Jutut

JUTUT | Jonna Lankinen |

Toren kauppa Houtskarissa sulkee ovensa tänään

Houtskarin Björkön kauppaan on etsitty vetäjää jo kuukausien ajan. Kukaan ei ole ollut kiinnostunut.
 
 
 
Noin kolmen tunnin ajomatka Turusta vie syvälle Houtskarin saaristoon, Björkön kyläkaupan pihalle.
 
Täällä, noin 150 asukkaan yhteisössä, on houtskarilainen Tore Mattsson toiminut kauppiaana Björkö Handelissa jo 36 vuoden ajan. Rinnalla on ollut sisko Britt Karlsson.
 
Vuosikymmenten myötä asiakaskunta on muuttunut. Aiemmin Houtskarin Björkössä ja naapurisaari Mossalassakin asui reippaasti enemmän ihmisiä, nyt heidän tilallaan on entistä enemmän vapaa-ajan asukkaita ja matkailijoita.
 
Silti juuri joulukuisena, tavallisena arkipäivänä Björkö Handelissa on säpinää. Kymmenen minuutin aikana kaupassa käy lähemmäs kymmenen ihmistä.
Onko täällä aina näin vilkasta?
 
– Ei, tämä on meillä tällainen puolen päivän ruuhka, naurahtaa kauppias Tore Mattsson.
 
Ja totta, pian jo hiljenee.
 
Kaupan ovi käy vain verkkaisesti, ja tänään lauantaina se laitetaan lopullisesti säppiin.
 
Uutiset
 
3028 / Kuvaaja: Mikael Rydenfelt / Päivämäärä: 22.12.2016 / Mitä kuvataan: Saaristokauppias ei löytänyt jatkajaa kaupalleen pitkästä hausta huolimatta, kauppa sulkeutuu Houtskarin Björköstä lopullisesti. Myöhempää. / Sijainti: Houtskari, Korppoo, Parainen
 
3028 / Kuvaaja: Mikael Rydenfelt / Päivämäärä: 22.12.2016 / Mitä kuvataan: Saaristokauppias ei löytänyt jatkajaa kaupalleen pitkästä hausta huolimatta, kauppa sulkeutuu Houtskarin Björköstä lopullisesti. Myöhempää. / Sijainti: Houtskari, Korppoo, Parainen
 
Eläkepäivistä huomisesta alkaen nautiskeleva Tore Mattsson on yrittänyt löytää kaupalle jatkajaa, mutta turhaan.
 
– Kukaan ei ole ollut alkuunkaan kiinnostunut, täysin hiljaista on ollut. Yksikään ihminen ei ole käynyt edes katsomassa täällä, Mattsson sanoo.
 
Niin Mattsson kuin kauppakiinteistöä vuokraavan Björkö-Mossala Handelin puheenjohtaja Karl-Johan Palmu ovat asiasta ihmeissään. Houkuttimia Björköhön kun löytyisi miesten mukaan vaikka kuinka monia.
 
– Upea miljöö, jossa asua ja työskennellä. Antoisa ja kiinnostava työ. Asunto valmiina. Hyvä kiinteistö, jossa on valokuitu. Starttirahaa ei tarvita, kun monenlaista on jo valmiina. Tarvittavat palvelut lähellä. Voi harrastaa metsästystä ja kalastusta.
 
– Ja ennen kaikkea täällä on mukavia ihmisiä, jotka haluavat ostaa tavaroita tästä kaupasta, miehet summaavat.

”Täällä elää aika edullisesti”

Vaikka Björkö Handel nyt sulkeutuukin, sille etsitään edelleen jatkajaa. Haaveissa on löytää ihminen, joka haluaa pyörittää kauppaa vuoden ympäri, ei vain kesäisin.
 
Parasta miesten mielestä olisi, jos Björköhön muuttaisi pariskunta. Kauppa voisi työllistää molemmat kesällä, muina aikoina toinen voisi käydä töissä muuallakin tai tehdä esimerkiksi käsitöitä.
 
Saako kaupan pitämisestä leivän ja makkaraa leivän päälle?
 
– No perheelle ehkä ei, mutta minä olen pärjännyt täällä kaikki nämä vuodet. Täällä elää aika edullisesti, Mattsson vakuuttaa.

Jatkajalle luvassa vinkkejä ja reseptejä

Mahdolliselle uudelle kauppiaalle on miesten mukaan luvassa tukea ja vinkkejä.
 
Hän saa ensitöikseen esimerkiksi salaisen leipäreseptin, josta leivotuilla lämpimäisillä Karlsson ja Mattsson ovat koukuttaneet asiakkaitaan jo vuosien ajan.
 
Myös muunlaisia vinkkejä on luvassa.
 
– Täällä saa olla luova ja idearikas, keksiä kaikenlaista. Minä esimerkiksi olen maahantuonut yhtä grillimaustetta, se on maailman parasta ja sitä ei saa Suomesta mistään muualta kuin täältä. Ja jo sen takia asiakkaat ovat joskus tulleet tänne uudelleenkin, Mattsson sanoo.
 
Jos uutta kauppiasta ei pian löydy, Björkön ja Mossalan asukkaiden tulee suunnata lossimatkan tai kahden taakse Houtskarin kirkonkylään Näsbyhyn.
 
Sieltä löytyy kaksikin kauppaa.
 

Kirjaisten kyläkauppa Nauvossa etsii kauppiasta

Kuusi vuotta Kirjaisten kyläkauppaa Nauvossa vetäneet Sara ja Einar Wallentowitz etsivät parhaillaan uutta kauppiasta myymälään.
 
– Mieheni sairastui viime kesänä puutiaisaivotulehdukseen eikä ole voinut hyvin. Lisäksi isäni haluaa muuttaa pois kotitilalta, me muutamme sinne ja jatkamme sen toimintaa, Wallentowitz perustelee kaupasta luopumista.
 
Noin 40 ihmisen kylässä kauppa ei riitä tuomaan ympärivuotista palkkaa, siksi kauppa on ollut auki lähinnä pääsiäisestä syksyyn.
 
– Kun olin täällä töissä 20 vuotta sitten, ulkosaaristossa oli paljon enemmän ihmisiä. Nyt se on pikku hiljaa tyhjentynyt, eikä kauppaa ole tarvetta pitää auki koko vuotta.
 
Wallentowitzit toivoisivat löytävänsä uuden yrittäjän mahdollisimman pikaisesti.
 
Tarpeen tullen he aikovat kuitenkin jatkaa kaupan pyörittämistä vielä ensi kesän ajan.
 
– Olen yrittänyt hankkia rahaa tähän pieneen vierasvenesatamaan, joka kuuluu tähän kauppaan. Jos satamaa voisi vähän laajentaa, voisi olla helpompaa saada tämä kokonaisuus myytyä, Wallentowitz uskoo.
 
Hyvä meininki meillä täällä, sanoo Taalintehtaalla loppuvuonna K-kauppiaana aloittanut Axel Eriksson. Kuvat; TS/ Jori Liimatainen. Hyvä meininki meillä täällä, sanoo Taalintehtaalla loppuvuonna K-kauppiaana aloittanut Axel Eriksson. Kuvat; TS/ Jori Liimatainen.

Taalintehtaan kauppa jatkuu nuorin voimin

23-vuotiaasta Axel Erikssonista tuli Suomen nuorin K-kauppias
 
Saaristokauppojen tilanne ei ole ihan yhtä lohduton kaikkialla.
 
Taalintehtaan Matkompis-ruokakauppa sai marraskuussa vetäjäkseen Suomen nuorimman K-kauppiaan. Axel Eriksson työskenteli jo ennen kauppiasuraansa saman kaupan myymäläpäällikkönä, joten ihan tuntemattomaan hän ei hypännyt.
 
– Alunperin lähdin merimieskouluun Ahvenanmaalle, halusin alkaa merivartijaksi. Huomasin kuitenkin, että se ei ollut minun juttuni. Sitten lähdin Karjaalle opiskelemaan hitsaajaksi, josta valmistuin 2013, Eriksson kertaa tietään kauppiaaksi.
 
Hitsaajan työssä hän sanoo viihtyneensä, mutta sitten mieheen iski halu kehittyä vielä enemmän. Hän hakeutui töihin isälleen, joka työskentelee kauppiaana Salon Citymarketissa.
 
– Olin siellä eri osastojen vastaavana ja sain opittua kaiken. Sitten isän serkku pyysi minut tähän myymäläpäälliköksi, hän oli täällä silloin kauppiaana.
 
Vaikka Axel Eriksson on ollut vetovastuussa Taalintehtaan kaupasta vasta vähän aikaa, päätös tuntuu oikealta.
 
– Fiilis täällä on hyvä, tiivis ja tunnelmallinen. Olen jo oppinut tuntemaan melkein kaikki asiakkaat. Uudistuksiakin olen tehnyt, täällä on alkanut toimia muun muassa salaattibaari. Alkuvuonna tehdään pientä remonttia.
 
Eriksson sanoo, että pienet saaristokaupat ovat helposti ahtaalla etenkin talvikaudella.
 
– Pieniä kauppoja häviää koko ajan, kun ihmiset käyvät kaupungissa ostoksilla. Onni on, että suuri osa ihmisistä täällä pitää paikallisia palveluja tärkeinä. Minäkin haluan omalta osaltani kehittää tätä kylää edelleenkin, Eriksson sanoo.
 
Uutiset
 

6 vastausta artikkeliin “Toren kauppa Houtskarissa sulkee ovensa tänään”

  1. Ulla Forsman

    Onpas söötti ja iloisen näköinen poika/poikamies.


  2. AX

    Hyvin selviää artikkelista miten hyvinvointivaltio Suomi pitää ”huolen omistaan”.

    Luulisi, että lääketieteellä olisi annettavaa puutiaisaivokuumeesta kärsiville (muillekin).

    Ilmeisesti EI haluta auttaa. Siitäkö tässä on kysymys?


  3. Annle

    Lähtisin heti kauppiaaksi Björköhön ja oheistoimintaakin olisi tiedossa siihen – mutta kotona asuva teini ei taatusti suostu muuttamaan kaupungista saaristoon . Itse kaipaisin irtiottoa kokonaan nykyisistä ympyröistä ja oravanpyörästä.


  4. Petra Höglund

    Lähtisin heti töihin Björköhön, jos voisin olla varma siitä, että ruotsinkielinen väestö toivottaisi minut tervetulleeksi, vaikka en puhu kunnollista ruotsia eivätkä juuret ole saaristossa.


    • Turun Sanomat

      Hei! Tämä oli hyvä pointti! Haastattelu käytiin kyllä ruotsiksi, mutta kysyin tuota kieliasiaa (ja valitettavasti se ei mahtunut juttuun mukaan). Minulle sanottiin, että ruotsia ei uuden kauppiaan tarvitse osata mitenkään erityisen hyvin, riittää, että ymmärtää joten kuten, sillä kyllä se kielitaito siitä kasvaa ja kohenee. Ja luulen tosiaan, että siellä on nyt tärkeintä saada se uusi kauppias, jolla on kielitaidon oppimisen halu, joten paikalliset kyllä varmasti ottavat siipiensä suojaan ja opettavat. Mutta paljonhan Houtskarissa on ihmisiä, jotka eivät puhu suomea lainkaan. Hyvää jatkoa! t. Jonna L / TS


  5. Annle

    Onkohan uusi kauppias löytynyt?


Vastaa