Kala-apajilla

BLOGIT | Kala-apajilla

Ahvenia niin, etteivät veneet pian mahdu sekaan


Hieraisin rähmäsilmiäni, kun ajelin varhain lauantaiaamuna yli Naantalinsalmen sillan kohti Luonnonmaata pilkkireissu mielessäni. Kun tähyilin Kekkosen kesäkämpän ja Muumimaailman suuntaan en nähnyt ainuttakaan ihmistä jäällä, vaikka sitä näytti piisaavan silminkantamattomiin koko Naantalinaukon kattavasti.

Kultarannassa pilkkikansan suosimalla parkkipaikalla ei ollut yhtään autoa. Aloin epäillä, että jää on sittenkin vielä niin heikkoa, ettei kukaan ole uskaltautunut sinne.

Viikonvaihde tarjosi Naantalin edustalla upeat jääkelit niin retkiluistelijoille kuin potkukelkkaileville pilkkijöillekin.

Siinä pähkiessäni  paikalle saapui myös vanha naantalilainen kunnallispoliitikko Rantasen Erkki, joka vakuutti heti, että jäätä kyllä piisaa ja varsinkin ahvenia, joita oli tullut viikolla ihan tolkuttomasti.

Erkki kertoi saaneensa myös pari 43-senttistä mittakuhaa. Sain mittakuhien reinkarnaatiosta vihdoin itsekin mahtavan todisteen sunnuntaina, kun koukkuuni tarttui tasan 42-senttinen kuha eli alamitan täyttänyt yksilö.

Tätä ennen olin saanut peräkkäin 97 alamittaista kuhaa. (Kuva Kristiina Jurvainen)
Todistetusti mittakuha. Eikä tarvinnut edes pyrstöä venytellä.
Lauantaina sain kaksi kuhaa ja sunnuntaina kymmenen.

 

Kuten ehkä muistatte olin aikaisemmilta talvijäiltä ynnännyt saaneeni peräkkäin yhteensä 93 alamittaista kuhaa ja vieläpä niin, ettei yksikään niistä ollut edes 40-senttinen. Nyt saamani mittakuha oli järjestyksessään 98:s. Sain viikonvaihteessa nimittäin yhteensä 12 kuhaa, joista pari muuta ylitti niukasti vanhan alamitan eli 37 senttiä.

Ainoa mittakuhani riitti kohottamaan toivoani siitä, että alamitan nosto yhdistettynä kuhan kasvulle otolliseen lämpimään viime kesään ovat tuottamassa tulosta.

Mutta takaisin Kultarantaan.

Erkin vakuutteluista innostuneena tempasin potkukelkan perähutlarista ja säntäsin jäälle.

Ja jestas. Heti ensimmäisestä reiästä nousi yli 40 ahventa.  Kun koko oli aika vaatimatonta, päätin lykkiä kelkalla kauemmas aamuauringon sävyttämiin maisemiin.

Aika äkkiä kävi selväksi, että vähän joka reiästä nousee ahvenia, mutta koossa ei ollut hurraamista.

Harvoin on käynyt niin, että olen joutunut lähtemään kala-apajalta kaloja pakoon. Nyt niin kävi, kun olin aikani testannut, kuinka suuren parven yhdestä reiästä pystyn nostamaan.

Vaikutti siltä, että koko Naantalinaukko oli yhtä suurta ahvenparvea.

Raitapaitoja nousi solkenaan niin, että pilkkiä ei ehtinyt juuri paria sekuntia kauemmin kerrallaan uittaa, kun jo uusi appora oli koukussa.

Lopetin koereiälläni  78 ahvenen kohdalla tultuani siihen tulokseen, että eihän se parvi lopu lainkaan. Kun ahvenista vain kymmenkunta oli pannulle kelpaavia, otin potkukelkan jalat alleni ja vaihdoin maisemaa.

Saalis yhdestä ja samasta lävestä. Kuvasta puuttuvat reppuun päätyneet.
Velipoika ja hänelle tyypillisen pieni kala, jos sen nyt edes erotatte. Minulle oli tämän vuoden suurin riemun aihe se, että sain vihdoin mittakuhan, kun veljen suurin kuha tältä kaudelta on 40-senttinen. Härpiti.
Palautin lähes kaikki pienet ahvenet takaisin mereen ja aika mukavasti ne näyttivät pilkkireiästä syvyyksiin ampaisevan, vaikka olivatkin paistatelleet jäällä hetken päivää. Muutamia huonokuntoisia jätin merikotkille ja muille linnuille ravinnoksi.

 

Siinä lykkiessäni ihmettelin yhä, kuinka vähän jäälle oli tullut pilkkiväkeä. Retkiluisteilijoitakaan en nähnyt lauantaina kuin pari, vaikka jää oli erinomaisessa luistelukunnossa, tuuli heikohkoa ja aurinko paistoi.

Jäätä oli keskimäärin 20 senttiä ja esimerkiksi Lintikan lahdessa se oli jo 40 senttistä.

Sunnuntaina kansa oli lähtenyt kuin salaman iskusta jäälle, kuten myös ammattikalastaja moottorikelkallaan, jos Väskin reunassa liikkuneen menopelin kaukaa oikein tunnistin. Saattoi se olla mönkijäkin.

Retkiluistelijoita näkyi sankoin joukoin ja pilkkimiehiäkin enemmän kuin lauantaina, vaikka yleensä pilkkikansa suosii enemmän lauantaita.

Joku pilkkimies varoitteli Kailon edustalla huutelemalla retkiluistelijoita vain parisenttisestä jäästä. Sitä oli kovin vaikea ottaa todesta koko ajan tasapaksuista  jäätä kairattuani, mutta kaipa sellainen virtakohta sitten jostain saattoi löytyä.

Retkiluistelijoita oli liikkeellä sekä yksin että jopa kymmenen hengen letkoissa.

Sunnuntaina oli lauantain tapaan upea sää, jonka ansiosta viihdyin jäällä viikonvaihteessa kaikkiaan 15 tuntia. Ahvenia nousi karkeiden laskujeni mukaan yhteensä noin 450, jollaista saalista en muista koskaan saaneeni. Syönti oli niin hurjaa, ettei värikoukkuun tarvinnut juurikaan pujottaa toukkia.

Ahvenet olivat pääasiassa pieniä. Ajattelin niitä tempoessani, että kun nämä kaikki tästä aikuiseksi kasvavat, Naantalinaukolle ei mahdu kesällä enää veneitä niiden sekaan. Jossain saumassa kutu on osunut kohdilleen.

Kelpuutin pilkkireppuuni satakunta isompaa ahventa, joista osan jaksoin lauantaina perata itselleni ja sukulaisilleni. Sunnuntain kalat jaoin kotimatkalla perkaamattomina kavereilleni, jotka olivat niitä jo lauantain saaliistani kuultuaan ymmärtäneet anoa. Päätin palkita heidät, koska he olivat ymmärtäneet lähestyä minua whatsappin kautta eivätkä puhelimitse.

Ovat jo oppineet, ettei kalassa olevaa miestä pidä joutavilla puhelinsoitoilla häiritä. Kalastaminen on nimittäin aina niin jännää ja keskittymistä vaativaa puuhaa, että sen keskeyttävä pirinä on yhtä häiritsevää kuin soittaisi mäkihyppääjän haalarin taskukäynnykkään, silloin kun hän laskee vauhtimäkeä alas.

KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ touhukkaan repolaisen ampuneen metsäyhtiön pomon vaimon turkki oli puuhaketusta.

 

 

Vastaa