Jutut

JUTUT | Ann-Mari Rannikko |

Getan vuori kutsuu kiipeämään

Bomarsundin rauniot, Kastelholman linna ja Arkipelagin yökerho ovat taatusti kaikkien jo tuntemia, ahvenanmaalaisia turisti­kohteita.

Mutta moniko on ryöminyt kiven sisässä tai päällä Getassa? Tai kuullut tarinoita Ahvenanmaan kuuluisimman vuoren luolassa ulisevasta vihikoirasta? 

 

Satoi tai paistoi, Ahvenanmaan pohjoisimman kunnan Getan samanniminen vuori luolineen ja rotkoineen on aina yhtä vaikuttava.

Vaikka vuoren laki ei suinkaan ole koko itsehallintoalueen korkein kohta, nousee se 107 metriä merenpinnasta ja laskeutuu jyrkkänä ja osin repaleisena Djupvikin lahteen.

Juuri nämä ”repaleet”, Getan rotkot, luolat ja siirtolohkareet, ovat kuuluisat, suorastaan maailmankuulut. Ainakin boulderoijien eli ilman varmistuksia kallioilla kiipeilevien keskuudessa.

– Se on aivan maailmanluokan kiipeilypaikka, sanoo Naantalista kotoisin oleva terveyskeskuslääkäri Antti Jussila, intohimoinen kiipeilijä.

Jussila on kiipeillyt kotimaan kohteiden lisäksi niin Italian Sardiniassa, Laosissa kuin Kreikassakin. Köysivarmistuksilla ja ilman. Hän kehuu Getaa ja ahvenanmaalaisen kiviaineksen laatua.

Vuori on boulderoijien suosiossa

– Geta ei ole köysikiipeilypaikka vaan nimenomaan boulderoijien kohde. Se on mainio paikka myös aloittelijoille, sillä siellä on paljon erilaisia ja eritasoisia profiileja, mistä valita. Ja kiven laatu on hyvä, siinä on tarttumapintaa, mutta se ei ole liian terävää, kehuu Jussila, jonka suunnitelmissa on tänäkin kesänä kiipeillä Getalla.

Boulderoijien uskomattomia suorituksia pystyy jälkikäteen taivastelemaan valkoisia laikkuja seuraamalla; kiipeilijät hankaavat käsiinsä pidon varmistamiseksi magnesiumjauhetta, josta kallion pintaan jää sateen huuhdeltavaksi valkoisia puuteritäpliä.

Vaikka hämähäkkimäisiä kiipeilijöitä ei heti näkyisikään, saattaa lohkareen juurelta löytyä padi eli pieni patjan palanen. Alusta, jolla kiipeilijä pyrkii vaimentamaan mahdollisen putoamisensa.

 

Suuria lippaluolia löytyy Getasta useita. Kuva: Ann-Mari Rannikko
Suuria lippaluolia löytyy Getasta useita. Kuva: Ann-Mari Rannikko

Maarianhaminasta tälle kuuluisalle Geta-vuorelle on runsaan puolen tunnin ajomatka. Liki 40 kilometriä hyvää asvalttitietä numero 4 pohjoiseen, ja Getan kyläkaupalta noin kilometri hiekkatietä Soltunan ravintolan pihalle.

1930-luvulla Lars Sonckin piirustuspöydällä syntynyt ravintola ja matkailumaja avaavat näkymät kohti aavaa Selkämerta, joka horisontissa yhtyy taivaan sineen.
Ravintolan takaa alkaa viiden kilometrin luontopolku, joka paikka paikoin on jalkavaivaiselle haastava. Polku tekee lenkin kaikkien merkittävien luolien, rotkojen ja siirtolohkareiden kautta.

Polun alkupuolella on näkemisen arvoinen kivitornien meri: pirunpellon kivien päälle ovat retkeilijät kautta aikojen latoneet muistoksi oman kivensä. Nyt näitä irtokivisiä seitoja on satoja, ja lisää syntyy joka sesonki.

Noin 40 metriä luolastoa

Suurin osa Ahvenanmaan kallioista on punaista rapakivigraniittia ja saaren kallioperälle on tyypillistä, punaisen värin lisäksi, syvät halkeamat.

Ja näitä halkeamia Geta-vuoressa riittää. Ihmisen mentävää luolastoa on kiven sisässä karkean arvion mukaan useita satoja metrejä, kun pelkästään isonvihan aikana toimineen sissipäällikkö Tapani Löfvingin mukaan nimetyn luolaston yhteismitaksi arvoidaan jo noin 40 metriä.

Tähän Löfvingsgrottaniin eli Löfvinginluolaan, tai Djupviksgrottaniin kuten paikalliset sitä nimittävät, liittyy useita kansantarinoita.
Suuren Pohjan sodan aikaan meno saarella oli raakaa: venäläiset ryöstivät, kiduttivat ja tappoivat ahvenanmaalaisia, joista osa pääsi pakenemaan Ruotsiin, osa piiloutui Getan luoliin.

 

Luolan rotkoista ja solista löytää sisäänkäyntejä luolastoihin. Kuva: Ann-Mari Rannikko
Luolan rotkoista ja solista löytää sisäänkäyntejä luolastoihin. Kuva: Ann-Mari Rannikko

Yksi isonvihan aikaisista legendoista kertoo kuuluisan suomalaisen sissipäällikkö Tapani Löfvingin paenneen talvella 1715 venäläisiä Getaan jäitä myöten läheiseltä Saggön saarelta. Sissipäällikkö piiloutui luolaan ja löysi onnekseen getalaisten sinne piilottamat muonat. Näiden avulla Löfving sinnitteli niin pitkään, että venäläiset luopuivat hänen etsinnöistään.

Vuotta ennen kuin kuuluisa sissipäällikkö piilotteli kallion sisässä, piilottelivat siellä taas getalaiset. Tarinan mukaan vuonna 1714 Löfvingsgrottanin edustalla joukko vihollisilta piilottelevia getalaisia järjesti jumalanpalveluksen. Se keskeytyi, kun venäläiset lähestyivät paikkaa vihikoiran vainun ohjaamana.

Getalaiset pelkäsivät jo loppunsa lähestyvän, kun neuvokas emäntä otti sukkanauhansa ja kuristi sillä koiran. Ilman koiraa viholliset eksyivät polulta ja getalaiset pelastuivat. Vielä tänäkin päivänä voi pimeän tullen kuulla luolassa yksinäisen venäläiskoiran valituksen.

Luolia, lippaluolia, onkaloita, rotkoja

Kaikkia eivät luolissa könyäminen tai kiipeily kiinnosta, mutta Geta-vuori hämmästyttää myös muodoillaan.
Yksi vaikuttavimmista paikoista on Skeppsbogeniksi nimetty valtava, teräväkärkinen lohkare.

Se on luultavasti irronnut emäkalliosta vuonna 1823, jolloin paikalliset kertoivat maan vavahdelleen. Lohkareen korkeus on 11 metriä ja sen painoksi arvioidaan yli tuhat tonnia. Sen muodon sanotaan inspiroineen muun muassa ranskalaista arkkitehtia, jonka piirtämä pilvenpiirtäjä Pariisin La Defencessä mukailee Skeppsbogenia.

Varhaisimmat lohkareet tämän järkäleen lähellä ovat irronneet tai ajautuneet paikalleen noin 15 000 vuotta sitten, jolloin mannerjää alkoi sulaa Ahvenanmaan päältä. Tosin jään ja lämmön voima rapauttaa Geta-vuorta yhä tänäkin päivänä.

Viimeisimmät mainittavankokoiset lohkareet ovat irronneet emäkalliosta helmikuussa 1996.
Luolia, lippaluolia, onkaloita, rotkoja, lohkareita ja railoja on Getalla lukemattomia. Sieltä avautuu myös monia henkeäsalpaavan suomalais-ahvenanmaalaisia saaristolaismaisemia, yhtä vaikuttavia kaikki.

Vastaa