Jutut

JUTUT | Elina Malkamäki |

Silakkamarkkinoilta tuliaisia lastenvahdille

Turun silakkamarkkinoilla Aurajokirannassa vieraili neljän päivän aikana noin 100 000 kävijää.

Helsinkiläinen Maija Kallis valitsee jokirannan myyntipöydästä pienen purkin marinoituja silakoita. Viikonloppureissulla Turussa ollut Kallis kertoo ostavansa kalaherkut tuliaisiksi kotiin.

– Ne menevät kiitokseksi lastenvahdille, hän hymyilee.

Sattumalta Turun silakkamarkkinoille päätöspäivänä sunnuntaina osunut Kallis kehuu tapahtumaa ja kuulasta syysilmaa. Hän kertoo perheen käyneen myös Helsingin vastaavilla markkinoilla.

– Meillä syödään kalaa aika usein. Lapsetkin syövät silakkaa mielellään, Kallis sanoo.

Suosikkikalaansa hän ei osaa nimetä, sillä ruokaa laitetaan vaihtelevasti eri lajeista.

– Viime aikoina olemme syöneet paljon muikkuja, koska niitä on saanut lähikaupasta.

Myyntipöydän takana työskentelevän kalanjalostaja Liisa Palosen mielestä järjestyksessään 39. nykymuotoiset silakkamarkkinat ovat sujuneet mukavasti.

– Kauppa on käynyt edellisvuosien tahtiin ja tänä vuonna sääkin on suosinut ostajia.
Parhaiten kaupaksi on käynyt Palosen mukaan savusiika, joka loppui tiskistä jo lauantaina. Perinteinen silakka sen sijaan kiinnostaa lähinnä vanhempaa markkinakansaa.

– Kiinnostus tuoreeseen kalaan on myös vähentynyt selvästi. Ihmiset haluavat ostaa tuotteita, jotka ovat suoraan valmiita ruokapöytään, Palonen toteaa.

Tämän oli aavistanut myös Minna Kirkkomäki kahvila Sattmark&safkasta, joka jakoi Palosen kanssa myyntipaikan.

– Siksi kokeilimme tuoda markkinoille uudenlaista tarjottavaa eli fish and ships- annoksia. Mukavasti on kelvannut.

150:stä myyjästä 20 oli ammattikalastajia

Torstaista sunnuntaihin kestäneillä silakkamarkkinoilla Aurajokirannassa vieraili järjestäjien mukaan kaikkiaan noin 100 000 kävijää.
Se on 10 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Vilkkain markkinapäivistä oli totutusti lauantai, jolloin kävijöitä laskettiin 30 000.

Mutta myös torstaina kävi kauppa tänä vuonna hyvin, kertoo markkinoita järjestävän Turun Kalamarkkinayhdistyksen sihteeri Olli Ylönen.

– Torstaina monet myyjät ylsivät liki ennätysmyynteihin. Ihmiset olivat selvästi ostomielellä liikkeellä, Ylönen toteaa.

Myyjiä oli tänä vuonna markkinoilla reilut 150, joista 20 ammattikalastajia. Turun saariston lisäksi kalastajia oli mukana muun muasta Merikarvialta.

Maukkain maustekalatuote -kilpailun voitti tänä vuonna Vento Aalto Pyhämaalta. Ammattiopisto Livian Kalatalous- ja ympäristöopiston makuraati valitsi parhaan kahdeksan tuotteen joukosta.

Silakkamarkkinoilla myytiin silakan ja silakkatuotteiden lisäksi kalaa laidasta laitaan: fileitä, savukalaa, marinadituotteita, tuoretta sekä muita saaristolaistuotteita.

Myynnissä oli myös käsityöläistuotteita sekä muuta ruokaa.

Vastaa