Jutut

JUTUT | Jonna Lankinen |

Gullkrona sai uuden omistajan Ilkka Herlinistä

Lue myös arkistojutut Gullkronasta ja Herlinin omistamasta Kuitian kartanosta. 

Ilkka Herlin on ostanut ison osan Gullkronan saaresta. Suunnitelmat matkailukäytöstä ovat vielä auki, mutta saarta ei avata ainakaan ennen vuotta 2018.

Nauvon eteläisessä saaristossa sijaitseva Gullkrona on myyty.

Ostajana on yritys nimeltä Suomen Tavara ja Raha oy, jonka toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja on liikemies ja Cargotecin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Svenska Yle.

Herlinin yrityksen ostama maa-alue on yhteensä 72 hehtaarin kokoinen. Gullkronan saaressa on edelleen kaksi muutakin maanomistajaa, mutta nyt tehty kauppa ylettyy Herlinin mukaan myös lähisaariin.

Ostosumma oli 2,3 miljoonaa euroa. Lokakuussa tapahtunut kauppa odottaa vielä lainvoimaisuutta.

”Koko homma on rakkauslähtöinen”

Gullkronan saari on Ilkka Herlinille tuttu jo pitkän ajan takaa.

– Meillä on ollut omistuksessa pieni pala saaren länsipäästä muutaman vuoden ajan. Ostimme sen Cargotecilta, sitä ennen se kuului Partekille, joten Gullkrona on ollut minulle erityisen tuttu paikka, Herlin kertoo.

Saaristo on tunnetusti Herlinille sydäntä lähellä, ja Gullkronan saari jopa vielä erityisemmin, sillä hän on mennyt siellä naimisiin puolisonsa Saara Kankaanrinnan kanssa.

– Kyllä näin on, koko homma on rakkauslähtöinen, hän naurahtaa.

Gullkrona sulkeutui kesäkauden 2008 jälkeen

Saariston veneilijöille Gullkronan saari oli tuttu ja rakas kohde vuosikymmenten ajan.

Saarella asuva Erikssonin perhe pyöritti toimintaa noin neljäkymmentä vuotta.

Aikoinaan pienimuotoisena kalastuksena alkanut toiminta Gullkronassa laajeni vähitellen monitoimisatamaksi, jossa kävi noin 5 000 henkeä vuosittain.

Gullkronan satama kuitenkin sulkeutui omistajaperhettä kohdanneen sairastumisen vuoksi kesäkauden 2008 jälkeen. Matkailuelinkeino loppui, ja saaresta tuli perheelle yksinomaan kotisaari.

Herlinin yhtiö osti saaren Erikssonin perheeltä, jota mies kiittää kiinteistöjen hyvästä hoidosta.

– Kokemuksia kun on myös huonokuntoisista rakennuksista. Gullkronassa kaikki paikat ovat hyvässä kunnossa. Erikssonit ovat pitäneet huolen siitä, että kaikki on tip-top.

Gullkronan vanhan luotsimökin ikkunasta avautuu sama maisema, jota luotsit ja sen jälkeen lukuisat matkailijat ovat jo vuosikymmenten ajan ihastelleet. Arkistokuva.
Gullkronan vanhan luotsimökin ikkunasta avautuu sama maisema, jota luotsit ja sen jälkeen lukuisat matkailijat ovat jo vuosikymmenten ajan ihastelleet. Arkistokuva.

 

Yleisökäyttöön aikaisintaan vuonna 2018

Suunnitelmat Gullkronan tulevaisuudesta eivät ole vielä tarkentuneet.

Jos saaren vierasvenesatama avautuu uudestaan, se ei tapahdu ainakaan tulevana kesänä.

– Eräs uutiskanava julkaisi, että saari avataan nyt yleisökäyttöön uudestaan, mutta mitään ei ole vielä lukkoon lyöty. Missään tapauksessa sitä ei tulla avaamaan yleisökäyttöön kuin aikaisintaan vuonna 2018, Ilkka Herlin sanoo.

Herlin kuvailee saarta kuitenkin Saaristomeren helmeksi, josta löytyvät kaikki ne kauneuselementit, joita saaristossa ylipäätään on.

– Se sijaitsee sisä- ja ulkosaariston välissä, jonka vuoksi sinne on helppoa tulla ja oleskella. Se on sopinut mainiosti myös lapsiperheille, minäkin olen siellä elämäni eri vaiheissa viettänyt aikaa lasteni kanssa.

Hoitokalastusta Gullkronan vesillä

Ilkka Herlin osti kaksi vuotta sitten myös Paraisilla sijaitsevan Kuitian (Qvidja) kartanon ja siihen kuuluvat 850 metsä- ja peltohehtaaria.

Siellä hän kehittää erilaisia, ympäristöystävällisiä ruoantuotannon muotoja. Samansuuntaisia, ympäristöä hyödyttäviä ajatuksia hänellä on mielessä myös Gullkronan suhteen.

– Suunnitelma ei ole vielä kovin pitkällä, mutta tarkoituksena on alkaa harrastaa hoitokalastuksen kaltaista toimintaa. Yritämme kalastaa siellä näitä vähemmän suosittuja kalalajeja.

Herlin kuvailee, että esimerkiksi särjen tuotanto ihmisruoaksi on erittäin hyvä asia.

– Mitä isompi osa saaliista saadaan ihmisruoaksi, sen parempi. Ja jos suolet ja muut osat saadaan vielä käytettyä bioenergiaksi tai lannoitteeksi, se toimii ihanteellisesti, hän sanoo.

Gullkronan kävijöitä ovat ilahduttaneet muun muassa käsin veivattava lossi ja rinteellä seisova, iso tuulimylly. Arkistokuva.
Gullkronan kävijöitä ovat ilahduttaneet muun muassa käsin veivattava lossi ja rinteellä seisova, iso tuulimylly. Arkistokuva.

 

Eva Eriksson (kesk.), Leila Eriksson ja Gunvald Eriksson huhtikuussa 2009.
Eva Eriksson (kesk.), Leila Eriksson ja Gunvald Eriksson huhtikuussa 2009.

 

Gullkrona muuttui suositusta
yöpymissatamasta rajatuksi päiväpaikaksi

Vakava sairaus pakotti Erikssonit mitoittamaan voimavaransa uudelleen.

ARKISTOJUTTU. Juttu julkaistu Turun Sanomissa 11.4.2009.

Toimittaja: Jonna Lankinen

Viime syksynä Turun Sanomat (19.8.2008) kertoi, että veneilijöiden jo vuosikausia rakastama Gullkronan yksityinen vierasvenesatama Nauvossa hiljenee pysyvästi.

Taustalla oli yrittäjäperheen tyttären Eva Erikssonin vakava sairaus, joka sai hänen isänsä Gunvald Erikssonin ilmoittamaan sulkemisesta.

– Isä on hieman äkkipikainen, katsotaan nyt, kommentoi tytär tuoreeltaan heti uutisen julkitulon jälkeen.

Talven pohdinnan jälkeen ehdoton sulkeminen onkin muuttunut hieman pehmeämmäksi.

– Pystymme tänä kesänä ottamaan pientä vierailumaksua vastaan muutamia ihmisiä aamukymmenen ja iltakuuden välillä. Yöpymään emme ota ketään, emmekä pysty tarjoamaan palvelujakaan, Evan äiti Leila Eriksson kertoo.

Vuosittain yli 5 000 venettä

Heppoisin perustein eivät gullkronalaiset päätöstä tehneet.

Evan heinäkuussa aggressiivisesti alkanut sairaus vei yrittäjän sairaalaan kesken kiireisen sesongin.

Muistikatkokset, loputon väsymys ja lihasten omituinen reistailu menivät ensin kiireen piikkiin, mutta rajuoireinen tauti diagnosoitiin nopeasti ms-taudiksi.

Päivälleen vuotta aiemmin Gunvald oli ihmetellyt outoa pahaa oloaan, kieltäytynyt helikopterikyydistä sairaalaan, mutta suostunut lopulta kuitenkin ajamaan itse paatillaan ambulanssia vastaan.

Sille tielle sydäninfarktin saanut mies jäi pariksi viikoksi.

– Silloin tiesin että gubben är kaputt, Gunvald muistelee.

Sairauksista johtuva sulkemisuutinen vaikutti moniin, sillä luonnonkauniissa satamassa on yöpynyt vuosittain yli 5 000 venettä.

Eva Eriksson (vas.) ja Leila Eriksson huhtikuussa 2009 Gullkronassa.
Eva Eriksson (vas.) ja Leila Eriksson huhtikuussa 2009 Gullkronassa.

Pääsiäisviikolla Gullkronan iso tuulimylly ja rannan punaiset venevajat näkyivät kauas merelle.

Sen sijaan veneilijöiden käyttämät isot laiturit oli purettu pois. Viime vuonna samaan aikaan ensimmäiset veneilijät olivat jo kiinnittyneet niihin.

Rajoitettu vierailuaika on Erikssonien yritys säilyttää osa rakkaaksi tulleesta elämäntavastaan vaikeuksienkin keskellä.

– Kaipaamme niitä kymmeniä vieraita, jotka ovat käyneet täällä joka kesä ja joiden lasten olemme nähneet kasvavan. Muun muassa Alexander Stubb juoksenteli täällä jo pikkupoikana. Nyt häntä voi sentään nähdä televisiossa, Gunvald nimeää esimerkin.

Monilla vierailla saattaa olla kesällä halua jäädä yöpymään Gullkronaan ”eihän yksi vene haittaa, lupaamme olla hiljaa” -periaatteella.

Jos päiväsaikaan tapahtuva vierailu ei ota toimiakseen, joutuvat Erikssonit kuitenkin sulkemaan sataman kokonaan.

Raja on vedetty, ja siitä lipsuminen aiheuttaa ei-tervetullutta stressiä.

– Tässä lähellä on valtavasti muita hienoa satamia, emme me ole ainoita, Leila muistuttaa.

Yöunille vaatteet päällä

Gullkronan satama on vuosikaudet pyörinyt kuten moni muukin saariston matkailupalveluyrityksistä.

Sesonkina paiskitaan työtä liki tauotta. Sellainen verottaa terveenkin ihmisen voimia.

– Viime kesät meillä on ollut megastressi. Olen monesti nukkunutkin vaatteet päällä, jos jotain kuitenkin tapahtuisi, Eva muistelee.

– Välillä on tullut herättyä jo kolmelta yöllä, kun on ollut niin kirottu kiire, Gunvald tokaisee.

Isäntää on pitänyt kiireisenä muun muassa tilan rakennusten kunnossapito. Paikat ovatkin tip-top-kunnossa, myös pihamaa on kadehdittavan siisti.

– Fysioterapeutti sanoi, että minun pitäisi katsoa eteenpäin kun kävelen. Minulla on kuitenkin Gullkronan ammattitauti, katselen maata ja etsin roskia, Eva naurahtaa.

Apuna ovat olleet myös kesäapulaiset, joiden iso mökki on tänä vuonna päätetty laittaa vuokralle, samoin kuin toinen pieni torppa samalta saarelta.

Vaarassa koko elämäntapa

Kun veneilyä harrastavalle tai saaristoa rakastavalle mainitsee sanan Gullkrona, tarkoittipa se sitten vierasvenesatamaa, suurta vesialuetta tai vaikkapa käsityöliikettä, herättää nimi käytännössä aina hyvin myönteisiä mielikuvia.

Jopa siihen asti, että kun vuodenvaihteessa yhdistynyt Länsi-Turunmaan kaupunki mietti itselleen nimeä, oli Gullkrona esillä moneen otteeseen.

Valtaosa näistä Gullkronaa rakastavista ihmisistä on tullut tutuksi myös Erikssonien kanssa.

Sukupolvenvaihdoksen jälkeen puikkoihin astunut Eva on ollut tuttu näky sataman kaikissa puuhissa.

Leilan savustamat lämpimät kalat ovat tuoksuneet veneisiin asti, ja kaiken yli on kuulunut puheliaan Gunvaldin ääni hänen pitäessään komentoa vierailleen.

– Me luulimme, että Eva jatkaisi toimintaa ja me lähtisimme. Sitten tuli tämä katastrofi, Leila sanoo hiljaa.

– Tragedia, Gunvald painottaa.

Eva sanookin, että vakavaksi asiaa ei tee vain hänen ms-tautinsa.

Tahtia olisi pitänyt isän sairauden vuoksi hiljentää joka tapauksessa, tehdä muutoksia toimintaan. Vakavaa on se, että kyseessä on koko Gullkrona, koko elämäntapa.

 

Leila (vas.), Eva ja Gunvald Eriksson ovat aina olleet niin kiireisiä, etteivät ole ehtineet turhia istuskella. Sairausten mukanaan tuoma pakkopysähdys saikin tyttären huolehtimaan huhtikuussa 2009, ettei äiti vaan rehki liikaa, toistenkin puolesta.
Leila (vas.), Eva ja Gunvald Eriksson ovat aina olleet niin kiireisiä, etteivät ole ehtineet turhia istuskella. Sairausten mukanaan tuoma pakkopysähdys saikin tyttären huolehtimaan huhtikuussa 2009, ettei äiti vaan rehki liikaa, toistenkin puolesta.

 

Keskustelussa gullkronalaisten kanssa toistuu kaksi teemaa.

Toinen puoli kaipaa vielä vakavien asioiden lopullista hyväksymistä, toipumisaikaa, rauhaa ja stressittömyyttä.

Toisessa puolessa sen sijaan kuultaa elämän realiteettien ymmärtäminen ja positiivinen periksiantamattomuus.

Gullkronassa eletään nyt päivä kerrallaan, elämä on juuri tässä. Auringonsäteitä mahtuu väsyneisiinkin päiviin.

– Eva näyttää jo paremmalta, enemmän omalta itseltään, Leila kiittää.

– Minä en ole osannut pitkään aikaan nauraa. Nyt tuntuu, että olen saanut huumorintajuni takaisin. Kevät on alkanut, kun olemme täällä perkaushuoneessa kahvilla, Eva hymyilee ja siristää silmiään auringonvalossa.

Gullkronan kotirannalle jää vilkuttamaan toinen toisiaan tukeva perhe.

He ovat ihan tavallisia saaristolaisia, eivät enää matkailuyrittäjiä.

Ilkka Herlin ja Saara Kankaanrinta sanovat, että Kuitian kaltaisen tilan hankkiminen on elämän kokoinen juttu ja enemmänkin. He arvostavat vanhaa periaatetta, että saavat aikanaan jättää jälkeensä luonnon paremmassa kunnossa kuin itse saivat sen hoidettavakseen ja heitä hoitamaan. Arkistokuvat: TS/Lennart Holmberg.
Ilkka Herlin ja Saara Kankaanrinta sanovat, että Kuitian kaltaisen tilan hankkiminen on elämän kokoinen juttu ja enemmänkin. He arvostavat vanhaa periaatetta, että saavat aikanaan jättää jälkeensä luonnon paremmassa kunnossa kuin itse saivat sen hoidettavakseen ja heitä hoitamaan. Arkistokuvat: TS/Lennart Holmberg.

 

Kuitian kartanon uudet omistajat satsaavat Saaristomereen

Ilkka Herlin tavoittelee päästötöntä ja ravinneomavaraista maatilaa.

ARKISTOJUTTU. Juttu julkaistu Turun Sanomissa 2.1.2015.

Toimittaja: Jonna Lankinen

Paraisilla sijaitseva Kuitian kartano on Suomen vanhin kartanolinna. Joulukuussa se vaihtoi omistajaa, kun Ilkka Herlin osti sen ja siihen kuuluvat 850 metsä- ja peltohehtaaria kartanon edelliseltä omistajalta Anders af Heurlinilta.

Herlinin ja vaimonsa Saara Kankaanrinnan mukaan tilaisuuteen oli yksinkertaisesti tartuttava.

– Tämä on harvinaisen hyvä kokonaisuus maita ja metsiä Saaristomeren keskeisimmällä valuma-alueella. Ei näin isoja ja hyväkuntoisia kokonaisuuksia ole Suomessa myynnissä kuin kerran 200 vuodessa.

Alkuviikon pakkaslumi narskuu kenkien alla, kun Herlin ja Kankaanrinta astelevat kartanon peltojen laidalla tutkimassa suurta, osittain jäässä olevaa kosteikkoa.

– Täällä on kosteikkoja ja pellotkin ovat kohtuuhyvässä kunnossa. Niitä on viljelty ammattimaisesti ja meri on otettu huomioon. Meillä on kuitenkin kokonainen leegio uusia asioita, joita haluamme täällä kokeilla.

Pariskunta aikoo testata ja toteuttaa Kuitian pelloilla niin ympäristöystävällistä ruoantuotantoa kuin mahdollista.

– Kartanot ovat perinteisesti kulkeneet kehityksen kärjessä. Me haluamme kulkea myös ympäristöystävällisyyden kärjessä.

– Samalla haluamme kuroa umpeen kuilua kuluttajien ja tuottajien välillä, Kankaanrinta painottaa.

Varakkaan velvollisuus

Herlin ja Kankaanrinta ovat omistaneet ison osan elämästään Itämeren hyvinvoinnille. He ovat muun muassa perustaneet Itämerisäätiön (BSAG, Baltic Sea Action Group) ja hoitavat Tammisaaren maatilaansa kokeellisin menetelmin.

Jo lapsesta saakka Herlin sanoo haaveilleensa energiaomavaraisesta maatilasta. Vuosien myötä hän on lisännyt haaveisiinsa myös ravinneomavaraisuuden ja päästöttömyyden.

– Nyt haaveet ovat muuttuneet tavoitteiksi.

Herlinin mukaan ympäristöystävälliset työtavat ja tekniikat kehittyvät koko ajan. Kaikki viljelijät eivät kuitenkaan voi lähteä kokeilemaan uusia tekniikoita, sillä niissä palaa rahaa.

– Siksi varakkailla ihmisillä on velvollisuus olla mukana kehittämässä tätä. Mutta monia asioita voi rakentaa ilman rahaa ihan normaalinkin maatalouden yhteyteen.
Tällaisia toimia voivat olla muun muassa luonnon monimuotoisuutta lisäävät ojien viereen jätetyt suojakaistaleet, metsäkaistaleen avaaminen metsän ja pellon välistä, kylvökoneen nostaminen hetkeksi ylös silloin tällöin, jolloin pelloille jää muutaman neliön laittamattomia alueita.

– Eivät ne ole mitään ihmeellisyyksiä, vaan aika yksinkertaisia temppuja, Herlin rohkaisee.

Monimuotoisessa ympäristössä viihtyvät peltolinnut, reuna- ja pensaikkolajit, pörisijät ja päiväperhoset sekä varsinkin maan rakennetta ylläpitävät möngertäjät ja mikrobit.

Valtaisia remontteja

Kuitian kartanon kaupat tehtiin pari viikkoa sitten.

Jo nyt ensimmäisten rakennusten kattoja on alettu uusia ja peltojen ojiin on tilattu ravinnemittareita. Tällä hetkellä kartanon pellot ovat vuokralla.

Miten ne hoidetaan jatkossa, on vielä auki. Ainakin viljelysuunnitelmat uusi isäntäpari tekee itse.

Yhtenä tavoitteena voi olla nautakarjan tuominen Kuitian kartanon maille. Nelisenkymmentä emolehmää vasikoineen toisivat monenlaista hyötyä maatilalle.

– Nauta tuo mukanaan lantaa, jota voi levittää pelloille. Niityllä laiduntava suomalainen nauta on myös verraton ympäristönhoitaja: se laiduntaa alueilla, joita ihminen ei voi muuten käyttää ruoan tuottamiseen. Samalla maisemakin pysyy auki.

Monet uskovat, että Kuitian kartano on nyt erityisen hyvissä käsissä. Kun ihminen saa tehdä asioita sydämestään, hän ei laske siihen käytettäviä tunteja.

Myös Herlinin perheessä työtä ja touhua riittää.

– Meille on syntynyt kolmessa vuodessa kolme lasta. On kaksi koiraa, Ilkalla Cargotecin asiat, molemmilla Itämeri-säätiön työt, Tammisaaren maatila ja nyt uusimpana tämä Kuitian kartanon kehittäminen. Ympäristöhomma on meille kutsumustyö, Kankaanrinta sanoo.

Mikään pieni juttu ei remonttikaan ole.

Kuuluisimman kivilinnan ja kappelin lisäksi alue käsittää viitisentoista täysin remontoitavaa tai purettavaa rakennusta.

Esimerkiksi osa kartanon päärakennuksesta puretaan lähes hirrelle. Remontin arvioidaan kestävän vähintään kolme vuotta.

Parainen on pariskunnalle tärkeä paikka saaristonsa vuoksi. Naimisiin he menivät Gullkronassa ja häitään he juhlivat Furuvikin kartanossa.
Perheen koti on toistaiseksi Helsingissä, mutta eihän elämästä koskaan tiedä.

Ilkka Herlinille, Saara Kankaanrinnalle ja Reina-koiralle Paraisten Kuitian pellot ja rannat tulevat jatkossa hyvinkin tutuiksi ja läheisiksi. Nyt kartanokauppojen teoista on vasta parisen viikkoa aikaa.
Ilkka Herlinille, Saara Kankaanrinnalle ja Reina-koiralle Paraisten Kuitian pellot ja rannat tulevat jatkossa hyvinkin tutuiksi ja läheisiksi. Nyt kartanokauppojen teoista on vasta parisen viikkoa aikaa.

 

Fleming-suvun 1400-luvulla rakennuttama Kuitian keskiaikainen, harmaakivinen kartanolinna on pidetty hyvässä kunnossa. Kartanokaupassa uusille omistajille tuli kaikkiaan viitisentoista rakennusta, joista suuri osa remontoidaan perin pohjin ja loput puretaan pois.
Fleming-suvun 1400-luvulla rakennuttama Kuitian keskiaikainen, harmaakivinen kartanolinna on pidetty hyvässä kunnossa. Kartanokaupassa uusille omistajille tuli kaikkiaan viitisentoista rakennusta, joista suuri osa remontoidaan perin pohjin ja loput puretaan pois.

 

Vastaa