Kala-apajilla

BLOGIT | Kala-apajilla

Luksustason piilokoju

Lomasää ei ole suosinut kalastusta, mutta ei se mitään. VIime päivät ovat sujuneet sulavasti television äärellä jalkapallon EM-kisoja katsellen. Siinä vasta urakka. Kolme peliä päivässä ja kisastudiot päälle. Liki yhdeksän tuntia päivässä. Aivan älytöntä, ja meillä on sentään älytelevisio. Luulisi, että se älyäisi ilmoittaa viimeistään kuuden tunnin jälkeen, että jalkapallon katsominen voi vaarantaa terveytesi.

Onneksi vaimo on mukautuvaa sorttia eikä ole alkanut mellakoimaan siitä, että töllöstä katsotaan vain futista. Venäläiset ja englantilaiset jalkapallofanit ovat mellakoineet senkin edestä.  Suomella ei ole tätä ongelmaa, koska maajoukkueemme on niin huono, ettei sillä ole faneja.

Jalkapallokatsomoni on siitä erikoinen, että se on samalla ehkä maailman parhaiten varusteltu piilokoju. Lintulautamme sijaitsee metrin päässä mökkimme ikkunasta ja siksi siitä on helppo kuvata ikkunan läpi lintulaudan olioita, kuten närheä, tikkoja, oravia ja yhtä pölhöä lokkia, joka käy lintulaudan katolla elvistelemässä tunnin välein. Kun se näyttää olevan kovin kiinnostunut minusta toivon, että sillä ei ole munia.

Laiskan miehen piilokojun perusvarusteisiin kuuluu sohva.
Laiskan miehen piilokojun perusvarusteisiin kuuluu sohva.
Kaksi pölhöä tuijottaa toisiaan päivät pitkät.
Kaksi pölhöä tuijottaa toisiaan päivät pitkät.
Oravan tähtäimessä vähän tuhdimpi ateria.
Oravan tähtäimessä vähän tuhdimpi ateria.

Viihdyn piilokojussani sattuneesta syystä hyvin yhdeksänkin tuntia päivässä. Mikä on kojuillessa, kun kojussa on sohva, telkkari, jääkaappi, takka, kotiteatteri, mikroaaltouuni, vinyylilevysoitin – ja miinoitus, siltä varalta, että varkaat lukevat tämän. Vaikka onhan se niin, että varkaat ovat vankilassa.

Luulisi, että näin hieno piilokoju houkuttelisi lintulaudallemme hieman erikoisempiakin otuksia, kuten karhuja tai valaita. Niitä odotellessa kävimme tänään Houtskarin Näsbyssä hampurilaisilla, jotka kieltämättä taitavat olla saariston ja ehkä koko maakunnan parhaat. Skagenin hampurilaiset hakkaavat kaiken maailman heset mennen tullen.

Kun aikaa jäi yli, kävimme piipahtamassa Turun Sanomien kuvatoimituksen entisen päällikön Ipatin Kallen kesäpaikassa Hyppeisissä. Äijää ei näkynyt missään, vaikka radio pauhasi tuvassa. Myöhemmin hän soitti perään ja väitti olleensa tekemässä kiviarkkulaiturin kehikoita. En usko. Miksi se nyt olisi vasta eläkepäivinään ryhtynyt töitä tekemään.

Takavuosina teimme joka syksy värikkäitä ja ikimuistoisia kalareissuja Kallen luo. Kalle ei itse ole kovinkaan innokas kalamies, vaan hoiti maalaistalonsa isännöintä sillä välin kun me olimme kalassa. Kalle hoiti myös emännän hommia niin hyvin, että olisin ottanut sen muijakseni, jos sillä ei olisi partaa ja yhtä toista juttua. Kerran se kehui jopa yhtä valokuvaani, tarkemmin sanottuna minun ottamaani valokuvaa.

Houtskarin mutkaisten teiden varrelta löytyy hienoja maalaismaisemia.
Houtskarin mutkaisten teiden varrelta löytyy hienoja maalaismaisemia.
Houtskarissa vierailevat venäläiset asuvat Ladoissa.
Houtskarissa vierailevat venäläiset asuvat Ladoissa.
Maitotytölläni on komiat tonkat.
Maitotytölläni on komiat tonkat.

Kiitos vain Finnboat,  mutta tämä on aivan liikaa. Venevalmistajien etujärjestö tuo joka vuosi maamme kymmenet uudet veneuutuudet näytille mökkimme eteen. Siitä ne hurauttivat taas tiistaina ohi, vaikka heilutin laiturilta setelitukkoa ostaakseni muutaman. Uskottava se on, suomalaiset eivät osaa myydä. Tai sitten niillä oli kiikarit ja näkivät, että setelitukussani oli vain kaksi vitosta.

Tosiasiassa veneteollisuus esitteli veneitä kymmenille ulkomaalaisille toimittajille edistääkseen venevientiä. Harva teollisuudenala pääsee edistämään myyntiä näin hienoissa maisemissa, luulisi tehneen vaikutuksen kaiken nähneisiin toimittajiinkin.  Itse asiassa, taitaa ainakin suomalainen veneteollisuus osata sittenkin myydä.

Venekaravaani pysähtyi Verkanin vierasvenesatamaan lounaalle. Verkanissa on komeaa katseltavaa myös heinäkuun alussa, jolloin sikariveneiden Poker Run -tapahtuma rantautuu sinne.
Venekaravaani pysähtyi Verkanin vierasvenesatamaan lounaalle. Verkanissa on komeaa katseltavaa myös heinäkuun alussa, jolloin sikariveneiden Poker Run -tapahtuma rantautuu sinne.
Säät suosivat veneteollisuuden tuotteiden esittelyä tiistaina.
Säät suosivat veneteollisuuden tuotteiden esittelyä tiistaina.

 

Tulimme juuri vaimon kanssa nostamasta verkkoja. Saaliina kaksi ahventa ja yksi hauki.  Verkkosaaliit ovat vähentyneet mökkimme edessä vuosi vuodelta. Kampelaa ei ole tullut vuosiin, kun ennen niihin kyllästyi. Nyt näyttävät ahvenetkin hävinneen.

Paikallinen isäntä epäilee, että Korppoon kalakannat ovat vähentyneet, mistä hänen mukaansa kertoo jo sekin, että merimetsojen yhdyskuntia ei ole tänä vuonna ollut Korppoon pohjoispuolella enää lainkaan. Liekö noin, että niille ei ole enää ollut meressä ravintoa? Ehkä luonto säätelee tällä tavoin itse itseään, tässä tapauksessa merimetsokantoja.

Meno yltyi haukipubissa niin kovaksi, että tämä lähti haukkaamaan välillä happea.
Meno yltyi haukipubissa niin kovaksi, että tämä lähti haukkaamaan välillä happea.

Vesi on  ollut niin alhaalla, että Turusta pääsisi veneväyliä pitkin melkein kävelemään Korppooseen asti vaikkei Jeesus olisikaan. Siksi hauen kalastus on jäänyt lomien alkupäivinä tosi vähiin.

Pari päivää siitten, kun tuuli kääntyi pohjoisesta länteen, osuin hyvällä syönnillä merelle: kolmessa tunnissa sain 18 haukea. Niistä 11 tuli erään lahden pohjukasta noin 30 metrin pätkältä.

Lieneekö siellä ollut joku merenalainen pubi, jonne hauet olivat kokoontuneet katsomaan jalkapalloa? On siellä baarimikolla pulma: miten saada olut tuoppeihin, kun ne ovat täynnä vettä.

PS. KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ porsaiden jalkapallojoukkue ei päässyt EM-ksioihin, koska se putosi jo karsinoissa.

 

 

 

 

Vastaa