Kala-apajilla

BLOGIT | Kala-apajilla

Jatsin soitto kuin taimenen väsytystä

Koin Korpoströmissä viime viikonvaihteessa ahaa-elämyksen katsoessani kuinka jatsin soittajat vetelivät soolojaan. Soittajien intensiivisissä kasvojen ilmeissä oli jotain ihmeen tuttua. Sitten tajusin: jatsin soitto on kuin taimenen väsytystä. Molemmissa tapauksissa äärimmilleen keskittyneiden ihmisten naamat vääntäytyivät ihan kummallisesti.

Toki soittajien kasvot vääntyvät infernaalisesti esimerkiksi rokkiakin soitettaessa, mutta rokkisooloa voi verrata lähinnä hauen väsytykseen: sellaista sattuu eteen tämän tästä eikä se ole siksi niin kauhean jännää ja erikoista.

Jatsi on hienoviritteisempää ja mutkikkaampaa, kuten taimenen kalastuskin. Taimen tempoilee ja karkailee sinne tänne, kuten jatsin soittajien soolotkin.

Taimenen noustessa veneeseen läsnäolijat taputtavat samoin kuin jatsisoolon jälkeen.

Minä olen viime aikoina kuullut taputuksia vain jatsisoolon jälkeen.

Verkkokalastus onkin sitten kuin rapin laulanta. Kummassakaan ei tarvitse osata yhtään mitään, mutta silti ihmeen moni jää niiden pauloihin. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että parhaimmin rap ja verkkokalastus toimivat silloin, kun ei itse ole vieressä.

Näin helteillä siellä sun täällä nousee keskusteluita kalakuolemista. Niitä ei kuitenkaan vielä ole Varsinais-Suomessa juurikaan tapahtunut. Eniten lämpimät vedet uhkaavat taimenia, joita varten Valonia kunnostaa taas tänäkin kesänä ja syksynä purovesiä. Torstaina 2.8. kunnostustalkoot on Uskelanjoen vesistön Hitolanjoen Latvapuroilla klo 16-20.30 ja keskiviikkona 8.8. Punassuon Lohijoella Salon Teijossa niinikään kelo 16.20.30.  Valonia toivottaa talkoisiin kaikki tervetulleiksi.

Valonian vesiasiantuntija Janne Tolonen kertoo, että varsinkin hellesäillä pienten purojen kunnostuksen tärkeys korostuu. Todennäköisesti huomisesta Turun Sanomien printtilehdestä selviää, miksi juuri pienissä puroissa ja latvavesissä on taimenten pelastus.

Valonia järjestää useita puronkunnostustalkoita kesän ja syksyn aikana. Janne Tolonen (vas.) ja Lari Lindgen kunnostamassa Suomusjärven Syvänojaa pari vuotta sitten.

Varsinais-Suomessa puhetta on herättänyt myös kahden huviveneen törmäys Nauvon ja Innamon välistä menevällä laivaväylällä, mikä herätti minussa parikin jännittävää muistoa. Useita vuosia sitten olimme menossa suurella moottoriveneellä kohti Iniön kalavesiä, kun veneen konehuoneesta alkoi nousta sankasti savua. Vene oli siis pakko pysäyttää ja kone sammuttaa suurin piirtein samoissa maisemissa kuin missä sunnuntainen onnettomuus sattui. Me selvisimme pälkähästä vähällä, vaikkakin veneemme päätyi meripelastajien köyden jatkeeksi.

Jännitystä oli kuitenkin riittämiin, sillä meitä lähestyi Siljan matkustajalaiva, jonka kurssilla me näytimme olevan. Ilmoitimme nopeasti meripelastuskeskukseen, että me emme pääse konevian vuoksi laivan reitiltä mihinkään, joten laivan pitäisi muuttaa kurssia. Viesti meni onneksi perille ajoissa. Matkustajalaivahan ei käänny kuin auto. Sen jälkeen olen pitänyt huolen siitä, että meripelastuskeskuksen numero on varmasti aina puhelimeni yhteystiedoissa.

Toisen muistiini nousseen tapauksen olen saattanut kertoa jo aiemmin, mutta kerron sen uudestaan, koska voin.

Olimme Ratilaisen Timon kanssa pienellä veneellä uistelemassa Ahvenanmaan Brändössä noin 30 vuotta sitten, kun ylitsemme ajoi suurempi vene vauhdilla. Uisteluahan ei pysty lopettamaan sekunneissa toisia väistääkseen. Emme me muutenkaan ymmärtäneet ajoissa, ettei lähestyvä vene lopultakaan aja ohitsemme vaan päällemme.

Siinä viime hetkellä vaistomaisesti mereen hypätessämme, en ollut varma kuolenko nyt vain en.

Ehdimme ehjinä mereen, mutta vesi ei ollut kuin neljä astetta lämmintä. Hypotermian riski oli ilmeinen. Yli ajaneen veneen väki poimi meidät molemmat kyytiin litimärissä haalareissamme vartissa ja vältyimme vakavimmilta seurauksilta.

Törmäyksen jälkeen ajattelin, että taivaan pappa oli tainnut päättää, ettei minun ole vielä aika poistua kala-apajilta. Käytin tuona päivänä nimittäin elämässäni ensimmäistä kertaa pelastusliivejä. Olen niin huono uimari, etten varmasti olisi pysynyt litimärissä pilkkihaalareissa pinnalla sitä aikaa, minkä kalakaverini veneeseen saaminen kesti.

Siinä rytäkässä neliheppainen perämoottorini ja mökkikylän vene menivät päreiksi ja virveleitä pohjaan.

Yliajaneen veneen omistaja kertoi, etteivät he olleet havainneet meitä voimakkaan vasta-auringon vuoksi. Tosin viimeinen muistikuvani ennen törmäystä oli se, etten nähnyt lainkaan meitä lähestyneen veneen kuskin päätä, koska heidän veneensä keula oli ylisuuren moottorin painon vuoksi niin ylhäällä. Miten kuski olisi voinut nähdä meidät?

Olenkin sitä mieltä, että ehkä kaikkein suurin onnettomuusriski merellä saattaa syntyä silloin, kun nopeakulkuista venettä nostetaan plaaniin tai sitä ajetaan muuten vain ikään kuin puoliplaanissa.

Tosin tiedän senkin, että merellä vapauden tunne huumaa joskus pään jopa omilla kotivesillä niin, että tarkkaavaisuus herpaantuu. Useamman kerran olen meinannut ajaa esimerkiksi merimerkin väärältä puolelta, vaikka olen ohittanut sen elämässäni tuhansia kertoja aiemmin oikein.

Joten eikähän ole parempi, että lopetatte sen merellä ja lomalla rentoutumisen ja lähdette töihin. Täällä ne muutkin jo ovat.

KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ pikavauhtia syntynyttä yritystä ei hyväksytty keskoskauppakamariin.

 

 

 

 

Vastaa