Luonto

LUONTO | Jonna Lankinen |

Seljakämmeköitä kannattaa etsiä juuri nyt

Saariston harvinainen ja rauhoitettu orkidealaji, seljakämmekkä, kukkii juuri tähän aikaan vuodesta. Sen etsiminen voi olla melkoinen seikkailu, löytämisen riemusta puhumattakaan.
 
 
Olemme rämpineet Houtskarissa sijaitsevaa saarta ristiin rastiin reilut puolisen tuntia, kun paljaan paahteisella paikalla vilahtaa jotain purppuranpunaista.
 
Siinä se viimein on, orkideasukuinen seljakämmekkä.
 
Kasvin kukinto tuo maallikolle jo kaukaa mieleen jouluhyasintin, sillä seljakämmekällä on samanlainen, tiheä kukkalatvatähkä tanakan varren huipussa kuin hyasintillakin.
 
Seljakämmekkä vain on hiven pienempi ja jotenkin herkempi. Eikä sen tuoksukaan ole yhtä voimakas. Sanotaan, että tuoksu muistuttaa omenan tai mustaseljan kukkien tuoksua. Toisten mielestä kukinto ei tuoksu juuri miltään.
 
– Montako löysit, huutelee Arkipelagia-seuran Jouko Lehtonen, joka haravoi saarta parinkymmenen metrin päässä.
 
Lehtonen merkitsee kaikkien löydettyjen seljakämmeköiden karttakoordinaatit huolella ylös.
Tältä saarelta löytyy lopulta yksitoista kukkaa, joista kaksi on seljakämmekän kellanvalkoisia muunnoksia, loput purppuranpunaisia.
 

Seljakämmekän purppuranpunainen väri loistaa vehreässä maisemassa kauas.
Seljakämmekän purppuranpunainen väri loistaa vehreässä maisemassa kauas.

 
Seuraavalla saarella seikkailija kokee todellista löytäretkeilijän hurmiota.
Haravoimme Lehtosen kanssa saarta näköetäisyydellä toisistamme, ja huutelemme löytämiämme seljakämmeköitä.
 
– Neljätoista punaista, kaksi valkoista!
– Kuusi punaista, yksi valkoinen!
– Kaksitoista punaista, kaksi valkoista!
 
Tulee väistämättä mieleen, että voisiko päiväänsä paremmin käyttää. Samalla kun keho saa liikuntaa ja mieli lepoa kauniissa saaristomaisemassa, tulee tehneeksi luonnon puolesta jotain tärkeää. Ja miten hauskaa on ilahtua kuin pieni lapsi, löytäessään taas uuden seljakämmekän jonkin notkon takaa.
 
Arkipelagia-seura on laskenut Turun saariston seljakämmeköitä vuodesta 1993 saakka. Nyt juuri toukokuussa seura inventoi seljakämmeköitä Houtskarin ja Iniön alueella. Tavoitteena on laskea kaikki kukkivat kämmekät yksitellen.
 
Kellanvalkoinen kukka on harvinaisempi kuin purppuranpunainen seljakämmekkä. Näitä kahta värimuunnosta kasvaa kuitenkin rintarinnan samoilla kasvupaikoilla.
Kellanvalkoinen kukka on harvinaisempi kuin purppuranpunainen seljakämmekkä. Näitä kahta värimuunnosta kasvaa kuitenkin rintarinnan samoilla kasvupaikoilla.

 
Suomalaisista seljakämmeköistä 80 prosenttia on purppuranpunaisia, loput 20 prosenttia kellanvalkoisia. Lajin ruotsinkielinen nimi Adam och Eva kuvaa hienosti tätä kaksivärisyyttä. Osa suomalaisistakin tuntee seljakämmekän nimellä Aatami ja Eeva.
 
Joskus löytöretkellä eteen saattaa tulla todellinen harvinaisuus.
 
– On olemassa myös kukinto, joka on punaisen ja valkoisen sekoitus. Mahdollisuus nähdä sellainen on äärimmäisen harvinainen, sillä kukista ehkä yksi tuhannesosa on sellaisia.
 
Lehtonen sanoo, että Venäjällä kasvaa punaisia seljakämmeköitä, Norjassa taas kellanvalkoisia.
 
– Me olemme tässä välissä, siksi täältä löytyy vähän molempia.
 
Seljakämmekän eri väriset kukat eivät juurikaan sekoitu. Vain noin yksi tuhannesta kukinnosta voi olla punavalkoisen kirjava, paljon tavallisempaa on tavata eri värit selkeästi omina yksilöinään.
Seljakämmekän eri väriset kukat eivät juurikaan sekoitu. Vain noin yksi tuhannesta kukinnosta voi olla punavalkoisen kirjava, paljon tavallisempaa on tavata eri värit selkeästi omina yksilöinään.

 
Valtaosa Suomen seljakämmeköistä kasvaa Ahvenanmaalla tai keskellä Kihtiä sijaitsevalla Jungfruskärin saariryhmällä, joka kuuluu Houtskarin kunnanosaan.
 
Mutta kun unohdetaan Ahvenanmaa ja Jungfruskär, niin peräti 99 prosenttia Suomen muista seljakämmeköistä kasvaa pienellä alueella Houtskarin saaristossa.
 
Kasviharvinaisuus on niin poikkeuksellinen, että se on valittu myös Houtskarin pitäjänkukaksi.
 
Arkipelagia-seura inventoi Saaristomeren seljakämmekkä-esiintymiä matkaten veneellä esiintymisalueen saaresta toiseen. Jouko Lehtonen on ollut mukana alusta asti.
Arkipelagia-seura inventoi Saaristomeren seljakämmekkä-esiintymiä matkaten veneellä esiintymisalueen saaresta toiseen. Jouko Lehtonen on ollut mukana alusta asti.

 
Toki seljakämmeköitä voi kasvaa muuallakin kuin Houtskarissa.
Siksi Lehtonen toivoo, että ihmiset pitäisivät silmänsä auki kulkiessaan keväisessä saaristossa.
 
Seljakämmekän – yhden ainoankin – voi ilmiantaa Saaristomeren luonnon ja kulttuurin ystävien yhdistys Arkipelagialle sähköpostilla osoitteeseen arkipelagia@gmail.com.
 
Saariston seljakämmekät ovat monin paikoin riippuvaisia ihmisten toiminnasta. Ne viihtyvät paahteisilla, kuivahkoilla ja kalkkipitoisilla niityillä, lehtoniityillä ja pientareilla.
 
Tällaiset kasvupaikat ovat kuitenkin vähentyneet saariston karjanhoidon loputtua. Niityt ovat kasvaneet umpeen ja lehdot kuusettuneet, eikä seljakämmeköille ole jäänyt siinä umpeenkasvussa tilaa.
 
Jos saaristossa näkee kevätesikkoja, on melko hyvä mahdollisuus nähdä myös seljakämmeköitä. Molemmat kasvit vaativat samanlaisen maaperän ja ympäristön. Usein niitä löytääkin kasvamasta vierekkäin.
Jos saaristossa näkee kevätesikkoja, on melko hyvä mahdollisuus nähdä myös seljakämmeköitä. Molemmat kasvit vaativat samanlaisen maaperän ja ympäristön. Usein niitä löytääkin kasvamasta vierekkäin.

 
Talkoolaiset auttavat seljakämmeköitä vuosittain raivaamalla nuoria puita ja pensaita seljakämmeköiden esiintymispaikoilta. Sillä tavalla esimerkiksi Saaristomeren suurimmalla seljakämmekkäesiintymällä Jungfruskärillä on päästy huikeisiin tuloksiin.
 
– Kun alueella vielä 20 vuotta sitten oli noin sata seljakämmekkää, on niiden määrä nyt noin 3000, Lehtonen kertoo.
 
Moni haaveilee kauniista seljakämmeköistä myös kotipuutarhansa koristeina.
Sen lisäksi, että kasvi on Suomessa rauhoitettu laji eikä sitä missään nimessä saa yrittää poistaa kasvupaikaltaan, sitä on myös äärimmäisen vaikeaa saada kukkimaan puutarhassa.
 
Tiettävästi seljakämmekkää ei ole koskaan onnistuttu siirtämään menestyksellisesti puutarhaan.
 
– Kasvi on maaperän ja ympäristön suhteen erittäin vaativa, jonka vuoksi se tuhoutuu, jos sen kaivaa maasta, Lehtonen sanoo.
 

SELJAKÄMMEKKÄ (Dactylorhiza sambucina)

  • Kukkii touko-kesäkuussa sekä kellanvalkoisina että purppuranpunaisina värimuotoina.
  • Kasvaa 20–30 cm korkeaksi. Varsi on tanakka ja ontto.
  • Kasvin lehdet ovat kapean vastapuikeat, tylpät ja täplättömät.
  • Seljakämmekällä on kesäaikaan kaksi toisiinsa kietoutunutta juurimukulaa: tumma edellisvuotinen ja vaalea tämänvuotinen.
  • Kasvi on taitava huijari. Se on pölytykseltään hyönteispölytteinen mutta sen kukissa ei ole mettä.
  • Kukkia pölyttävät usein kimalaiskuningattaret, jotka vierailevat kukissa kukinnan alkuvaiheessa ennen kuin oppivat välttämään medettömiä kukkia.
  • Laji on aiemmin ollut yleinen myös muualla Turun saaristossa.
  • Umpeenkasvun lisäksi seljakämmekkää uhkaavat kauriit ja peurat, joille kasvin kukinto tuntuu olevan maistuvaa herkkua.

 

Vastaa