Kala-apajilla

BLOGIT | Kala-apajilla

Kalaukkelin visiossa houkutteleva tavoite

Siinä missä Turussa lumi tukkii kadut ja parkkipaikat, maaseudulla kaikki on toisin. Saimme ajella perjantaina Korppoon mökille pitkin upean tasaiseksi aurattua Saaristotietä ja siltä erkaannuttuamme  Lindströmin Tom oli taas ajellut traktorillaan mökkitiemme loistokuntoon.  Korppoon kaupan edessä paikalliset emännät totesivat, että onpa onni asua Korppoossa, kun Turussa ja muissa kaupungeissa tiet ja parkkipaikat ovat karmeassa kunnossa.

Tulossa ollut lumisaderintama arvelutti meitä sen verran paljon, että emme jääneet sunnuntaiksi seuraamaan, selviääkö Saaristotien aurauskalusto siitäkin.

Kun mökillä käynnistä oli päässyt kulumaan aikaa, lauantaina siellä ei ollut juuri muuta tehtävissä kuin lumihommia käsipelillä.

Jäälle ei ollut juuri asiaa: kairasin muutaman reiän parinkymmenen metrin päähän rannasta todeten, että jää oli aivan höttöä ja vielä alle kymmenen sentin paksuista. Ulappa näytti olevan avoinna ainakin Korppoon ja Houtskarin välillä, samoin lauttapaikkojen maisemissa.

Puutyömaa ei juuri houkutellut luokseen. (Kuvat. Jukka Vehmanen)
Rouva halusi mökin lumityöt pois pöydältä.

 

Lumihommia paiskiessa ehti taas miettiä ja keksiä kaikenlaista hölmöä.

Toimittajana tiedän, että maailma on pullollaan visioita ja strategioita, mutta tärkein on uupunut: Kalaukkelin strateginen visio. Paljastan sen nyt.

Vision lähtökohta on se, että olen nyt saavuttanut mielestäni vanhentumisen lakipisteen, jonka jälkeen näköpiirissä ei ole mitään kivaa.

Niinpä olen päättänyt alkaa nuortua kohti vauvuutta.  Se helpottaa elämää, kun tietää kokemuksesta, mitä edessä on. Elon vuosiakin olisi varmuudella jäljellä toiset mokomat.

Nuortumaan motivoivat muun muassa viime aikojen huolestuttavat uutiset vanhusten hoitokotien hoidottomuudesta sekä se, että eläkeikään saapuessani kukaan ei maksaisi minulle enää eläkettä. Rollaattoriin on vaikea asentaa vapatelineitä ja  perämoottoria sitäkin vaikeampaa.

Vanheneminen ei huvita, kun kaikki ympärillä vain monimutkaistuu ja elämän varrella hankittua turhaa krääsää tippuu hyllyiltä niskaan, vaikka mökin hyllyt ovat omatekoista laatutyötä. Klops.

Nuortumisessa on se hyvä puoli, että matkan häntäpäässä häämöttävät lapsilisät, joista kukaan ei ole luopumassa, vaan niitä ollaan pikemminkin kasvattamassa.  Nuortumaan ryhtyminen on siis kuin panisi rahaa pankkiin, mistä tulikin mieleen, että teini-iän koittaessa voisin pyytää Björn Walhroosia kummisedäksi tulevan lapsuuteni ajaksi. Siitä hommastahan ei voi kieltäytyä.

Matka parempaan huomiseen on jo hyvässä alussa, sillä urheilen tällä hetkellä varmasti aktiivisemmin kuin koskaan elämäni aikana. Siksi kroppani tuntuu nuortuvan päivä päivältä. Kipua ei tunnu missään ja kerran jopa voitin yhden tennisottelun. Vastustaja luovutti loukkaannuttuaan.

Jos kroppani ulkoisen olemuksen koheneminen etenee, olen todennäköisesti hyvinkin pian George Clooneyn klooni.

Kuuloni on heikentynyt, mutta se ei haittaa matkalla kohti hiekkalaatikoita. Vaiva kertoo tavallaan nuortumisesta, sillä enhän minä nuorena ottanut mitään kuuleviinkaan korviini ja varsinkin isän ja äidin neuvoille olin ihan kuuro.

Vaimoni mukaan juttuni ovat lapsellisempia kuin koskaan (sic!). Minulla on hiuksia ja lihaksia yhtä vähän kuin vauvana. Naamakin on yhtä rypyssä. Jos uistimet lasketaan mukaan, minulla ei lapsena ollut läheskään niin paljon leluja kuin nyt.

Visioni toteutukseen liittyy luopuminen kaikesta sellaista turhasta, mihin olen tähän ikään mennessä sortunut. Olen jo onnistunut alkuvuoden aikana irrottautumaan turhanpäiväisistä väkijuomista sen varalta, että niitä ei saa enää alle kolmevuotiaana ryystää.  Tosin olen jättänyt tässä takaportin auki kuultuani, että Alkon valikoimiin on tullut jo Pirkka Amaronea. Miksei siis Piltti Amaroneakin joskus?

Helmikuun alkajaisiksi päätin luopua salmiakista. Sen jälkeen luovun Korppoon Bagar Bengtin munkeista, vaikka ne älyttömän hyviä ovatkin. Lääkärien mukaan munkkien mutustelu saattaa nimittäin lyhentää vauvojen pituuskasvua niin, että vauvan jalat alkavat tutista.

Luovun ehkä kalastuksesta, koska se vasta viime aikoina turhaa touhua saalismäärän valossa on ollutkin. Tosin saatan pitää kalastuksesta kiinni kuitenkin siksi, että mitä pidemmälle taaksepäin kohti lapsuutta muistelen, sitä suurempia saaliit ja kalat silloin olivat. Ellen väärin muista, yhdenkin taimeneni suomuista tehtiin lumilapioita.

Sitten pääasiaan.

Miksi visioin kehittyväni hiipumalla vauvaksi, joka on saanut karsittua elämästään kaiken epäolennaisen pois?

Siksi, että ainoa hommani olisi painaa kaiket päivät pääni naisen rintaan.

Tiedostan varsin hyvin, että matkalla vauvaksi eteen tulee väistämättä  housuunpissimisvaihe. Se ei huolestuta, koska se olisi joka tapauksessa edessä. Mahtava kokemus epäilemättä sekin: En ole koskaan päässyt kalaan Lapin lohijoille, mutta olen melko varma, että ennen pitkää napapiirini alla virtaisi vuolas Tenajoki.

Ja sitten kalastusuutisia.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) patistelee ihmisiä perustamaan haukitehtaita.

Täh?

Kyse on siitä, että Suomessa on viime vuosina ryhdytty ahkerasti kunnostamaan kosteikkoja niin ravinteiden pidättäjiksi kuin linnustonkin hyväksi, mutta kalakosteikkoja ei ole juuri kukaan kunnostanut. Siksi järjestö on julkaissut tietopaketin nimeltään Haukitehtaat osana kalaston- ja ympäristöhoitoa. Opas ohjeistaa kunnostamaan kosteikkoja niin, että ne soveltuisivat erinomaisesti haukien ja samalla muiden kalojen lisääntymiseen.

Motiivina on se, että haukien lisääntymisalueiden pinta-ala on pienentynyt ja niiden soveltuvuus lisääntymiseen on heikentynyt ihmistoiminnan myötä. Ruotsissa onnistuttiin satakertaistamaan kosteikosta mereen lähtevien hauen poikasten määrä melko pienillä toimenpiteillä. Kunnostuksen jälkeinen poikastuotto oli noin kymmenen poikasta neliöltä.

Ensi keväänä perustan tämän kiven kohdalle haukitehtaan, jos elinkeinoministeriö ja EU antavat hankkeelleni investointitukea.

Haukitehtaita voi kuulemma perustaa usein myös laidunmaille. SVK pyrkii saamaan pilottikohteita työn alle jo tänä vuonna.

Olisihan se säväyttävä näky, kun laitumelle nousseen tehtaan liukuhihnoilta pukkasi haukia solkenaan suoraan alla odottavaan kalastusveneeseen. Kuka enää tarvitsisi kaikuluotaimia.

Kuulostaa aika utopistiselta. Eihän Suomessa kukaan nykyään mihinkään tehtaisiin investoi. Kyllä tähänkin tarvitaan kiinalaisia sijoittajia.

KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ änkyttäjien liiton järjestölehti on nimeltään Kansa Toisteli.

Vastaa