat ovat vanhinta säilynyttä saaristokulttuuria. Hautaustapa voi olla 4 000–5 000 vuotta vanha. Se loppui, kun kristinusko alkoi levitä ja ihmisiä alettiin haudata kristinuskon normein ja tavoin.

Tapani Tuovinen tarkkailee Bussön hautaraunion kiviä, niiden sijaintia, muotoja, pinnan rapautuneisuutta ja kivessä kasvavia jäkäliä.
Tapani Tuovinen tarkkailee Bussön hautaraunion kiviä, niiden sijaintia, muotoja, pinnan rapautuneisuutta ja kivessä kasvavia jäkäliä.

Saaristomeren kansallispuiston alueella jäkäläisten kivilohkareiden muodostamia rautakautisia hautoja on nelisenkymmentä kappaletta, koko saaristossa niitä tunnetaan noin 450.

Kokonaisia ihmisruumiita kivien alle ei ole aikoinaan kätketty, vaan ruumiit on ensin poltettu tuhkaksi.

– Vainaja on poltettu muualla kuin tässä haudalla. Siitä kertoo se, että poltettua luuta on löydetty yleensä vain 100–200 grammaa. Alimpana on ollut hiekkakerros, sen päällä poltetut luut, päällimmäisenä haudan kivet.

Ihmisluut mineralisoituvat fosforisuolaksi, joka on karkeaa, pikkukivimäistä harmaata ainesta. Luun muotoa ei enää ole nähtävillä. Haudoista ei yleensä löydy myöskään esineitä, koska 2000 vuoden takaisista metalliesineistä ei useinkaan ole mitään edes jäljellä.

Silti hyvin harva hautaröykkiö on saanut olla iät kaiket rauhassa.

 

Kaikenlainen kivien liikuttaminen on hautarauniolle ja muille arkeologisille jäännöksille haitallista, Tapani Tuovinen sanoo.
Kaikenlainen kivien liikuttaminen on hautarauniolle ja muille arkeologisille jäännöksille haitallista, Tapani Tuovinen sanoo.

Myös Bussön hautaröykkiötä on pengottu tai liikuteltu viimeisten vuosien aikana. Kivistä ja lohkareista rakentuvat jäännökset vaurioituvat helposti niiden päällä astelemisesta tai kivien liikuttelemisesta.

Tapani Tuovinen näkee penkomisen jäljet helposti, maallikko joutuu katsomaan kivien pintaa ja siinä kasvavaa jäkälää.

Kivien pinnassa kasvava jäkälä näyttää kellanvihreältä kartalta ja se kuuluukin karttajäkälien heimoon. Kämmenen kokoisen jäkäläläiskän muodostumiseen menee satoja vuosia.

Tuovinen näkee heti, että monissa muissa kivenlohkareissa karttajäkälää kasvaa, mutta yhdellä kivellä on sileä pinta. Joku on kääntänyt sen nurin niin, että kiven paljas ja sileä pinta osoittaa ylöspäin ja karttajäkälä näkyy kasvavan kiven alapinnalla.

Kellanvihreän karttajäkälän muodostuminen kestää satoja vuosia.
Kellanvihreän karttajäkälän muodostuminen kestää satoja vuosia.

 

Tästä kivestä huomaa, että joku on syystä tai toisesta kääntänyt sen ylösalaisin. Kiven rapautuneempi ja karttajäkälää kasvava pinta on nyt alaspäin, ja sileä ja tasainen pinta on käännetty ylöspäin.
Tästä hautaraunion kivestä huomaa, että joku on syystä tai toisesta kääntänyt sen ylösalaisin. Kiven rapautuneempi ja karttajäkälää kasvava pinta on nyt alaspäin, ja sileä ja tasainen pinta on käännetty ylöspäin.

Silti Tuovinen ei käännä kiveä takaisin niin päin, kuin se on haudassa satoja vuosia maannut. Ei, vaikka kiven saisi helposti ja kevyesti käännettyä takaisin oikein päin, karttajäkälät kohti taivasta.

– En käännä. Se olisi rekonstruointia, ennallistamista.

Tuovisen mukaan kaikki siirteleminen on pahasta, niin alkuperäisen rakennelman tuhoaminen kuin sen palauttamisyrityksetkin entiseen loistoonsa.

– Sillä tuhotaan mahdollista informaatiota. Vaikka tarkoitus on hyvä, niin lopputulos on huono, hän sanoo.

Tässä kuvassa on tuhottu muinaisjäännös. Alunperin paikalla oli Bussön pohjoisrannalla sijainneen vanhan kiviuunin jäännökset. Nyt sen päälle on joku rakentanut kivistä kummelin. Muinaisjäännöksen tuhoaminen on tapahtunut vuosien 1995 ja 2014 välisenä aikana. Todennäköisesti tekijä ei ole ymmärtänyt tekevänsä tuhoa, vaan on ehkä ajatellut tekevänsä jopa hyvää.
Tässä kuvassa on tuhottu muinaisjäännös. Alunperin paikalla oli Bussön pohjoisrannalla sijainneen vanhan kiviuunin jäännökset. Nyt sen päälle on joku rakentanut kivistä kummelin. Muinaisjäännöksen tuhoaminen on tapahtunut vuosien 1995 ja 2014 välisenä aikana. Todennäköisesti tekijä ei ole ymmärtänyt tekevänsä tuhoa.

 

Paahus-testin tulokset:

Katsotaan vielä, mistä se paahus löytyikään tästä rantakalliokuvasta. Kuvassa ei ollut vain yhtä vaan peräti kaksi paahusta.

 

Tältä rannalta löytyi kaksi paahusta. Vasemmalla puolella oleva paahus on suurennettu kuvaan vielä selkeyden vuoksi. Oikeanpuoleinen paahus on melko huomaamaton tästä kulmasta, mutta hieman vasemmalta päin katsottaessa (seuraava kuva) sekin paljastuu.
Tältä rannalta löytyi kaksi paahusta. Vasemmalla puolella oleva paahus on suurennettu kuvaan vielä selkeyden vuoksi. Oikeanpuoleinen paahus on melko huomaamaton tästä kulmasta, mutta hieman vasemmalta päin katsottaessa (seuraava kuva) sekin paljastuu.

 

Oikeanpuoleinen paahus näkyy paremmin tästä kulmasta katsottuna.
Oikeanpuoleinen paahus näkyy paremmin tästä kulmasta katsottuna.

 

Saaristosta löytyviä arkeologisia jäännöksiä

(Lähde: Tapani Tuovinen)

 

Hautarauniot

  • Kivistä ja lohkareista koottuja hieman epämääräisiä kivilatomuksia ja -röykkiöitä.
  • Pienimmät ovat muutaman metrin läpimittaisia matalia latomuksia. Suurimmat jopa kymmenien metrien pituisia tai massiivisia, pari metriä korkeita monumentaaliröykkiöitä.
  • Sijaitsevat usein kallion laella.
  • Ulkosaariston hautaraunioihin on haudattu rautakaudella, nykyisen sisäsaariston ja rannikon haudat ovat pääosin peräisin pronssikaudelta.
  • Hautaraunion määrittäminen on yleensä ongelmatonta. Silti on mahdollista, että ainakin osa epätyypillisistä hautaraunioista on muita, myöhäisempiä ihmisen tekemiä rakennelmia.
  • Luonnon muodostamista louhikoista hautarauniot on helppo erottaa. Niissä esiintyy tyypillisesti sekä pyöristynyttä että särmikästä lohkoainesta, kun taas esim. aallokon huuhtomissa muinaisissa rantalouhikoissa esiintyy pelkästään pyöristyneitä kiviä ja lohkareita.

 

Tomtning-jäännökset

  • Yksinkertaisia yöpymissuojia ja varastorakenteita, jotka kuuluvat historialliselle ajalle (Suomessa historiallinen aika alkaa 1100- tai 1200-luvuilla).
  • Sesonkikalastajat kokosivat niitä kivistä ja lohkareista voidakseen yöpyä kalakareilla ja tilapäisesti varastoida kalaa ja välineitä.
  • Tomtningeissa on kylmämuurattu perusta, jonka sisäpuolella on maalattia.
  • Ne on useimmiten rakennettu pystysuoran kallion tai siirtolohkareen pinnan viereen.

 

Veneenvetopaikat

  • Tasaiseksi raivattuja kohtia lohkareisilla rannoilla.
  • Näissä paikoissa veneet on vedetty maihin aallokolta suojaan.
  • Liittyvät paikoin tomtning-jäännöksiin ja ovat peräisin 1300–1800-luvuilta.
  • Suomenruotsiksi kutsutaan nimellä uppdräkt, ruotsiksi båtlänning.

 

Rakennuksen jäännökset ja kylätontit

  • Erikokoisia, rakenteeltaan ja iältään vaihtelevia kalamajojen ja muiden rakennusten jäännöksiä ja paikkoja, joissa kylän rakennukset ovat aikaisemmin sijainneet.

 

Kappelit

  • Jurmon, Björkön, Vänön ja Tunnhamnin vanhat, mahdollisesti keskiaikaan palautuvat kappelit ovat raunioituneet.
  • Rauniokappelit ovat antikvaarisesti tärkeitä, perinteisiä muinaisjäännöksiä, jotka mainitaan erikseen muinaismuistolaissa.

 

Labyrintit

  • Tunnetaan myös nimellä jatulintarha tai jungfrudans.
  • Kallioille ladottuja sokkelokiveyksiä, joiden sisällä kiertäviä käytäviä pitkin voi kävellen edetä sisääntuloaukosta joko keskustaan tai takaisin ulos.
  • Labyrinteillä lienee ollut kalastusmaaginen käyttötarkoitus.

 

Kallioon hakatut merkit (kalliopiirrokset)

  • Rantakallioihin taltan avulla hakattuja merkkiryhmiä.
  • Merkit ovat useimmiten vuosilukuja, nimikirjaimia ja erilaisia kuvioita.
  • Niitä esiintyy pääasiassa vanhoissa satamissa ja nuottakalastukseen liittyvissä paikoissa.

 

Kompassikiveykset

  • Kallioille ladottuja kiveyksiä, joissa on ilmansuuntien mukaisesti asetetut, kompassin piiruja vastaavat haarat.
  • Kiveykset näyttävät liittyvän satamapaikkoihin.

 

Linjakummelit

  • Muodostuvat kahdesta kivirauniosta, joihin pystytetyt puutangot ovat osoittaneet purjehduskelpoisen väylän esimerkiksi satamaan.
  • Kummelit ovat harvinaisia.

 

Kiviuunit

  • Kivistä ja lohkareista koottuja suurikokoisia ruoanvalmistus- tai kuivausuuneja, joita esiintyy eri puolilla saaristoa.
  • Ne on vanhastaan yhdistetty Venäjän laivaston sotatoimiin isonvihan (1714–1721) ja pikkuvihan (1741–1743) aikana. Sen aikaisia uuneja kutsuttiin kansanomaisesti ryssänuuneiksi.
  • Nyttemmin on löydetty uuneja, jotka ovat todennäköisemmin paikallista alkuperää kuin venäläisten rakentamia. Tällaisia ovat mm. Bussön kaksi kiviuunia.

 

Verkkoulkujen kivirauniot

  • Matalia kivikasoja, jotka ovat toimineet verkonkuivatukseen käytettyjen ulkujen hangaspuiden tukikiveyksinä kalliolla tai kivikkoisessa maastossa, jossa puita ei ole voinut upottaa maahan.

 

Muut ihmisten tekemät rakennelmat

  • Ulkosaaristossa esiintyy paljon muitakin ihmisten tekemiä rakennelmia, joita ei ilman tarkempaa tutkimista voida lukea arkeologisiksi jäännöksiksi.
  • Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset kivikasat, kiviaidat, kivikehät, muurinpätkät, päällekkäin ladotut lohkareet, lohkarerivit, kalliolle levitetyt kivi- ja lohkareryhmät, paahukset, kivijalat, tulisijat, nuotionjäännökset, viljely- ja raivausrauniot, rakkakuopat lohkareikossa, käytöstä poistetut sotilaalliset rakenteet (mm. lohkareista rakennetut sirpalesuojat), kummelit ja linjajänikset, kallioon hakatut merkit, kiinnitysrenkaat ja kompassikiveysten sekä labyrinttien 1900-luvulla tehdyt jäljennökset.
Bussön kallioilta löytyy myös pieniä kivikasoja. Tapani Tuovinen määrittää ne aitojen merkeiksi. Kallioon ei saa hakattua puista aidantolppaa pystyyn, joten kivikasa on kannatellut tolppaa tukevasti.
Bussön kallioilta löytyy myös pieniä kivikasoja. Tapani Tuovinen määrittää ne aitojen merkeiksi. Kallioon ei saa hakattua puista aidantolppaa pystyyn, joten kivikasa on kannatellut tolppaa tukevasti.

Vastaa