Kala-apajilla

BLOGIT | Kala-apajilla

Kuhaa Kustavista tykittämällä

Veneessämme oli komeita kalamiehiä, kuten Vesannon Pentti (kuva yllä), minkä vuoksi merivartijarouva hyppäsi heti veneeseemme (kuva alla)
Veneessämme oli komeita kalamiehiä, kuten Vesannon Pentti (kuva yllä), minkä vuoksi merivartijarouva hyppäsi heti veneeseemme (kuva alla)

Viime viikonloppuna selvisi käytännössä se, kuinka paljon merivartiosto pläjäyttää rikesakkoja kalalupien puuttumisesta. Tätä aihettahan olen pohtinut blogissani jo aiemminkin liittyen siihen, että rikesakkojen kerrottiin tuplaantuvan syyskuun alussa. Epäselvältä on näyttänyt, tuleeko sakkoja 100 euroa vai 200 euroa, jos kalajampalta on maksamatta sekä valtion kalastuksenhoitomaksu että läänikohtainen viehelupa.

Härpiti härpiti, jos luulette, että merivartio sakotti meikäläistä viikonloppuna. Partio otti kylläkin kylkikiinnityksen veneeseemme ja teki asianmukaiset tarkastukset, mutta emme saaneet edes korvatillikoita tälläkään kertaa. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja kysyin hypoteettisesti, kuinka paljon sakkoja tulisi jos molemmat luvat puuttuisivat. Yksiselitteinen vastaus oli: sata euroa.

Merivartijat olivat niin mukavia, että meinasimme kaapata partion sutjakan rouvaihmisen matkaamme, kun saimme houkuteltua hänet viekkaudella meidän veneemme puolelle sammutinta tarkastamaan. ”Aika äkkiä palauttaisitte”, hän naureskeli suunnitelmillemme.

 

merkka2

Syksyt olivat äijäporukoiden kalaretkien kulta-aikaa. Nyt olimme viiden hengen kokoonpanolla Kustavissa, jossa meidän piti kalastella vain haukea. Kun saavuimme Ströömin pohjoispäähän huomaisimme, että siellä lillui toistakymmentä paattia kuhaa jiggaamassa.

Meistä kukaan ei ollut varautunut kuhan kalastukseen. Niinpä meillä ei ollut jigin jigiä matkassa. Onneksi apu löytyi Ströömin eteläpäästä aina avuliaalta kalaoppaalta Liukkosen Vesalta, jolta kävimme ostamassa muutaman pussillisen jigejä. Eikä maksanut kuin neljäkymmentä euroa per jigi. Painoja hän ei suostunut myymään niihin ollenkaan. Tämä tarina ei ole tosi.

Jigit olivat kaiken lisäksi tehokkaita. Saimme yhteensä 16 kuhaa. Koko oli suhteellisen mukavaa: puolet kaloista olivat yli 37 sentin alamitan, suurimman pituus oli 43 senttiä.

Täytyy myöntää, että kuhan jiggauksessa olimme aikamoisia aloittelijoita itse kukin. Muita veneitä ovelasti auringonlasi läpi vakoilemalla opimme tekniikkaa, jolloin homma alkoi luistaa, ainakin joillakin meistä.

Jotkut meistä onnistuivat saamaan hyvin kuhaa. Vaatimattomuuteni estää kertomasta kuka kuvassa poseeraa.
Jotkut meistä onnistuivat saamaan hyvin kuhaa. Vaatimattomuuteni estää kertomasta kuka kuvassa poseeraa.

Yksi kokeneempi venekunta kertoi saaneensa lauantain aamupäivän aikana parikymmentä mittakuhaa, joten sitä sorttia piisasi Ströömissä ihan kunnolla.

Meillä oli yksi tosi iso kiinni, joka tarrasi pohjassa perässämme laahanneeseen ankkuriin. Hikisistä yrityksistä huolimatta emme saaneet vonkaletta väsytettyä, vaan jouduimme panemaan ankkuriliinan puukolla poikki. Siinä oli maailman suurimman kuhan saanti lähellä.

Kokeilimme myös hauen kalastusta, mutta aika nopeasti kävi selväksi, ettei sitä ollut sillä erää Lypertön sameilla salmivesillä tai sitten ne olivat jo aiemmin heittäneet henkensä lukiessaan Alastalon salissa -kirjaa, mikä olisi ihan ymmärrettävää, jopa väistämätöntä.

Hauenkalastuksemme oli yhtä pitkäveteistä kuin kirjassa kuvailtu piipunsytytysoperaatio, mutta meidän useamman tunnin sessioomme mahtui sentään kolmen hauen väsytys. En viitsi alkaa niitä tapahtumia tässä nyt Volter Kilven tyyliin kuvailemaan, kun jopa netistä voisi loppua sivut kesken.

Ei, älkää kysykö. En ole lukenut Volterin opusta, mutta henkiin jääneiltä olen siitä kuullut sellaisia tarinoita, etten ole uskaltanut kävellä läheltäkään kirjastoa.

Mereen ankkuri suussaan jäänyt jättikuha alkoi sunnuntaina harmittaa niin paljon, päätimme mennä Katanpään linnakkeeseen katsomaan, josko sieltä saisi lainata tykkiä kuhan hengiltä ottamiseen. Ei saanut eikä Katanpää muutenkaan mikään unohtumaton elämys ollut.  Pistäytymisen kohokohta oli minun mielestäni kertomani paikkasidonnainen vitsi, joka kuuluu näin:
Jos playboymalli Kata Kärkkäinen ja isonenäinen laulaja Riki Sorsa olisivat alkaneet seurustella, mikä olisi ollut heidän kutsumanimensä?. Oikea vastaus on: Kata ja Nokka.

Eipä olisi Volter-vainaa pystynyt noin hauskoja juttuja kertomaan, ei ainakaan vainaana.

KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ playboymallin kaikki ajatukset pyörivät Katan päässä.

Vastaa