Luonto

LUONTO | Jonna Lankinen |

Minne haahkat katosivat?

Ennen vanhaan haahkaemo kokosi vaaran uhatessa pienet untuvapalleropoikansa nopeasti tiiviiksi rykelmäksi. Nykyään niin emot kuin poikasetkin säntäilevät kukin omiin suuntiinsa.
Siihen väliin iskee saalistaja.

 

Haahkakanta on pienentynyt voimakkaasti Suomen merialueilla. Sen voi jokainen saaristossa liikkuva huomata omin silmin: siinä kun ennen merellä näkyi suuria määriä haahkoja ja haahkan palleropoikasia, nyt niiden määrät vähentyneet murto-osaan.

Tutkimusjohtaja Mikael Kilpi Novian Tammisaaren yksiköstä sanoo, että Saaristomeri on haahkojen ydinaluetta Suomessa. Kaikista haahkoistamme noin 75 prosenttia tavattiin huippuaikoina täältä.

– Tämän vuoden laskennoissa olemme huomanneet, että ulkosaariston alueella, erityisesti Utön ja Jurmon suunnalla, kanta laskee edelleen.

– Kanta on siellä enää muutaman prosentin verran näistä huippulukemista. Käytännöllisesti katsottuna tuo alue on siis haahkoista tyhjä.

Lihava lintu ei jaksa lentää pakoon

Mutta miksi näin on päässyt käymään?
Yhtä ainoaa vastausta kysymykseen ei ole.

– Tämä on monimuotoinen kysymys, johon on paljon vastauksia. Lyhyesti sanottuna pääsyynä on lisääntynyt saalistuspaine.

Haahkan yksi suurimmista vihollisista on Kilven mukaan merikotka, joka syö mielellään myös aikuisia naarashaahkoja. Pesintään valmistautuminen altistaa haahkanaaraat kotkille, sillä emot ovat kartuttaneet rasvavarastojaan pesintää varten.

– Juuri ennen pesintää haahkanaaraat ovat niin painavia, suorastaan ihan kunnon läskejä, että ne pääsevät enää hädin tuskin lentoon vedestä.

– Kotkan alituinen läsnäolo ulkosaaristossa on tehnyt sen, että haahkanaaraat eivät enää halua pesiä lainkaan.

 

Bengtskärin majakkasaarella haahka pesi kukkapenkkiin vuonna 2013. Kuva: TS/Shoja Lak.
Bengtskärin majakkasaarella haahka pesi kukkapenkkiin vuonna 2013. Kuva: TS/Shoja Lak.

Kun naaraita kuolee enemmän kuin ennen, on koirashaahkojen määrä puolestaan kasvanut suhteessa naaraisiin.
Vikkelämpinä lintuina ne eivät niin helposti jää saaliiksi, eivätkä ne myöskään makaa kuukautta maassa paikallaan, saalistajille alttiina.

– Koiraiden lisääntynyt määräkin stressaa naaraita. Sitä ei olla systemaattisesti tutkittu, mutta me olemme täällä Hangon alueella yrittäneet päästä tästä asiasta perille.

Koiraat häiriköivät naaraita.

Kilven mukaan naarailla on pesimäajan lähestyessä koko ajan iso lauma koiraita perässä.

– Koirashaahkan tehtävänä on suojella pesimään valmistautuvaa naarasta muilta häiriköiltä niin, että naaras pystyy rauhassa syömään ja lihomaan.

– Nyt tilanne on se, että yksi koiras pitää huolta ja monta muuta häiritsee. Siitä saattaa syntyä lihomisvaiheessa aika lailla stressiä. Sekin saattaa vaikuttaa kykyyn pesiä, Kilpi sanoo.

Ennen kuin naarashaahkojen määrä oli vähentynyt, oli naaraiden ja koiraiden määrällinen suhde luonnollisempi. Naaraat saivat rauhassa keskittyä pesäpuuhiin yhden koiraan kanssa. Kuva: Aarni Nummila.
Ennen kuin naarashaahkojen määrä oli vähentynyt, oli naaraiden ja koiraiden määrällinen suhde luonnollisempi. Naaraat saivat rauhassa keskittyä pesäpuuhiin yhden koiraan kanssa. Kuva: Aarni Nummila.

 

Nykyisin on normaalia nähdä myös haahkaparvia, joista valtaosa on koiraspuolisia lintuja. Kuva: TS/Tara Jaakkola.
Nykyisin on normaalia nähdä myös haahkaparvia, joista valtaosa on koiraspuolisia lintuja. Kuva: TS/Tara Jaakkola.

 

Lisääntynyt saalistuspaine on vaikuttanut moniin muihinkin asioihin. Yksi niistä on pesimisen ajoitus.

– Ennen kaikki naaraat pesivät suhteellisen samanaikaisesti ja niin, että kaikki poikaset kuoriutuivat yhdellä rysäyksellä. Nyt pesintäkausi on pidentynyt. Syytä siihen on vaikeaa eritellä.

Ennen vanhaan paljon supermammoja.

Kun pesintä on ohi ja emot poikasineen lähtevät merelle, edessä on taas käyttäytymisen muutos aiempaan verrattuna.

– Ennen vanhaan haahkat saattoivat olla supermammoja. Yhdellä emolla saattoi olla jopa 50–60 poikasta.

Haahka munii tyypillisesti neljästä kuuteen munaa, joten mistä kaikki nuo kymmenet poikaset näille supermammoille tulivat?

– Kun haahkaemo hautoo, se ei käytännössä syö mitään. Anorektinen kausi saattaa kestää pitkään, Kilpi kertoo.

”Merikotkien yleistyessä kuvio on nyt muuttunut.”

Jos pesimisen lopettanut emo oli huonossa kunnossa, se pyrki siirtämään poikasensa toisen emon hoidettavaksi eikä osallistunut itse hoitoon lainkaan.

Tämä on äärimmäinen esimerkki, jolla emo on halunnut taata omille poikasilleen paremmat selviytymismahdollisuudet. Vastaanottavan emonkin kannalta tämä on ollut laimennuspeliä: jos mukana on toisenkin emon poikasia, niin omien poikasten eloonjääminen petojen hyökätessä on enemmän mahdollista.

Jos emo ei ole pesinnän jäljiltä ihan rapakunnossa, se yleensä lyöttäytyy poikasineen yhteen muiden haahkaemojen ja -poikasten kanssa.

Kilven mukaan aiemmin kaikkein tyypillisintä oli nähdä kaksi naarasta samassa ryhmässä.

– Merikotkien yleistyessä tuo kuvio on nyt muuttunut, sanoo Kilpi.

Haahkaemon suojaväri on hyvä. Silti se on alttiina saalistajille maatessaan kuukauden ajan paikallaan hautomassa muniaan. Kuva: TS/Marttiina Sairanen.
Haahkaemon suojaväri on hyvä. Silti se on alttiina saalistajille maatessaan kuukauden ajan paikallaan hautomassa muniaan. Kuva: TS/Marttiina Sairanen.
Tänä keväänä suoritetuissa saaristolintulaskennoissa yhdestä haahkanpesästä löytyi poikkeuksellisesti kahdeksan munaa. Yleensä munia on 4–6, mutta laskijoiden mukaan tässä pesässä voi olla kahden haahkaemon munat. Se ei olisi poikkeuksellista haahkojenkaan tapauksessa. Kuva: TS/Marttiina Sairanen.
Tänä keväänä suoritetuissa saaristolintulaskennoissa yhdestä haahkanpesästä löytyi poikkeuksellisesti kahdeksan munaa. Yleensä munia on 4–6, mutta laskijoiden mukaan tässä pesässä voi olla kahden haahkaemon munat. Se ei olisi poikkeuksellista haahkojenkaan tapauksessa. Kuva: TS/Marttiina Sairanen.

 

Lisääntyneen saalistuspaineen aiheuttama muutos poikasten hoidossa on maallikonkin nähtävissä. Tällä hetkellä kaikkein tyypillisintä on, että haahkaemot toimivat viiden tai kuuden emon parvissa, joissa hoitavat yhdessä poikasiaan.

– Kun merikotkat yleistyivät ja alkoivat syödä myös aikuisia naarashaahkoja, haahkat reagoivat kasvattamalla poikasliittoutumiensa emomäärää, Kilpi toteaa.

Haahkojen kasvanut ryhmäkoko toimii Kilven mukaan kohtuullisesti, jos saalistajana on esimerkiksi merilokki, joka syö ainoastaan pikkupoikasia. Tällöin emot kokoavat poikueen kasaan ja puolustavat jälkikasvuaan tiivistetyistä riveistään.

– Nyt kun kotka tulee, niin haahka ei voi ollakaan varma, nappaako se poikasen vai emon.

Tiivistäytyminen ei enää toimi.
Ainoa tapa on sukeltaa mahdollisimman nopeasti veden alle saalistajaa pakoon.

– Porukka hajoaa kuin jokisen eväät. Tällöin kaikki haahkat ovat äärimmäisen riskialttiita, etenkin poikaset, jotka eivät pysty olemaan kauaa veden alla.

Tässä ryhmässä oli viisi emoa, joista yksi on juuri sukelluksissa pinnan alla. Veneilijöiden kannattaa vältellä haahkapoikueiden läheltä ajamista, sillä emoistaan hetkiseksikin erilleen joutuneet poikaset ovat helposti alttiina lokkien hyökkäyksille. Kuva: TS/Jonna Lankinen.
Tässä ryhmässä on viisi emoa, joista yksi on juuri sukelluksissa pinnan alla. Veneilijöiden kannattaa vältellä haahkapoikueiden läheltä ajamista, sillä emoistaan hetkiseksikin erilleen joutuneet poikaset ovat helposti alttiina lokkien hyökkäyksille. Kuva: TS/Jonna Lankinen.

 

Kilven mukaan näkyvissä on myös lieveilmiö, jonka voittajia ovat erityisesti merilokit.

– Kun lokit havaitsevat merikotkan saalistamassa poikuetta, ne menevät oitis perässä. Kun haahkaporukka sitten hajoaa, niitä on helppo lokkienkin napsia. Kuin karkkeja vain söisi.

Kilpi sanoo, että haahkakannan suhteen muutosta parempaan päin ei ole näkyvissä.
– Nyt olisi asiallista kokoontua isolla joukolla ja pohtia kimpassa, mitä asialle voi tehdä. Jotain on tehtävä, jos haluamme nauttia haahkoista saaristossa jatkossakin.

Saaristolintulaskennoissa lasketaan myös haahkojen osuus saaristolintukannasta. Tuloksia on odotettavissa syksyllä. Tämän kevään laskennoissa haahkaemo säikähti rannalla kulkijaa, vaikka laskija yritti parhaansa mukaan kulkea tarpeeksi kaukana kaikista pesistä. Kuva: TS/Marttiina Sairanen.
Saaristolintulaskennoissa lasketaan myös haahkojen osuus saaristolintukannasta. Tuloksia on odotettavissa syksyllä. Tämän kevään laskennoissa haahkaemo säikähti rannalla kulkijaa, vaikka laskija yritti parhaansa mukaan kulkea tarpeeksi kaukana kaikista pesistä. Kuva: TS/Marttiina Sairanen.

 

Mitä mieltä muut tutkijat ovat?

Erikoissuunnittelija Mikael Nordström Metsähallituksesta:
(Metsähallitus koordinoi valtakunnallista saaristolintulaskentaa.)

  • Haahka on vähentynyt voimakkaasti etenkin ulkosaaristossa viime vuosina. Haahkan viimeaikainen laaja väheneminen Itämeren alueella on hyvin dokumentoitu pitkäaikaisseurannoissa.
  • Yksi hypoteesi vähenemiselle on lisääntynyt pesimäaikainen saalistuspaine, mutta koska väheneminen on ollut niin jyrkkää ja maantieteellisesti laajaa, vähenemisen takana on luultavasti useampia syitä.
  • Saaristomerellä kanta oli runsaimmillaan 1990-luvun lopussa ja on sen jälkeen vähentynyt koko 2000-luvun.
  • Dramaattisinta vähentyminen on ollut ulkosaaristossa, jossa pesivä kanta on vähentynyt paikoin jopa 90 prosenttia huippuvuosista. Yleinen trendi onkin, että kauempana mantereelta sijaitsevilla alueilla kanta on vähentynyt enemmän kuin lähempänä.
  • On kuitenkin muistettava, että vielä 1950-luvulla haahka oli huomattavasti vähälukuisempi saaristoissamme kuin nykypäivänä. Esimerkiksi Turunmaan saaristossa, Trollön laskenta-alueella, oli 49 pesivää haahkaa vuonna 1950, 75 pesivää haahkaa vuonna 1962, 350 pesivää haahkaa vuonna 1986, huippulukema 722 vuonna 2002 ja 208 pesivää haahkaa vuonna 2015.
  • Haahkakantaan vaikuttavat useat eri tekijät yhtä aikaa. Näitä ovat aikuisten haahkojen saalistus (merikotka, minkki, supikoira), pesien saalistus (lokit ja varikset), taudit ja loiset (iskevät etenkin poikasiin), muutokset talvehtimisalueilla sekä ravinnonsaanti (sinisimpukka) jne.
Erikoissuunnittelija Mikael Nordström (oik.) osallistui saaristolintulskentoihin toukokuussa Turun Ruissalossa yhdessä Turun kaupungin ympäristönsuojelun työntekijöiden kanssa. Kuva: TS/Marttiina Sairanen.
Erikoissuunnittelija Mikael Nordström (oik.) osallistui saaristolintulskentoihin toukokuussa Turun Ruissalossa yhdessä Turun kaupungin ympäristönsuojelun työntekijöiden kanssa. Kuva: TS/Marttiina Sairanen.

 

Martti Hario, eläkkeellä oleva RKTL:n (nyk. Luke) tutkija:
(erikoistunut haahkoihin ja tutkinut niitä etenkin Suomenlahden alueella.)

  • Haahkakannan vähenemiseen on useita tekijöitä. Yksi on pienentynyt poikastuotto. Poikasia kuolee patogeeneihin ja viruksiin.
  • Nykyisin myös haahkojen aikuiskuolemat ovat kohonneet. Se on selvästi viime vuosien ilmiö. En osaa eritellä, mistä se johtuu.
  • Naaraita on nykyään vähemmän kuin koiraita. Uskoisin, että merikotkakin niitä vie. Se on kuitenkin rikka rokassa eikä ole ratkaiseva syy. Ratkaiseva syy on nimenomaan poikaskuolema.
  • Haahkan suhteen täytyy muistaa, että se on pitkäikäinen laji. Ensimmäisen pesinnän jälkeen se pystyy tuottamaan poikasia 12 vuoden ajan. Tällaisilla pitkäikäisillä lajeilla kannan aalto: huippu ja lasku, on hyvinkin 20–25 vuoden mittainen. Se on suunnilleen saman verran kuin yhden tutkijan ura.

 

Haahkakoiras eli kalkas eroaa mustavalkoisella värityksellään ruskeankirjavasta naaraasta. Kuva: Aarni Nummila.
Haahkakoiras eli kalkas eroaa mustavalkoisella värityksellään ruskeankirjavasta naaraasta. Kuva: Aarni Nummila.

Haahka (Somateria mollissima)

  • Pitkäikäinen sorsalintu. Vanhimmat yksilöt saattavat yltää liki 30 vuoden ikään.
  • Haahka on Suomen sukeltajasorsista suurin. Sen pituus on 60–70 senttiä, siipien kärkiväli 95–105 senttiä ja paino 1,2–2,6 kiloa.
  • Haahka pesii kallionkoloihin, rakkolevävalleihin tai pensaiden suojiin. Pesässä on paljon untuvaa, jota ennen vanhaan kerättiin säkkitolkulla myytäväksi pesinnän loputtua.
  • Naaras munii huhtikuussa 3–7 munaa ja hautoo niitä noin kuukauden.
  • Poikaset oppivat lentämään 9–10 viikon ikäisinä. Ne etsivät ravintonsa itse jo hyvin nuorina, mutta pysyvät koossa poikueena.
  • Haahkat syövät pääasiassa sinisimpukoita.
  • Mustavalkoisia koirashaahkoja eli kalkkaita näkyy saaristossa vain keväällä. Ne muuttavat sulkasatoalueille Tanskan rannikolle alkukesästä, jolloin saaristoon jäävät vain ruskeat naarashaahkat sekä pienet poikaset.
  • Haahkaa saa metsästää rajoitettuina aikoina. Koko maan haahkasaaliit jäävät riistatilastojen mukaan yhteensä muutamaan tuhanteen yksilöön vuodessa.

4 vastausta artikkeliin “Minne haahkat katosivat?”

  1. Paul Saris

    Ja yksi saalistaja muiden lisäksi on ainakin Hiittisissä todettu olevan merimetso, joka kalan lisukkeksi ottaa haahkapoikasia. Todistajia on.


  2. Camilla Klingstedt

    Tosi murheellinen aihe. Hienoa, että asiaa on huomioitu ja ruvettu tutkimaan. Yhtä saalistajaa ei ole jutussa mainittu, supikoira. Se vaeltelee rantoja pitkin ja tuhoaa kaikkien merilintujen pesät. Pihapiirissä kaksi haahkanpesä, molemmat tuhottiin samana yönä . Supia ja sen poikasia näkee tämän tästä, siis aivan ulkosaaristossa.


  3. Topi

    Myös hylkeiden vatsasta on löydetty isoja poikasmääriä.


Vastaa