Kala-apajilla

BLOGIT | Kala-apajilla

Akka verkossa

Varoitus. Tämä blogi sisältää kulttuuria, mikä voi järkyttää kalamiehen henkistä terveyttä.

Minulle lykättiin työpaikalla käteen kolmeenkin otteeseen kalastusaiheinen kirja, jota markkinoidaan Venäjällä rakastetun näyttelijän ja tunnetun kalamiehen Ville Haapasalon nimellä. Jostain kumman syystä kalakirjanäytteitä tuputetaan aina minulle, minkä vuoksi mieleni tekisi huomauttaa, etten ole vain kalamies ja toimittaja, olen myös seksiobjekti. Ohhoijaa, pukkaako myötähäpeää (retorinen kysymys).

Älkää pelästykö ja karatko. Kalablogini ei ole tällä kertaa vain kirja-arvostelu, vaan siinä seikkailee loppupuolella myös ihka elävä kirjailija, Kjell Westö.
Älkää pelästykö ja karatko. Kalablogini ei ole tällä kertaa vain kirja-arvostelu, vaan siinä seikkailee loppupuolella myös ihka elävä kirjailija, Kjell Westö.

Kalakirjat ovat mielestäni vähän tylsiä. Ne toistavat samoja kaavoja. Harvoin niillä on mitään uutta kiinnostavaa tarjottavana. Kun aihepiiri on iän ikuinen, vaikea siitä on uutta ja mullistavaa keksiäkään, minkä varsin hyvin tätä blogia kirjoittavana tiedän ja valittaen tunnustan.

Tartuin siis Haapasalon Vimpan päälle kalareissu -kirjaan ennakkoluuloisesti ja haukotellen. Pintapuolinen selailu paljasti, että tässäkin kirjassa on taas reseptejä pihvin pimein.

Trendi on nyt sellainen, että mitään kirjaa lienee vaikea, ellei mahdotonta tehdä ilman reseptejä. Seuraavaksi jään odottamaan Nobel-palkinnolla palkitun Bengt Holmströmin nimellä myytävää teosta nimeltä ”Äitimamman lihapullat ja niiden valmistusprosessin johtamiseen soveltuvat palkintajärjestelmät”.

Tietenkin uudesta kalakirjasta löytyy taas erilaisten kalojen esittelyt ja perkausosio. Onko ihan pakko? Vastaan itse: Jollain konstillahan kirja pitää saada näyttämään sen verran paksulta, että sen kehtaa isukille joululahjaksi antaa.

Kuvaavaa on, että 180-sivuisessa kirjassa on varsinaista kalastustekstiä vain 76 sivua ja sekin niin harvaan ladottuna, että kaikkia joulunpyhiä tämän lukemiseen ei kulu. Siksi perheen isännälle kannattaa ostaa kaikkea muutakin puuhakivaa, kuten junarata tai kalastusvene ja siihen asianmukaiset lisävermeet joulunpyhinä asennettaviksi.

Vaikka kirjaa markkinoidaan Ville Haapasalon nimellä, sen tekijöitä ovat olleet myös vapaa toimittaja Hasse Härkönen, kalastaja Ben Henriksson ja valokuvaaja Juha Metso. Kirjassa on mukana muitakin kalamiehiä, mutta Haapasalo seikkailee toki keskeisessä roolissa. Mehevimmät jutut tulevat tietenkin hänen suustaan, ja varsinkin venäläistä kalastuskulttuuria koskevat tarinat ovat kirjan parasta antia. Niitä lukiessa tuntui, että minussakin elää pieni venäläinen kalamies. Ovat ne intohimossaan niin hullua porukkaa.

Mitä enemmän kirjaa lukee, sitä vakuuttuneemmaksi tulee, että sen teksti on kiinnostavaa ja toimii. Siinä on sopivassa suhteessa pieniä elämän makuisia henkilötarinoita- ja haastatteluja, kansanperinnettä, kalajuttuja ja muuta leukailua, mutta myös asiatietoa. Onpa mukaan mahtunut myös  Suomen tunnetuimman kalastajan Pentti Linkolan kalafilosofointia.

Jutut ovat vähän roisejakin. Tähän malliin:
”Mussalon satamassa yksi ukko sai muuten verkosta akan”, Hantta kommentoi.
”Potkiko?” Ville kysyi.
”Ei potkinut, oli kuollut”.

Kirjan vaihtelevat aiheet on koottu pääasiassa kalareissuilla tehtyjen jutusteluiden ympärille, mutta teksti on osattu rytmittää ja katkoa muilla aihepiireillä niin, että jaaritteluihin ja yksityiskohtaisiin hifistelyihin ei sorruta. Tosin muodissa olevaa, palavahenkistä julistustekstiä kaikkien kotimaisten kalojen hyvyydestä ruokakalana ei tässäkään teoksessa ole osattu välttää. Mikäs siinä, mutta uskotaan vähemmälläkin tuputtamisella.

Tästä onkin lyhyt matka siihen, että sain viime viikonvaihteessa veneeseeni pitkästä aikaan kirjailija Kjell Westön, joka on hommannut itselleen uuden kesämökin Nauvon puolelta. Niistä tunnelmista ja Westön kirjakuulumisista enemmän tällä viikolla TS Saaristossa ilmestyvässä jutussa.

Kjell Westö sai kolme haukea, mutta meiltä molemmilta jäi vonkaleet saamatta.
Kjell Westö sai kolme haukea, mutta meiltä molemmilta jäi vonkaleet saamatta.
Viikonvaihteen vähät hauet olivat pirteällä päällä, vaikka vesi oli jo aika kylmää. Tämäkin oli piehtaroinut perukkeen, siiman ja koukut ihan solmuun keskenään.
Viikonvaihteen vähät hauet olivat pirteällä päällä, vaikka vesi oli jo aika kylmää. Tämäkin oli piehtaroinut perukkeen, siiman ja koukut ihan solmuun keskenään.

Westö ei aio uudesta mökkipaikastaan huolimatta luopua myöskään Korppoon Galtbyssä olevasta mökistä, mutta hän varmaan rasittui lähes jatkuvasta läsnäolostani Korppoon vesillä ja kaipasi siksi uusia maisemia. Ymmärrän sen hyvin, sillä Naantalissakin kuulemma on jo pitkään kerätty nyt jo mittavaksi paisunutta nimilistaa, jossa vastustetaan aikeitani muuttaa vielä joskus takaisin kotikaupunkiini Naantaliin.

Emme lähteneet sunnuntaina kovin suurin toivein apajille, sillä merivesi makasi edelleen hyvin alhaalla ja tuuli puhalsi pohjoisesta. Olimme jo lauantaina Niemen Arin kanssa kokeilemassa kalaonneamme huonolla menestyksellä.

Meriveden lämpö oli pudonnut  kahdeksaan asteeseen, joten keskityimme molempina päivinä pääasiassa taimenen pyyntiin. Varsinkin lauantaina kova tuuli oli sen verran kovaa, että loputkin hiukseni olisivat lähteneet päästä ellen olisi liimannut niitä erikeeperillä päänahkaan.

Kjell Westön aika on kulunut uuden mökkipaikan päivittämisessä ja uusien kirjojen kirjoittamisessa niin tiiviisti, ettei hän ole juurikaan ehtinyt kalaan. Tämän vuoden haukisaldo oli jäänyt yhteensä kolmeen. Sen määrän onnistuimme toki tuplaamaan.

Niemen Ari sai lauantaina vuoden ensimmäisen virvelihaukensa (tosin haukireissukin oli miehelle vasta kauden ensimmäinen), mutta kuvasin tapahtuman vasta kalan vapautuksen jälkeen, jotta saalis voidaan panna kalajuttujen piikkiin.
Niemen Ari sai lauantaina vuoden ensimmäisen virvelihaukensa (tosin haukireissukin oli miehelle vasta kauden ensimmäinen), mutta kuvasin tapahtuman vasta kalan vapautuksen jälkeen, jotta saalis voidaan panna kalajuttujen piikkiin.

Niemen Arilla lähtötilanne oli vielä vaikeampi. Ihan päivän loppumetreille asti saimme jännittää, saako mies vieläkään vuoden ensimmäistä haukeaan virvelillä. Lopulta niitä tuli kaksi samalta paikalta. Totesin Arille, että minusta kausi olisi ollut tyylikkäämpää päättää puhtaaseen nollaan kuin kahteen haukeen. Kaksi haukea saa kuka vain, mutta nollaan jääminen vaatii jo taitoa ja huippuunsa viritettyä laiskuutta.

Lauantaina saimme taimenapajilla Arin kanssa vain yhden epävarman taimenhavainnon ja sunnuntaina samassa paikassa yksi pieni taimen yritti onneksi epäonnistuen nappailla veneen vierellä viehettäni. Liekö ollut sama yksilö.

Sunnuntaina aurinko paistoi ja kirjailija vakuutti nauttineensa retkestä. Lupasi tulla joulukuussa uudestaan.  Parannettavaa jäi meille molemmille paljon. Oloni oli viikonvaihteen jälkeen kuin yt-neuvotteluista palanneella johtajalla: valitettavan vähän tuli potkuja.

KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ konemusiikista pitävä purjehtija päätti järjestää veneessään reivit.

Vastaa