Näe ja koe

NÄE JA KOE | Jonna Lankinen |

Pyhän Olavin merireitti vie pyhiinvaeltajat purjelaivalle

Turusta Ahvenanmaalle kulkeva Pyhän Olavin merireitti on pian valmis kuljettavaksi. Jo ensi keväänä reitti on merkitty maastoon koko matkaltaan ja Nauvoon tullaan avaamaan infopiste vaeltajille.

Pyhän Olavin merireitti on yksi osa Pyhän Olavin pyhiinvaellusreitistöä. Se on kansainvälinen hanke, jota edistetään tällä hetkellä pääosin EU-hankerahoilla Manner-Suomen ja Ahvenanmaan lisäksi myös Ruotsissa ja Norjassa.

Koordinaattorina hankkeessa toimii Åbo Akademi. Virallisesti koko reitti on valmis Norjan Trondheimiin asti vuonna 2019. Uusia polkuja tai teitä ei Suomessa rakenneta, vaan reitistö määräytyy jo olemassa olevien teiden perusteella.

Pyhän Olavin merireitin hankevastaava James Simpson Paraisten kaupungilta sanoo, että ideana on, että merireitin kaikki vesiosuudet voi kulkea lautoilla ja yhteysaluksilla. Tavoitteena on kuitenkin avata myös vaihtoehtoinen purjelaivareitti Korpoströmistä Ahvenanmaalle niille, jotka kaipaavat pyhiinvaellukselleen erityistä elämystä.

Tätä reittiosuutta testattiin viime viikonloppuna, kun pilottiryhmä seilasi purjelaiva Albanuksella Korpoströmistä Kökariin, Sottungaan, Långnäsiin ja Maarianhaminaan. Välillä yövyttiin Kökarissa ja Sottungassa, joissa myös vaellettiin saaren poikki ja tutustuttiin kirkkoihin.

Matkassa mukana seilasi puinen perinnevene Tjutt-Tjutt, joka kulki omaan tahtiinsa samaa reittiä Albanuksen kanssa. Myös Tjutt-Tjutt alkaa myöhemmin kuljettaa pyhiinvaeltajia Korpoströmistä Ahvenanmaalle.

Kökarilaisen Gunnar Sundströmin omistama perinnevene Tjutt-Tjutt kuljetti myös pyhiinvaeltajia Korppoosta Ahvenanmaalle. Kuva: TS/Jonna Lankinen.
Kökarilaisen Gunnar Sundströmin omistama perinnevene Tjutt-Tjutt kuljetti myös pyhiinvaeltajia Korppoosta Ahvenanmaalle. Kuva: TS/Jonna Lankinen.

 

Elia Sundström kulki valtaosan matkaa isänsä Tjutt-Tjuttilla, mutta tuli loppumatkaksi myös purjelaiva Albanuksen kyytiin. Kuva: TS/Jonna Lankinen.
Elia Sundström kulki valtaosan matkaa isänsä Tjutt-Tjuttilla, mutta tuli loppumatkaksi myös purjelaiva Albanuksen kyytiin. Kuva: TS/Jonna Lankinen.

Kökarissa asuva fransiskaaniyhdistyksen puheenjohtaja Christian Pleijel oli järjestänyt koepurjehduksen ja jakanut reilut kaksikymmentä osallistujaa eri ryhmiin. Purjehdusvuoro nosti ja laski purjeita sekä auttoi miehistöä kannella, kun taas keittiöryhmä valmisti aamiaista ja ruokia ja siivosi jäljet. Kolmas ryhmä liikkui Tjutt-Tjuttilla.

– Se, että ihmiset tekevät työtä täällä laivalla, sopii mainiosti pyhiinvaeltajille, Pleijel sanoo.

Yhteisen työn tekeminen ryhmissä hioi vaeltajat tiiviiksi yhteisöksi, ja juuri toisiin ihmisiin tutustuminen ja merkityksellisten keskustelujen käyminen ovat pyhiinvaelluksessa usein tärkeällä sijalla.

Keittiöryhmä pesi perunoita ensimmäisen päivän kalakeittoa varten. Kuva: TS/Jonna Lankinen.
Keittiöryhmä pesi perunoita ensimmäisen päivän kalakeittoa varten. Kuva: TS/Jonna Lankinen.

 

Ruoka aluksella oli pyhiinvaeltajien itsensä tekemää koko ryhmälle. Pääkokki Juha Aaltonen vastasi kuitenkin resepteistä ja antoi ryhmälle työtehtävät. Kuva: TS/Jonna Lankinen.
Ruoka aluksella oli pyhiinvaeltajien itsensä tekemää koko ryhmälle. Pääkokki Juha Aaltonen vastasi kuitenkin resepteistä ja antoi ryhmälle työtehtävät. Kuva: TS/Jonna Lankinen.

 

Sopu sijaa antaa myös kalasopan syöjille. Kuva: TS/Jonna Lankinen.
Sopu sijaa antaa myös kalasopan syöjille. Kuva: TS/Jonna Lankinen.

Koepurjehdukselle osallistunut ahvenanmaalainen Tove Manselin on kokenut pyhiinvaeltaja, mutta seilaaminen oli hänellekin uusi tapa kulkea.

– Tämä sopii pyhiinvaellukseen, sillä tämä on ikiaikainen, rauhallinen ja hiljainen tapa kulkea. Parasta on, kun laivan moottorit sammutetaan ja aletaan seilaamaan. Silloin tulee sellainen rauha, jossa saa olla hyvin lähellä luontoa.

Manselinin mukaan purjelaivalla seilaaminen tuo pyhiinvaeltajalle myös pakollisen pysähtymisen toisten pyhiinvaeltajien seuraan.

– On tärkeää löytää tasapaino sen suhteen, kuinka paljon on yksin ja ryhmässä. Kun on kulkenut pari päivää yksin monien kilometrien matkoja, muodostuu siitä hieno kontrasti purjehduksen yhteisöllisyyden kanssa.

Purjelaivalla suoritettava pyhiinvaellus on alati muuttuvainen matkantekotapa. Albanuksen kapteeni Tero Ilus uskoo muiden lailla, että pyhiinvaelluspurjehdus on konsepti, joka tulee toimimaan.

– Tämä koepurjehdus on osoittanut sen. Todella pahalla kelillä muutetaan reittiä, mutta niin sen kuuluu mennäkin, Ilus tiivistää.

Hankevastaavat Christian Pleijel Ahvenanmaalta (vas.) ja James Simpson Paraisilta uskovat, että purjelaivalla toteutettu pyhiinvaellus tulee toteutumaan jatkossa vuosittain, ehkä useampaankin kertaan. Kuva: TS/Jonna Lankinen.
Hankevastaavat Christian Pleijel Ahvenanmaalta (vas.) ja James Simpson Paraisilta uskovat, että purjelaivalla toteutettu pyhiinvaellus tulee toteutumaan jatkossa vuosittain, ehkä useampaankin kertaan. Kuva: TS/Jonna Lankinen.

 

Purjelaiva Albanuksen kapteeni Tero Ilus sanoo, että tarvittaessa laivan reittiä muutetaan sääolosuhteiden mukaan. Iida Ylinen kyselee kapteenin kokemuksia purjelaivalla seilaamisesta. Kuva: TS/Jonna Lankinen.
Purjelaiva Albanuksen kapteeni Tero Ilus sanoo, että tarvittaessa laivan reittiä muutetaan sääolosuhteiden mukaan. Iida Ylinen kuuntelee kapteenin kokemuksia purjelaivalla seilaamisesta. Kuva: TS/Jonna Lankinen.

 

”Vapautta on myös irtautuminen maallisista huolista”

Otteita pyhiinvaeltajan päiväkirjasta
Teksti ja kuvat: Jonna Lankinen

AHTAANPAIKANKAMMO

Kokoonnumme illalla ennen kello kymmentä Saaristokeskus Korpoströmin laiturille. Vajaa kolmekymmentä pyhiinvaeltajaa, suurin osa toinen toisilleen ventovieraita, jaetaan kolmeen eri vahtivuoroon. Keittiövuorolaisilla kello herättää 6.30 aamiaisen laittoa varten, joten esittäytymiskierroksen jälkeen on jo aika vetäytyä purjelaiva Albanuksen skanssiin nukkumaan.

Purjelaivan sisään ahtaudutaan kajuutan takana olevasta pienestä luukusta. Sisällä on pieni keittiö, ruokapöydät ja laivan kylkiä myötäilevät kerrossängyt parillekymmenelle ihmisille. Löydän oman punkkani aivan laivan keulaskanssista, pimeän mutkan takaa. Yläpunkka näyttää ahtaudestaan huolimatta lähinnä kodikkaalta pesältä, eikä matalalla oleva kattopalkki vielä haittaa.

Kello kahdelta yöllä herään säpsähtäen kesken unien. Kuuma makuupussi on kietoutunut tiiviisti ympärilleni, ja yrittäessäni avata sitä lyön pääni kahdesti yläpuolellani olevaan kattopalkkiin. Tunnen olevani loukussa ahtaassa punkassa, eikä happeakaan tunnu olevan ilmassa riittävästi.

Ahdistaa, sydän pamppailee. Kaipaan raikasta ilmaa ja siksi haluaisin vain rynnätä pois laivasta happirikkaaseen kesäyöhön. Poistumiseni olisi kuitenkin herättänyt muut nukkujat, joten rauhoitan mieleni seisomalla laivan vessassa puoli tuntia. Otan käyttöön vahvat arsenaalit: limakalvoturvotusta vähentävän nenäsumutteen, joka tuntuukin auttavan vapaampaan hengitykseen. Sen jälkeen istun pimeässä merimiesarkulla, teen hipihiljaa hengitysharjoituksia ja meditoin hieman.

Reilua tuntia myöhemmin olen onnistunut löytämään itsestäni rauhallisuuden tilan ja pysymään siinä, joten palaan melko luottavaisesti takaisin punkkaani.

Puhelin vilkuttaa sinistä valoa. Merimies-ystäväni on vastannut viestiini ja muistuttaa yläpunkan olevan kodikas ja rauhallinen paikka nukkua: ”Annars är det mysigt där uppe, man kan ligga i lugn och ro där när morgon vakten gör frukost. Det är lite som ett eget bo, ett ekorrbo i trädet”.

Hän myös neuvoo, miten voin rauhoittaa itseäni kuuntelemalla meren ääntä: ”Lyssna på vattnet, det är skönt ljud, båt ljud”.

Meren liplatusta ei Korpoströmin laiturissa paljoa kuule, mutta lokit ja pääskyset pitävät elämää kirkkaassa kesäyössä. Niiden ääneen keskittyminen palauttaa harhailevat ajatukset nykyhetkeen ja muistuttaa, että tuttu maailma on aivan lähellä, heti laivan puisten kylkien ulkopuolella. Olen rauhallinen ja levollinen, ja nukahdan syvään uneen.

Aamulla eräs pyhiinvaeltajista sanoo kokeneensa samankaltaisia tunteita. Hänen punkkansa on kerrosta alempana, joten häntä on helpottanut pään yläpuolella oleva avarampi ilmatila. Valtaosa ihmisistä kuitenkin kehuu nukkuneensa erinomaisesti. Laivan sängyt ovat kapeudestaan huolimatta hyviä ja pieni keinahtelu ja muiden ihmisten kuorsaus rauhoittavia.

Olen omasta kokemuksestani kiitollinen. Sain kosketuksen omaan pelkooni ja löysin itsestäni voimaa myös sen selättämiseen. Miten hieno ja aito alku pyhiinvaellukselle.

Albanuksen kajuutassa oli punkkia joka lähtöön. Kuva: TS/Jonna Lankinen.
Albanuksen kajuutassa oli punkkia joka lähtöön. Kuva: TS/Jonna Lankinen.

PYHIINVAELLUS

Kutakuinkin tasan kymmenen vuotta sitten pyhiinvaelsin yksinäni Espanjan poikki Santiago de Compostelaan.

Yli 700 kilometrin taivallus oli avartava kokemus monessakin mielessä ja opetti monia asioita kuten sen, että päämäärää tärkeämpi on itse matka. Elämä ihan oikeasti on tässä ja nyt, juuri tällä hetkellä.

Pyhiinvaelluksella tapahtuneiden oivallusten ansiosta opin elämään rohkeasti, ja sitä rohkeutta en ole koskaan katunut. Ihmiset yleensäkin tuntuvat antavan liikaa energiaa peloilleen sen sijaan, että puhaltaisivat ilmaa haaveidensa alle.

Suuri oivallus oli sekin, että onni ei ole sidottu materiaan, ei paikkaan, ei taloon, ei asuinkuntaan, ei elämäntapaan, ei kauniisiin astioihin. Kaikki tärkeä kulkee mukana, omissa ajatuksissa ja sydämessä. Englanninkielinen ajatus ”Home is where the heart is” osuu oikeaan. Iloinen sydän, rakkaus ja sisäinen rauha luovat kodin tunnun melkeinpä minne vain.

Pyhiinvaelluksella ihmissuhteista voi tulla syviä ja merkityksellisiä, sillä camino herkistää ihmisten mielet aidoille kohtaamisille ja kiireettömille, hedelmällisille keskusteluille.
Myös tällä purjelaivavaelluksella olen sekä nauranut itse että kuullut sydäntä helisyttävää naurua enemmän kuin aikoihin.

Olen myös nähnyt täällä isoja kaipuun kyyneleitä sekä harrasta vetäytymistä omaan rauhaan. Tunteet ovat näinkin lyhyellä matkalla kauniisti pinnassa, ja kaikkien kokemuksille annetaan tilaa. Tilasta huolimatta kenenkään ei tarvitse olla yksin, ellei sitä nimenomaan halua. Jossain lähellä on aina lempeä hymy, ystävällinen käsi hipaisemassa olkapäätä tai hyväntahtoinen keskustelunaloitus.

Pyhiinvaelluksen aikana, sekä kävellessä että iltaan rauhoittuessa, tulee käytyä usein merkityksellisiä keskusteluja, joista riittää ammennettavaa vielä pitkään. Kuva: TS/Jonna Lankinen.
Pyhiinvaelluksen aikana, sekä kävellessä että iltaan rauhoittuessa, tulee käytyä usein merkityksellisiä keskusteluja, joista riittää ammennettavaa vielä pitkään. Kuva: TS/Jonna Lankinen.

KÖKAR

Kökar on lempisaareni maailman kaikista saarista. Olen äärimmäisen iloinen, että Albanuksen matkaan kuului yöpyminen tällä saarella, Sandvikin satamassa.

Olen käynyt täällä kaikkina vuodenaikoina ja saaren ainutlaatuinen luonto, valo ja tunnelma vetävät luokseen aina vain uudelleen. Kun kökarilainen Gunnar Sundström kaivoi ilta-auringon lempeässä pilkkeessä pelimanniviulunsa esiin ja taikoi siitä ulos säveliään, olin pilvissä. Kökar, oi ihana Kökar!

Tällä saarella kasvaa vain matalaa puustoa. Se sallii taivaasta kulkeutuvan valon levitä vapaasti kaikkialla ympärillä olevalle merelle, jolloin valo näyttää jollain lailla ainutlaatuisemmalta kuin monilla muilla saarilla. Voi olla, että tämä on harhakuvitelmaa, mutta en anna sen haitata.

Eräällä aiemmista reissuistani Kökariin istuin kerran taidegraafikko Marjatta Nuoreva-Westerbergin ja hänen puolisonsa, kirjailija Caj Westerbergin keittiössä syömässä luumupiirakkaa. Taisi olla talvi, mutta puhuimme silti juuri tästä samasta, ihmeellisestä Kökarin valosta.

Nyt, kesäkuun puoliväliä lähestyttäessä, valossa oli jollain lailla vaaleanpunainen sävy, lempeä ja hyväilevä. Ja niin on pieni Kökar, että näistä pohdinnoista ei mennyt enää kauaa, kun matkallamme mukana ollut valokuvaaja Stefan Bremer kävi huikkaamassa minulle Albanuksen kajuuttaan: ”Marjatta ja Caj ovat täällä!” He olivat tulleet ihan yllättäen katsomaan rantaan kiinnittynyttä Albanusta, jonka korkeat mastot näkyivät Kökarissa kauas.

Marjatan ja Cajn oma puuvene, kaunis ja perinteinen storbåt, odotti tervantuoksuisena pariskuntaa mökkimatkalle. En malttanut olla kysymättä Kökarin valosta uudelleen, olimmehan puhuneet siitä pyhiinvaeltajien kanssa päivän mittaan useasti.

Marjattaa nauratti, sillä yhä edelleen hänen mielestään saaren valo on ihmeellinen. Se, eroaako se muista saarista, ei ole merkityksellistä. Ehkä kaikkialla saaristossa valo onkin ihan yhtä ihmeellinen. Sehän heijastuu paitsi merestä, myös meistä itsestämme, meidän omasta tavastamme katsoa maailmaa.

Kökarin kirkon takana olevilla kallioilla voi ihailla Kökarin valoa miltei rajattomasti. Kuva: TS/Jonna Lankinen.
Kökarin kirkon takana olevilla kallioilla voi ihailla Kökarin valoa miltei rajattomasti. Kuva: TS/Jonna Lankinen.

MERI

Pyhiinvaellus meriteitse perinteisellä purjelaivalla vie ajatukset kauas historiaan. On helppo samaistua entisaikojen kulkijoihin ja heidän kokemuksiinsa.

Tällä matkalla saimme kokea romantisoidun version purjelaivalla seilaamisesta, sillä aurinko paistaa valtaosan matkasta, meri kimmeltää ja iso laiva lipuu hiljalleen ja äänettömästi tuulen mukana kohti määränpäätään. Aurinko kuumottaa poskipäissä ja nenässä tuoksuu ripaus tervaa ja meren suolaisuutta.

Ympäröivä meriluonto on iso, kaunis, alati muuttuva ja äärettömyydessään ihmeellinen. Sen seuraaminen ja katseleminen riittää jo itsestään ohjelmaksi, mitään muuta ei tarvittaisi. Mutta kun laivan kokki Juha Aaltonen kaivaa haitarinsa esiin tai yksi merimiehistä alkaa opettaa perinteisiä solmuja, on heidän ympärillään aina useita, innostuneita osallistujia, minä muiden joukossa. Ja haitari soi niin kauniisti, ihmiset laulavat ruotsinkielisiä kansanlauluja, solmuista helpoimmat tarttuvat muistiin.

Mutta meri, se on silti ohjelmista parhain. Minun isoisäni, saarella syntynyt ja samassa kalastajatorpassa koko elämänsä asunut mies, jaksoi katsella ikkunasta ulos välillä tuntikausia.

Pienenä tyttönä ihmettelin sitä kovin. Miten joku voi jaksaa katsoa merta, eihän siellä tapahdu mitään! Kun tupakeittiön ikkunasta näkyi ohi puksuttava vene ja pappa nosti kiikarit silmille, oli se jossain kohtaa nuoruutta melkeinpä noloakin. Ei voi olla totta! Miten hän vielä jaksaa seurata ikkunasta toiseen veneen puksuttamista eteenpäin!

Meri kaikkialla purjelaivan ympärillä edustaa vapautta tai vankilaa, katsojasta riippuen. Minulle meri on vapaus. Kun sen tuntee ja sillä osaa liikkua, se vie ihan minne vain. Vähän kuin Aaro Hellaakoski on sanonut umpihangesta: ”Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki”, sama vapaus toistuu merellä, vielä kauemmas vieden.

Meren vapauteen liittyy luonnon ehdoilla eläminen, sillä tiukat aikataulut ja kellot jätetään mantereelle. Purjelaiva voi nostaa purjeet, mutta vasta tuulen nopeus määrittää etenemisvauhdin. Perillä ollaan kun ollaan, noin suunnilleen, ja siinä piilee myös matkanteon vapaus.

Vapautta on myös irtautuminen maallisista huolista. Omia surujaan ja murheitaan ei ihminen voi minnekään karata, ne seuraavat aina mukana. Mutta merellä, isossa purjelaivassa, jossa jaat kaiken tiiviin yhteisön kanssa, olet samalla myös kummallisella tavalla vapaa kaukana odottavan arjen vaateista ja huolista.

Merellä eletään kuin omassa maailmassa, rinnakkaistodellisuudessa, ja sen voinee ymmärtää vain merellä pitkään aikaansa viettänyt ihminen. Mutta vankila? Ehei, sitä ei ole tämä purjelaiva, ei meri, ei saaret sen keskellä. Vain vapautta.

Meri on aina erilainen. Alati muuttuva, eri tavoin laulava. Sitä aistiessa myös mieli rauhoittuu ja keskittyy hetkeen. Kuva: TS/Jonna Lankinen.
Meri on aina erilainen. Alati muuttuva, eri tavoin laulava. Sitä aistiessa myös mieli rauhoittuu ja keskittyy hetkeen. Kuva: TS/Jonna Lankinen.

 

Neljä ohjetta pyhiinvaeltajalle

Emerituspiispa Lennart Koskinen Visbyn hiippakunnasta Ruotsista antaa pyhiinvaeltajille neljä ohjetta, joita omalla matkalla voisi syventyä miettimään.

– Moni miettii, mikä on elämän tarkoitus. Se on vaikea kysymys, sillä yhtä lailla voisi kysyä, mikä on paras siirto shakissa. Se riippuu siitä, missä kohtaa elämää tai shakkia itse juuri sillä hetkellä on.

Koskinen ehdottaa, että sen sijaan, että kulkija etsisi kaikille yhteisesti sopivaa elämäntarkoitusta, niin pyhiinvaellusmatkalla voi miettiä toisenlaisia asioita. Sellaisia, jotka vaativat hiljaisuutta ja rauhallisuutta, joita pyhiinvaellusmatkalla luonnostaan on.

Emerituspiispa Lennart Koskisen mukaan pyhiinvaeltajien kannattaa harjoitella matkallaan terästämään aistejaan ja elämään hetkessä. Kuva: TS/Jonna Lankinen.
Emerituspiispa Lennart Koskisen mukaan pyhiinvaeltajien kannattaa harjoitella matkallaan terästämään aistejaan ja elämään hetkessä. Kuva: TS/Jonna Lankinen.

Hän ehdottaa neljää asiaa pohdittavaksi. Kun niihin käyttää aikaa ja tutkiskelee itseään, niin näistä mietinnöistä muodostuu lopulta oman elämän päämäärä.
Sitä kannattaa kuunnella ja seurata.

– Ettei ajatella niin, että vasta taivaassa menee hyvin. Silloin ei oteta vaarin tästä elämästä, Koskinen toteaa.

1. Mieti elämäsi kohokohtia.

Milloin olet ollut onnellisimmillasi? Milloin olet voinut todella hyvin? Kaivele muistiasi ja kun tavoitat näitä hetkiä, mieti niitä jonkin aikaa, jolloin ne siirtyvät takaisin aktiivisten muistojesi joukkoon. Ihmisillä on taipumus muistaa usein vain huonoja asioita. Ne asiat, jotka tässä mietinnässä nousevat pintaan, ovat sinulle erityisen tärkeitä.

2. Mieti pieniä iloja, elämän auringonsäteitä.

Elämästä löytyy aina pieniä auringonsäteitä, kuten lämmin hymy tai iloinen pilke lapsen silmissä. Aina ei tarvitsekaan etsiä kohokohtia, vaan arkielämässä ja pienessä maailmassa on paljon auringonsäteitä, kun niille vain on avoin.

Tällaista hetkessä läsnä olemisen taitoa voi myös harjoitella havainnoimalla ympäristöstään pieniä asioita. Esimerkiksi vaeltaessa voi ensin koittaa keskittyä vaikka pelkkiin hajuihin, jolloin aistit avautuvat niille ja hajuista tulee koko ajan tarkempia. Hetken päästä voi keskittyä pelkkiin ääniin, ja samalla kulkea hitaasti eteenpäin, ympäristöä kuuunnellen. Seuraavaksi katse voi etsiä vaikka kaikenlaisia ympäristössä kasvavia kukkia.

Tällä tavalla opetat itseäsi huomaamaan myös elämässä pilkahtavia auringonsäteitä.

3. Mieti elämäsi käännekohtia.

Milloin elämäsi muuttui äkisti? Mitkä ovat olleet elämäsi käännekohtia? Näitäkin voi miettiä ja ottaa niistä vaarin. Kun elämässä on meneillään muutos, sen vaikutusta ei ehkä sillä hetkellä ymmärrä eikä sitä tunnista käännekohdaksi. Mutta myöhemmin voi katsoa taaksepäin ja nähdä asioita selvemmin, ja niistä voi oppia jotain.

Tällöin pystymme paremmin valitsemaan itse oman itsemme ja oman elämämme tiet.

3. Mieti itseäsi omien esi-isiesi kautta

Voit syventää itseäsi miettimällä, mitä sellaista omissa esi-isissäsi on, jota haluaisit vahvistaa itsessäsi. Entä onko jotain sellaista, mitä et ainakaan haluaisi itsessäsi toistaa.

Kun mietit vaikkapa omaa isoäitiäsi, niin mikä hänessä oli niin tärkeää, että se muistuu nyt vielä mieleen. Näitäkin asioita voi poimia ja ottaa niistä oppia. Me kannamme historiaa itsessämme, ja nimenomaan juuri pyhiinvaelluksella on aikaa ja mahdollisuuksia käyttää tätä muistimateriaalia ja oppia siitä.

Christian Pleijel rentoutuu. Takana on pitkä suunnittelutyö, joka nyt tiivistyy koeseilaukseen.
Christian Pleijel rentoutuu. Takana on pitkä suunnittelutyö, joka nyt tiivistyy koeseilaukseen.

 

Hiljalleen purjehtiessa on aikaa heittäytyä myös laulamaan. Kuvat: TS/Jonna Lankinen.
Hiljalleen purjehtiessa on aikaa heittäytyä myös laulamaan. Kuvat: TS/Jonna Lankinen.

 

 

Albanuksen kapteeniTero Ilus (oik.) ja perämies Christian Stenbäck antoivat purjelaivan seilata tyynessä meressä käynnistämättä moottoreita.
Albanuksen kapteeniTero Ilus (oik.) ja perämies Christian Stenbäck antoivat purjelaivan seilata tyynessä meressä käynnistämättä moottoreita.

 

Tervetuloa Kökariin! Gunnar Sundström ja Juha Aaltonen virittivät instrumenttinsa ja pistivät laiturille vauhtia.
Tervetuloa Kökariin! Gunnar Sundström ja Juha Aaltonen virittivät instrumenttinsa ja pistivät laiturille vauhtia.
Saavumme Kökariin ensimmäisenä iltana. Sandvikin sileät kalliot kutsuvat pois purjelaivasta, pian on aika lähteä tutustumaan kirkkoon.
Saavumme Kökariin ensimmäisenä iltana. Sandvikin sileät kalliot kutsuvat pois purjelaivasta, pian on aika lähteä tutustumaan kirkkoon.

 

Stefan Bremer asettelee pyhiinvaeltajia ryhmäkuvaan Kökarissa, Gunnar Sundströmin musisoidessa viulullaan.
Stefan Bremer asettelee pyhiinvaeltajia ryhmäkuvaan Kökarissa, Gunnar Sundströmin musisoidessa viulullaan.

 

... ja tällainen kuva Stefan Bremerin kamerasta syntyi. Kirjoittaja on neljäs vasemmalta, punaisessa paidassaan. Kuva: Stefan Bremer.
… ja tällainen kuva Stefan Bremerin kamerasta syntyi. Kirjoittaja on neljäs vasemmalta, punaisessa paidassaan. Kuva: Stefan Bremer.

 

Kökarin kirkossa on aika kuulla tarinoita siitä, miten kirkko aikoinaan on rakentunut.
Kökarin kirkossa on aika kuulla tarinoita siitä, miten kirkko aikoinaan on rakentunut.

 

Fransiskaanikappeliin pääsee tutustumaan kaikki matkailijat.
Fransiskaanikappeliin pääsee tutustumaan kaikki matkailijat.

 

 

Kökarin kallioilla alkukesän kauneus sai hiljentymään.
Kökarin kallioilla alkukesän kauneus sai hiljentymään.

 

... ja edelleen se valo, se valo...
… ja edelleen se valo, se valo…

 

 

Yön nukkumisen jälkeen oli aika suunnistaa 12 kilometrin vaellukselle halki Kökarin. Christian Pleijel esittelee Kökarin karttaa. Harri Ahonen (vas.) ja Johan Wihlborg seuraavat tarkoin.
Yön nukkumisen jälkeen oli aika suunnistaa 12 kilometrin vaellukselle halki Kökarin. Christian Pleijel esittelee Kökarin karttaa. Harri Ahonen (vas.) ja Johan Wihlborg seuraavat tarkoin.

 

Harri Ahonen (vas.) on kokenut vaeltaja ja kiinnostunut kartoista. James Simpson yrittää vastailla kiperiin kysymyksiin, Stefan Bremer (oik) kuuntelee.
Harri Ahonen (vas.) on kokenut vaeltaja ja kiinnostunut kartoista. James Simpson yrittää vastailla kiperiin kysymyksiin, Stefan Bremer (oik) kuuntelee.

 

 

Kökarin rauhallisilla teillä on pyhiinvaeltajankin hyvä kävellä.
Kökarin rauhallisilla teillä on pyhiinvaeltajankin hyvä kävellä.

 

Reitti johdattaa alkuunsa jo tuttuja luontopolkuja pitkin.
Reitti johdattaa alkuunsa jo tuttuja luontopolkuja pitkin.

 

Hylkeenpyytäjien vanha majapaikka on mielenkiintoinen historiallinen kohde matkan varrella.
Hylkeenpyytäjien vanha majapaikka on mielenkiintoinen historiallinen kohde matkan varrella.
Kökarin luonto on valloittava. Mustikanvarvut muodostavat kuin portin kallioon.
Kökarin luonto on valloittava. Mustikanvarvut muodostavat kuin portin kallioon.

 

Alkuosa reitistä on merkitty maalaamalla kallioon. Vuosina 2018-2019 merireitti saa omat symbolinsa ja merkkinsä polkujen varrelle.
Alkuosa reitistä on merkitty maalaamalla kallioon. Vuosina 2018-2019 merireitti saa omat symbolinsa ja merkkinsä polkujen varrelle.

 

Purjelaiva Albanus on siirtynyt saaren toiseen päähän odottamaan pyhiinvaeltajia. Täältä matkaa jatkuu Sottungaan.
Purjelaiva Albanus on siirtynyt saaren toiseen päähän odottamaan pyhiinvaeltajia. Täältä matkaa jatkuu Sottungaan.

 

Osa pyhiinvaeltajista siirtyy jälleen Tjutt-Tjuttin kyytiin matkalla Sottungaan.
Osa pyhiinvaeltajista siirtyy jälleen Tjutt-Tjuttin kyytiin matkalla Sottungaan.

 

Laivalla on taas aikaa paitsi katsella merta, myös opetella solmuja, Kansimies Jesper Hagström opettaa Tove Manselinia (kesk) ja Eva Johanssonia tekemään yleisimpiä solmuja.
Laivalla on taas aikaa paitsi katsella merta, myös opetella solmuja, Kansimies Jesper Hagström opettaa Tove Manselinia (kesk) ja Eva Johanssonia tekemään yleisimpiä solmuja.

Stefan Bremer (oik.) ja James Simpson kuvaavat Angelica Mejstedtiä (alempana) ja Leanne Downsia.
Stefan Bremer (oik.) ja James Simpson kuvaavat Angelica Mejstedtiä (alempana) ja Leanne Downsia.
Valmis kuva saa hyvälle tuulelle. Kuva: Stefan Bremer.
Valmis kuva saa hyvälle tuulelle. Kuva: Stefan Bremer.

 

Sottungan illassa soi Juha Aaltosen haitari ja Gunnar Sundströmin viulu.
Sottungan illassa soi Juha Aaltosen haitari ja Gunnar Sundströmin viulu.

 

Aamupalalla sisällä on ruuhkaa, sillä ulkona ripottelee vettä.
Aamupalalla sisällä on ruuhkaa, sillä ulkona ripottelee vettä.

 

 

Seuraavana aamuna kulku johtaa Sottungan kauniiseen kirkkoon.
Aamiaisen jälkeen kulku johtaa Sottungan kauniiseen kirkkoon.

 

Kirkko ei ole rakennettu kylän keskelle vaan lähelle merta, palvelemaan merenkulkijoita.
Kirkkoa ei ole rakennettu kylän keskelle vaan lähelle merta, palvelemaan merenkulkijoita.

 

Sottungan kirkossa pyhiinvaeltajat laulavat ruotsinkielisen virren.
Sottungan kirkossa pyhiinvaeltajat laulavat ruotsinkielisen virren.

 

Osa pyhiinvaeltajista kävelee Sottungan poikki, mutta oma ryhmäni seilaa Tjutt-Tjuttilla saaren toiselle puolelle.
Osa pyhiinvaeltajista kävelee Sottungan poikki, mutta oma ryhmäni seilaa Tjutt-Tjuttilla saaren toiselle puolelle.

 

Ryhmään kuuluu emerituspiispa Lennart Koskinen (vas.) Tjutt-Tjuttin omistaja Gunnar Sundström ja hänen poikansa Elia Sundström sekä ruotsalainen Angelica Mejstedt.
Ryhmään kuuluu emerituspiispa Lennart Koskinen (vas.) Tjutt-Tjuttin omistaja Gunnar Sundström ja hänen poikansa Elia Sundström sekä ruotsalainen Angelica Mejstedt.

 

Gunnar Sundström (oik.) opettaa Lennart Koskisen ajamaan Tjutt-Tjuttia...
Gunnar Sundström (oik.) opettaa Lennart Koskisen ajamaan Tjutt-Tjuttia…

 

...sekä nostamaan sen purjeita.
…sekä nostamaan sen purjeita.

 

Kohta edessä näkyykin jo purjelaiva Albanus.
Kohta edessä näkyykin jo purjelaiva Albanus.

 

Menemme vielä rannalle, jossa muut pyhiinvaeltajat ovat juuri päättäneet kävelynsä saaren poikki.
Menemme vielä rannalle, jossa muut pyhiinvaeltajat ovat juuri päättäneet kävelynsä saaren poikki.

 

Heidät soudetaan takaisin purjelaivaan, jonka matka jatkuukin pian Långnäsiin ja Maarianhaminaan, jonne matka päättyy.
Heidät soudetaan takaisin purjelaivaan, jonka matka jatkuukin pian Långnäsiin ja Maarianhaminaan, jonne matka päättyy.

 

 

 

 

 

 

 

LUE MYÖS:

Pyhän Olavin tie kulkee saariston läpi (julkaistu 4.7.2016)

 

 

 

 

 

Vastaa