BLOGIT | Kala-apajilla

Westöllä väärän värinen taivas

Piipahdin hiljattain kirjailija Kjell Westön mökin laiturinnokassa Nauvossa, jossa mies stressaili jo päälle pukkannutta reissurumbaa: uuden kirjan ilmestyminen vie hänet promomatkoille ympäri maailmaa.

Westö manaili, ettei ole ehtinyt kalastamaan juuri lainkaan. Hän vakuutteli kuitenkin taas kovasti haluavansa syksyllä taimenta jahtaamaan, mutta epäilen, ettei hän reissuiltaan ehdi. Panisi, hyvä mies, elämän asiat tärkeysjärjestykseen.

Westön juuri julkaistu kirja on alkanut taas kerätä ylistäviä arvioita. Niin ainakin Turun Sanomissa torstaina, jossa uutta teosta arvioi Kaisa Kurikka.

Saapa nähdä, mitä palkintoja Westö tällä kertaa nappaa. Viimeksi hän taisi käyttää vuonna 2014 saamansa Pohjoismaisen kirjallisuuspalkintopotin juuri Nauvon mökin hankintaan. Seuraavan palkintopotin hän voisi käyttää kalastusveneensä uusimiseen. Eipä silti, hyvin se vanhakin kuulemma toimii.

Onnittelin Westötä tekstiviestillä uutuuskirjan saamasta hyvästä palautteesta ja totesin sen kulttuuritekona vastaavan kalamiehen asteikolla yli kymppikiloisen hauen tai yli viisikiloisen taimenen saamista, vähintäänkin. Kun itse juhlistan moisia saavutuksia kuuntelemalla veneen poppikoneesta Finlandian ja nauttimalla pikkolopullosta siemaukset kuohuviiniä, suosittelin kirjailijalle nyt samaa.

En ole mikään kirjallisuusarvostelija, mutta sen minä leikkimielisesti sanon, että Westön kirja olisi voitu nimetä paremminkin: Mielestäni Rikinkeltainen taivas on luotaan työntävä, joskin omaperäinen. Kalamiehenä olen ehdottomasti sitä mieltä, että parempi nimi olisi ollut Lohenpunainen taivas. No, se ei ole niin omaperäinen, mutta entäpä Ruutanankellertävä taivas?

Käteni ovat alkaneet sätkiä kuin lippaan napannut ahven siiman päässä. Silmämunani punoittavat kuin särjellä. Kuulen harhoja siitä, kuinka hauki on noussut puuhun laulamaan ja näen näkyjä veneeseen hyppivistä taimenista. Pierettää kuin jäälle nostettua kuhaa.

Kalastuksen puutteesta kielivät vieroitusoireet ovat hyökänneet tappajahain lailla. En ole päässyt mökille tai muuten kalavesien ääreen kohta kahteen viikkoon.

Viime viikonvaihde meni savusaunoessa Liedossa, jossa ainoa etäisesti merestä muistuttava toimenpide oli, kun yritimme saada rapulammen ravut juoksemaan takaisin lampeen kilpaa. Ei onnistunut. Ne säntäilivät päämäärättömästi ja tuloksettomasti sinne tänne kuin Suomen yleisurheilumaajoukkue MM-kisoissa. Yksikään ravuista ei yrittänyt edes saksihyppyä korkeudessa keihäänheitosta puhumattakaan.

Liedon rapurallia todistamassa Pasi Keskitalo (vas.), Teppo ja Tiina Lehtovaara sekä Olli ja Tiina Jurvainen.
Kilparapumme olivat hitaita kuin etanat ja siksi päätimme tökkiä ne takaisin jorpakkoon.

Ensi viikonvaihde kuluu veljentyttäreni Annin ja Katteluksen Karrin häissä. Odotan malttamattomana kuinka hienot juhlat ovatkaan luvassa. Toki upeaa oli myös Kuusiston Kimmon ja Sarinin Katin järjestämässä savusaunaehtoossa, mutta arkipäivät ovat olleet yhtä tuskaa odottaessani seuraavaa kalastusrupeamaa. Se on toisaalta hyvä merkki, koska oireet kertovat, että olen parantunut alkukesän kalastusmasennuksestani. Pian arvatenkin heikot saaliit  laukaisevat taudin taas päälle.

Keskiviikkona lievitin kaipuutani luonnon ääreen menemällä sienimetsään. Yllätyksekseni löysin viitisen litraa hyvinvoivia kantarelleja. Luulin alkukesän säiden perusteella, ettei sieniä paljon tule. Vaikka niitä sittenkin on putkahdellut, sairastuin saman tien sienestysmasennukseen, kun joku metsänomistaja oli taas vedellyt sienimaastoja tasaiseksi ja ammottavat haavat työkoneillaan metsämaisemiin. Se näky masentaa, jos joku.

Kantarellit olivat oikein muhevia.
Löysin parissa tunnissa niitä noin viisi litraa.
Olisin liioittelematta löytänyt niitä ainakin sata litraa, elleivät metsätyökoneet olisi taas tehneet pahojaan.

Arvelen vielä joskus näkeväni unen, jossa olen kahliutunut kettingillä jättimäiseen tattiin. Metsänomistajat ja poliisit eivät saa minua, hmm… kirveelläkään siitä irti. Samalla sadat kärpässienet tunkeutuvat noiden mörököllien suihin ja karvalaukut imaisevat kitaansa heidän varpaansa niin, etteivät he pysy pystyssä sillä seurauksella, että he lyövät kaatuessaan päänsä juuri raiskatun metsän tuoreeseen kantoon, karmean kohtalokkain seurauksin. Paha saa palkkansa ja minä tosi ison tatin.

 

KALAUKKELI ON KUULLUT, ETTÄ yrttiviljelijää alkoi aivastuttaa, syynä nenässä kirveli.

 

 

 

 

 

Vastaa