Luonto

LUONTO | STT |

Nauvosta löytyi lintuinfluenssaa – Evira perustaa rajoitusvyöhykkeen

Lintuinfluenssa on levinnyt Turun saaristoon, tiedottaa Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.

Paraisten Nauvosta kuolleina löydetyistä tukkasotkista on löydetty korkeaa kuolleisuutta linnuille aiheuttava H5N8-tyypin lintuinfluenssa.

–  Yksityishenkilö oli löytänyt rannalta kolme tukkasotkaa, jotka toimitettiin Eviraan, sanoo yksikönjohtaja Terhi Laaksonen Evirasta.

H5N8-tyypin lintuinfluenssaa on löydetty luonnonvaraisista linnuista ja siipikarjatiloilta useista Euroopan maista ja Ahvenanmaalta.

Ahvenanmaalta tautia löytyi ensimmäisen kerran kaksi viikkoa sitten tukkasotkista.

–  En tiedä tarkkaan, miksi juuri tukkasotkat sairastuvat tähän. Ehkä vesilinnut sairastuvat herkemmin kuin muut linnut.

Myös kotkia toimitettu Eviraan

Viime viikonloppuna influenssaa löytyi Maarianhaminan lintutarhan riikinkukoista ja kanoista.

–  Eviraan on toimitettu tutkittavaksi myös muutama kotka, jotka löytyivät kuolleina Ahvenanmaalta. Tulokset (influenssan osalta) eivät ole valmistuneet, Laaksonen kertoo.

Evira perustaa Nauvoon lintujen löytöpaikan ympärille vähintään kymmenen kilometrin rajoitusvyöhykkeen, jonka sisällä rajoitetaan siipikarjan ja siipikarjatuotteiden siirtoja.

Siipikarjatilat vyöhykkeen sisällä myös tarkastetaan lintuinfluenssan varalta.

Suurimmat riskialueet rannikolla

–  Suurimmat riskialueet ovat nyt rannikon alueella, mutta kyllä lintuinfluenssa voi levitä itään ja pohjoiseenkin. Toivotaan, että tulisi kovat pakkaset, että vesilinnut siirtyisivät talvehtimaan Etelä-Ruotsiin ja Tanskan salmiin.

THL:n mukaan nyt leviävä lintuinfluenssa ei ole aiheuttanut sairastumisia ihmisille.

Kuolleita lintuja ei kannata kuitenkaan koskettaa ilman suojavälineitä.

Lintuinfluenssaan viittaavista oireista on ilmoitettava heti kunnaneläinlääkärille tai läänineläinlääkärille.

Maa- ja metsätalousministeriö määräsi siipikarjan pidettäväksi sisällä joulukuun alusta toukokuun loppuun.

Lue Eviran tiedoste aiheesta tästä linkistä.

Lue myös: Lintuinfluenssan uhka vie Kupittaan linnut sisätiloihin tänään

Vastaa