BLOGIT | Kala-apajilla

Ahdistelua merellä

Kalakeli on lauantaina kohdallaan, minkä vuoksi suuntasimme Viskarin Timon kanssa karvarinta rottingilla kohti taimenvesiä. Tuuli puhalsi lounaasta 8-9 metriä sekunnissa ja luvatun yhtenäisen sateen sijasta saimmekin niskaamme vain muutaman vähäisen sadekuuron. Seitsenasteinen merivesi oli yhä ylhäällä.

Siinä ne maininnan arvoiset asiat sitten lauantailta olivatkin.

Kun Korppoon kotivedet olivat tyhjää täynnä, otimme sunnuntaina suunnaksi Nauvon puoleiset vedet edes jotain vaihtelua saadaksemme. Luoteeseen kääntynyt ja vaimentunut tuuli eivät hyvää luvanneet, emmekä me mitään hyvää tietenkään saaneetkaan.

Lauantaina taivaan pappa tarjoili meille komeita sateenkaaria.

Sanonta sanoo, että aika kultaa muistot, mutta pätee se myös toisin päin: aika mustaa muistot. Tyhjän pyytäminen sai minut muistelemaan ääneen, että menossa taitaa olla jo kolmas vuosi peräkkäin, kun olen jäämässä ilman taimenta.  Tarkistin höpinöideni paikkansa pitävyyttä kirjanpidostani, jolloin huomasin, että sainhan minä viime vuonnakin kolme hopeakylkeä.

Niin, ettei se elämä aina ihan niin huonoa ole ollut kuin ensimuistot väittävät, vaikka huonoa onkin.

Suomeen ei mahdu kuin yksi puheenaihe kerrallaan ja nyt se on ahdistelu.  Kannan korteni kekoon: Kaikenlaiseen olen syyllistynyt, mutta turha on syyttää viime aikojen perusteella ainakaan taimenten ahdistelusta, kun en ole niitä nähnytkään.  Olen joutunut kärvistelemään sietokykyä koettelevassa taimenselibaatissa.

Sen myönnän ja vannon, että jos joskus vielä saan otteen taimenesta, alan sitä heti pussata ja pyrstöstä puristella, tahtoipa tai ei. Olenhan merten Metsäketo.

Olen jo ihan vakavissani alkanut miettiä, lopettaako koko turhanpäiväinen taimenen vonkaaminen, mutta olen kuitenkin motivoinut itseni yhden syyn vuoksi jatkamaan: Jos minua ei kerran voi saaliittomuuden vuoksi kutsua enää kalastajaksi, kutsuttakoon minua ”tutkijaksi”.  Tutkin, onko meritaimen todellakin nyt lopullisesti kuolemassa Saaristomereltä sukupuuttoon vai onko sittenkin menossa vain kausivaihtelu. Tämän toteamiseksi olen ajatellut, että ehkä sittenkin jatkan tyhjän pyytämistä muutaman vuoden, jolloin jo jotain johtopäätöksiä voinee vetää.

Voi olla, että kuolen veneessäni  ennen väitöskirjani valmistumista tylsistymiseen.

Sunnuntaina meitä siunattiin komealla säällä, muttei sentään kalakelillä.

Vaelluskalat nostettiin maamme hallituksen kärkihankkeeksi ja Petteri Orpon ollessa maa- ja metsätalousministerinä saatiin aikaan myös meritaimenstrategia. Hyvä, että herättiin, mutta tapahtuiko se liian myöhään?

Saaristomeren kannalta ei kovin paljon lupaa, että hallituksen kärkihankkeen pilottijokien joukkoon ei mahtunut yhtään jokea Saaristomeren rannoilta. Etelässä lähin pilottijoki on Mustionjoki ja pohjoisessa Oulunjoki.

Onneksi valtion ja EU:n rahaa heruu sentään jotain kautta myös Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöön, jossa meritaimenen lisääntymiskiertoa pyritään elvyttämään muun muassa kalateitä rakentamalla. (15.9.)

Minua hiukan hymyilytti, kun törmäsin kalastusneuvos Juha Kedon Kalastuslehteen kirjoittamaan historiikkiarvosteluun. Historiikin nimi on ”Tsaarin ajasta EU-aikaan – 125 vuotta kalatalousneuvontaa.” Hymyilyttävää oli lehteen tehty nosto, jonka mukaan ”kirja on lukukokemuksena aivan huikea, se on sujuvasti kirjoitettu ja nautinnollinen lukea, sitä ei itse asiassa voi laskea käsistään”.

Ajatella.

Pelkkä historiikin arvostelun lukeminen kertoo kuitenkin, ett isiemme synnit ovat julmat ja kauaskantoiset.  Kalastusbiologi Kari Kilpisen kirjoittaman historiikin mukaan vesiluonnolla ja kalataloudella ei ollut mitään arvostusta, kun vesistöjä padottiin, säännösteltiin ja jätevesiä laskettiin surutta. Kovat insinööriarvot olivat vallalla ja kalatalouden etuja poljettiin oikeuslaitosta myöten. Hämmästyttävän usein myös kalataloushallinto lepsuili varsinkin sen jälkeen, kun se oli siirtynyt maa- ja metsätalousministeriöön.

Virtavesien patoamisen ja perkaamisen seurauksena Suomen 60:sta meritaimenjoesta on jäljellä enää 11.

Sitä syömme mitä kylvämme paitsi, että meritaimenta emme syö emmekä kylvä. Meritaimenta istutetaan Turun edustalle, mutta ei tietääkseni juurikaan kauemmas Saaristomerelle. Turun edustan istutukset ovat pääosin velvoiteistutuksia, jotka ovat korvauksia siitä, että  esimerkiksi Turun kaupungin ja sataman toimet rasittavat kalataloutta. Kun istutuksista suuri osa on tehty Aurajoen latvoille, tulee mieleen pitäisikö kesämökin ja kalaveneen paikka vaihtaa Aurajokeen. Sieltä voisi saada vavan päähän ainakin polkupyöriä.

 

KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ loukkaantumisensa aikana lihonutta Ruotsin jalkapalloylpeyttä  Zlatan Ibrahimovicia on  alettu kutsua Ihrahimovitsiksi.

 

 

Vastaa