Kala-apajilla

BLOGIT | Kala-apajilla

Onko kalanaisella munat

Ennen kuin alatte osoitella haulikolla, huomatkaa että, otsikosta puuttuu kysymysmerkki eli se on retorinen. Tällä kertaa paljastankin myöhemmin, millaisia pohdintoja toimituksissa voi liittyä otsikoiden laadintaan.

Haastattelin viime lauantaiseen Turun Sanomien viikkoliitteeseen Extraan Maria Tuomista, joka on kapteenina perhokalastuksen EM-kisoihin Puolaan lähtevässä naisten maajoukkueessa. Omin haastattelun itselleni siitä huolimatta, että itse en ole tätä lajia koskaan harrastanut, mutta harvapa muukaan toimituksessamme niin on tehnyt. Kauan sitten sain kokeilla lajia Liedon Nautelankoskella, kun poliitikkona tunnettu Ville Itälä halusi esitellä Nautelankoskea toimittajaporukalle.

Maria Tuominen on osallistunut tänä vuonna jo seitsemään perhokalastuskisaan. (Kuva Jane Iltanen)
Maria Tuominen on osallistunut tänä vuonna jo seitsemään perhokalastuskisaan. (Kuva Jane Iltanen)

Sisäministerinä ollessaan Ville Itälä muuten nimitti minut takavuosina 40 vuotta täytettyäni virallisesti Saaristomerelle itäviitaksi, kun hänen oli annettu ymmärtää, että siinä tehtävässä olen parhaiten hyödyksi yhteiskunnalle. Minulla on tietenkin tämä sisäministeriön viralliselle paperille kirjattu, Villen signeerama nimitys tallella, niin kuin on varmaan samaan aikaan 50 vuotta täyttäneellä henkisesti ja fyysesti isommalla kollegallani Vähä-Koskelan Jokkellakin, jonka Itälä nimitti osuvasti jääpoijuksi.

Takaisin asiaan: Perhon lennätys tuntui heti liian vaikealta, vaikka olisin sen varmaan kovalla harjoittelulla oppinut. Eniten pelkäsin kuitenkin sitä, että innostun lajista. Sen myötä saattaisin löytää itseni tämän tästä Lapista tai maailmalta jalokalaa pyytämässä, kun Varsinais-Suomesta ei ymmärtääkseni kovin paljon perhovesiä löydy, jos nyt ei puhuta hauen perhokalastuksesta.

Jos perhokärpänen pääsisi puremaan ja se tulisi rutiineihini kaiken muun kalastuksen lisäksi, työnteolle ei varmaan jäisi aikaa. Pankkikin pitäisi ryöstää ja vaimo sulloa kalapakkiin. Siksi olen ja pysyn Saaristomerellä enkä noteeraa kaverien ulkomailta saamia ennätyskaloja minkään arvoisiksi. Kyllähän naisseuraakin saa matkustamalla ja rahalla vaikka Thaimaasta eikä mielestäni siinäkään ole mitään kehumisen aihetta. Olen siis muodikkaasti lähikalastaja ja ylpeä siitä.

991 / Kuvaaja: Jane Iltanen / Päivämäärä: 26.07.2016 / Mitä kuvataan: EX KANTTA MYÖS! Perhokalastuksen Suomen naisten EM-kisajoukkueen kapteeni Maria Tuominen. / Sijainti: Nautelankoski, silta
Nautelankoski ei antanut Marialle viime viikolla kalaa.

Kirjoittaessani juttua Mariasta, törmäsin toimituksessa minut yllättäneeseen ärtymykseen, tai sanotaanko kauniimmin, ihan terveelliseen kyseenalaistamiseen.

Naiskollegat kiinnittivät huomiota siihen, että Extran kansiotsikkoehdotelmassa käytin sanaa perhonainen. Minulta kysyttiin sovinismiin viitaten, miksi siinä pitää korostetusti käyttää sanaa nainen. Pohdimme, että toisaalta puhutaan yleisesti kalamiehistä. Jos miestä sillä nimellä kutsutaan, ei hän ota siitä nokkiinsa paitsi me, jotka olemme kymppikiloisen hauen saaneita Suurkalamiehiä.

Väitin, että otsikosta tulee torso, jos siitä poistaa sukupuolisuuden. Kun perhokalastaja on turhan pitkä sana kanteen, olisiko vaihtoehto perhostelija? Mikä se on? Perhosuimariko? Perhosia pyytävä elostelija?
Olen vankkumatta siitä mieltä, että olemmepa kuinka tasa-arvoisia tahansa, naisia pitää tarpeen tullen edelleen voida kutsua naisiksi ja miehiä miehiksi – eikä henkilöiksi. Miltä tuntuisi esimerkiksi lukea television ohjelmatiedoista, että yleisurheilun EM-kisoissa on illalla vuorossa 100 metrin juoksun finaali? Eikä muuta. Halusitko tietää, onko kyseessä naisten vai miesten finaali?

Sain Extran kansitekstini lopulta läpi niin, että Marian sukupuolta ei tarvinnut neutralisoida.  Totesimme yhteisymmärryksessä ja toisiamme lähes halaten, että juttu tehtiin nimenomaan siksi, että nyt Suomen naiset lähtevät ensimmäistä kertaa EM-kisoihin lajissa, joka on miesvaltainen.

Maria arveli näppituntumalta, että  perhokalastusta harrastaa Suomessa vain tuhatkunta naista. Tarkkaa lukua tuskin mistään löytyykään, niin marginaaliryhmästä on kyse. Sinivalkoinen ääni, itsekin perhokalastuksen naisten SM-kisaan osallistunut Katri-Helena on lähtenyt naisten perhomaajoukkueen suojelijaksi lähinnä juuri siksi, että lajia saataisiin tunnetuksi myös naisten keskuudessa.  Mariahan totesi osuvasti, että kalastus on sukupuolineutraali laji, jossa munilla ei ole merkitystä.

Katri-Helenan kiinnostuksen ymmärtää myös siltä pohjalta, että hänen siippansa musiikkimanageri Tommi Liimatainen (ovatko ne vielä yhdessä?) on intohimoinen perhokalastaja. Talouselämän jutussa Liimatainen kertoo käyttäneensä vuodessa 1 500 tuntia jokikalastukseen.

Siihen mieheen nähden olen aivan amatöörikalastaja, sillä minulta kului esimeriksi viime vuonna avovesikautena varsinaiseen heittokalastukseen 384  tuntia. Jos siihen laskisi päälle vielä siianongintaan ja jäältä pilkintään käyttämäni tuntimäärät, joista en pidä kirjaa, pääsisin hädin tuskin 600 tuntiin.

Tämän vertailun pohjalta olen entistä vakuuttuneempi, että vain musiikkimanagereilla ja toimitusjohtajilla on aikaa perhokalastukseen, mutta ei meillä duunareilla, joilta on häviämässä kilpailukykysopimuksen vuoksi joka työpäivä kuusi minuuttia potentiaalista kalastusaikaa.  Voi taivas, kuinka monta kalaa siinä jääkään minultakin pyytämättä. Puhumattakaan siitä, että ostamatta jää uistumia, vapoja, keloja, venebensaa, virvoikkeita, eväitä, veneitä, perämoottoreita ,trailerilta, trailereiden vetoautoja, vetoautojen bensaa, renkaita, tulppia, tuulilasinpyyhkimiä ja tietenkin wunderbaumeja, kun kalastavat kuskit haisevat pahalta.

Onko tämän kansantaloudellista vaikutusta kukaan laskenut, helvetti soikoon , varsinkin kun ottaa huomioon, että työpäivän viimeiset  tuottavuutta muka lisäävät kuusi minuuttia – tai tosiasiassa 60 minuuttia – kuluvat kellosta sen seuraamiseen, milloin voi hilppaista kotiin.

Otsikoinnin moniulotteisuuteen vielä palatakseni, minulla on välillä vaikeuksia olla tekemättä ylilyöntejä otsikoita keksiessäni. Nyt pohdimme pitkään, voiko itse jutun otsikoida hieman leikkisästi  ”Perhokalastajalla iso turpa kiinni”. Se herätti keskustelua erityisesti siksi, että yksi keskustelijoista ei tiennyt että turpa on kala, kuten ei varmaan tiedä moni mukaan suomalainen.

Vaikka toimitus ei yleensä anna etukäteen otsikoita edes haastateltavien puntaroitavaksi, tässä tapauksessa päädyin kysymään Marialta, kokeeko hän otsikon loukkaavana.  Puhelias Maria tuumi, että jos jollain ei riitä siihen huumorintajua, se on sen henkilön häpeä.

Siitäs saitte kaikki nipottavat nutturapäät. Tähän on syytä huomauttaa, että monilla miehilläkin on nykyään nuttura.

Viikonvaihteen mainittavin saaliini oli haahka, jollainen oli sukeltanut verkkoomnme ja heittänyt henkensä. Näitä aina silloin tällöin sattuu.
Viikonvaihteen mainittavin saaliini oli haahka, jollainen oli sukeltanut verkkoomme ja heittänyt henkensä. Kyseessä oli naishaahka eikä kalkas eli mieshaahka. (Kuva: Jukka Vehmanen.)

P.S. KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ grillaava naiskokki sai kehuja pitkistä silmäribbseistään.

Vastaa